Blogi

Helsinki edelläkävijänä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä

Helsinki edelläkävijänä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä

Politiikka on pieniä asioita ja isoja asioita. Politiikka on puheita, mutta ennen kaikkea se on tekoja. Politiikalla järjestetään käytännön asioita, mutta sillä parannetaan myös maailmaa. Politiikka on arvoja ja ihanteita, mutta myös konkreettista operatiivista toimintaa.

Helsingin missio on luoda edellytykset hyvälle elämälle. Tavoitteenamme on maailman toimivin kaupunki ja edistyksellisin arki. Kasvavassa kaupungissa tämän kasvun kestävä hallinta on tärkeimpiä tehtäviämme.

Kaikki tämä edellyttää hyvin kokonaisvaltaista otetta ilman, että kuitenkaan kadotamme otetta ketterään, tuloksekkaaseen ja palveluhenkiseen jokapäiväiseen tekemiseen.

Ehkä kaikkein kokonaisvaltaisimmin ihmiselämän ja maailman asioita tarkastellaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa. Edistyksellisen kaupungin on siksi hyvä kiinnittyä niihin. Tämä on tärkeää sekä paikallisen arjen kehittämisen, että paremman maailman edistämisen tulokulmasta.

Helsinki on edistänyt tätä ajattelutapaa olemalla edelläkävijäkaupunki YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanossa. Sitouduimme viime vuonna New Yorkin mallin mukaisesti paikalliseen, vapaaehtoiseen kestävän kehityksen kaupunkitasoiseen raportointiin. Valtiot raportoivat jo asiasta; nyt pyrimme yhdessä New Yorkin kanssa saamaan myös kaupungit mukaan omaa esimerkkiä näyttäen.

Viime viikolla järjestetyssä Kaupunkisymposiumissa Helsinki julkisti raportin ensimmäisen vaiheen ja koko raportti valmistuu kesäkuussa. Työn kautta haluamme varmistaa, että Helsingin strategia ja sen toimeenpano toteuttaa kestävän kehityksen tavoitteita. Saman aikaan haluamme tehdä kestävän kehityksen työstä läpinäkyvää ja ymmärrettävää kaikille kaupunkilaisille. Raportoimme sekä vahvuuksistamme että puutteistamme.

Esimerkin näyttäminen sopii Helsingille hyvin. Vastuullisuus on nostettu Helsingissä strategiamme kärjeksi ja sen kaikissa muodoissa ohjaa kaupunkimme tekemistä hyvin konkreettisilla tavoilla. Onnistuminen Helsingissä ei kuitenkaan yksin riitä – meidän on luotava tapoja, joilla voimme maailmanlaajuisesti oppia muilta, mutta myös jakaa omia onnistumisiamme. Pohjoismaisena pääkaupunkina koemme, että meillä on annettavaa myös laajemmin. Koen itse tärkeäksi myös, että Helsinki määrätietoisesti kansainvälistyy, verkottuu ja kumppanoituu, ottaa osaa globaaliin dialogiin rakentavalla tavalla. Kaupunkipolitiikka on yhä leimallisemmin kansainvälistä kansallisen ohella.

Yhdysvalloissa kaupungit ovat ottanet ison roolin muun muassa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa valtiovallan taantumuksellisuuden seurauksena. Myös Euroopassa kansallisvaltiot kipuilevat tässä suhteessa monista eri syistä. Millaisella linjalla Suomi eduskuntavaalien jälkeen globaalien kysymysten kimppuun ponnistaa, on vielä epäselvää. Helsinki kuten monet muut isot kaupungit ovat kuitenkin linjansa valinneet. Me emme luovu ihanteistamme kävi vaaleissa miten tahansa.

Kaupunkien on toimittava nyt – yhdessä muiden kaupunkien ja toivottavasti myös valtioiden kanssa. Vain tätä kautta saamme tarpeeksi todistusaineistoa kaupunkien voimasta ja äänen niissä foorumeissa, joissa linjauksia meitä kaikkia koskettavista teoista tehdään.

Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy