Puheet

Kansalaisuusjuhla 24.10.2018

Hyvät uudet Suomen kansalaiset
Bästa nya finska medborgare
Dear new Finnish citizens

Haluan toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi uusien kansalaisten juhlaan! Olen iloinen, että olette päättäneet asettua Suomeen. Suomi tarvitsee paljon uusia ideoita ja ihmisten osaamista.

Suomalaiset on arvioitu maailman onnellisimmaksi kansaksi ja Helsinki elämälaadultaan maailman parhaimpien kaupunkien joukkoon. Monille meistä Suomessa syntyneistä kansalaisuus on asia, jonka arvoa muistamme harvoin pysähtyä pohtimaan.

Kansalaishakemuksessa olette kirjallisesti osoittaneet, että täytätte edellytykset tulla Suomen kansalaiseksi. Tämän eteen olette tehneet ponnisteluita ja oppineet suomen tai ruotsin kielen.

Täydellinen kotoutuminen Suomeen on kuitenkin toteutunut, kun alatte tunnistaa itsestänne seuraavia ominaisuuksia:

  • Heräätte aamukuudelta jonottamaan ämpäriä räntäsateessa
  • Päivä alkaa vasta, kun olette saaneet pari pannullista vaaleapaahtoista kahvia
  • On täysin ok syödä lounasta kello 11 ja torstaisin sen kuuluu olla hernekeittoa
  • Järjestätte huolellisesti taloutenne muovipussit koon ja muodon mukaisesti
  • Mietitte kaikesta tekemisestänne sitä, mitä ulkomailla teistä saatetaan ajatella
  • Kun liukastutte talvella kadulla, on ensimmäinen huoli näkikö joku. Tiedätte myös, että suomenkielessä on yli 200 sanaa lumelle.
  • Euroviisut onkin kilpailu siitä, kuka ei jää kokonaan pisteittä, ja että edes Norja olisi Suomen perässä pistetaulukossa
  • Oletat, että tuntemattoman hymyillessä kadulla, hän on (a) nauttinut alkoholia, (b) mielenvikainen, (c) ulkomaalainen, tai (d) kaikki edellä mainituista.

Viime vuonna 2 114 täysi-ikäistä helsinkiläistä sai Suomen kansalaisuuden. Se on aika paljon; saman verran asukkaita on Soinin kunnassa. Kutsuimme kaikki uudet kansalaiset tähän juhlaan, ja olen iloinen, että niin moni on tullut mukaan juhlimaan. Moni teistä on varmasti jo kauan tuntenut Helsingin kodikseen. Silti haluan käyttää tätä tilaisuutta hyväksi ja toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi myös helsinkiläisiksi! Illan esiintyjinä on kaksi nuorta, jotka lukeutuvat kansalaisuuden tänä vuonna saaneisiin: Betty Aho (B.W.A.) ja Brence Stephens.

Kotikaupunkinne pyrkii maailman toimivimmaksi kaupungiksi. Se tarkoittaa hyvää arkea, luotettavia palveluja, turvallista kaupunkiympäristöä ja mutkatonta suhdetta kaupunkilaisten ja kaupungin organisaation välillä.

Kaupunki on ennen kaikkea kotipaikka. Pelkkä toimivuus ei riitä rakentamaan hyvää arkea. Elämyksellinen arki viihtyisässä kaupungissa vaatii ainesosiksi ainakin innostusta, luovuutta, sitoutumista, jakamista ja yhdessä kokemista. Kaupunki voi luoda hyvän elämän edellytykset, mutta ihmiset tekevät kaupungista kodin ja yhteisön.

Yksi keskeisimpiä yhteisön luomisen edellytyksiä on yhdessä tekeminen ja yhdessä kokeminen. Helsinkiläiset ovat ottaneet kaupunkitilan uudella tavalla omakseen ja myös spontaanien, pienempien tapahtumien määrä lisääntyy. Täällä ihmisenkokoinen tekeminen on pääroolissa. Siksi täällä myös syntyy jatkuvasti uutta ja odottamatonta: ilmiöitä, innovaatioita ja taatusti erottuvaa kaupunkikulttuuria. Kannustan ottamaan kaupungin omaksi!

Helsinki on aina ollut kansainvälinen kaupunki ja nykyisin se on sitä vielä enemmän. Olemme arvioineet, että 2030-luvulla Helsingissä jo joka neljä asukas puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Helsingin tavoitteena onkin olla entistä elävämpi ja monikulttuurisempi kaupunki.

Uskon, että ilmapiirimme, jota leimaa uuden oppiminen ja avoimuus, on meille kaikille hieno mahdollisuus. Kaupungille kansainvälisyys on jo arvo sinänsä, mutta se on myös kilpailukykymme keskeinen kulmakivi. Kaupunki, jonka asukkaat ovat koulutettuja ja kansainvälisiä, houkuttelee myös ulkomaisia yrityksiä, investointeja ja matkailijoita.

Suomen kansalaisuus on paljon muuta kun oikeus kantaa Suomen passia. Kansalaisuus tuo perusturvan. Pidämme huolta toinen toisestamme ja voimme luottaa viranomaisiimme. Jotta Helsinki voi kehittyä vielä paremmaksi kaupungiksi meille kaikille, on kaupungin käytävä jatkuvaa vuoropuhelua asukkaidensa kanssa.

Kaupunki haluaakin osallistaa kaupunkilaiset kehitystyöhön. Toimivaa kaupunkia rakennetaan luottamuksen varaan. Turvallisuus ja kaupunkilaisten keskinäinen luottamus sekä yhteenkuuluvuuden tunne ovat kilpailuvalttejamme. Siksi toivon ja uskon, että te uusina kansalaisina voitte elää kokemusrikasta ja laadukasta elämää Suomessa ja Helsingissä – joidenkin tutkimusten mukaan maailman onnellisinta.

Arvoisat juhlavieraat

Onnittelen Suomen kansalaisuudesta ja toivotan tervetulleeksi joukkoomme!