Blogi

Spinnova Oy:n puukuitulankahanke biojalostamokilpailun voittoon

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Spinnova Oy on voittanut uudella tekstiilikuidun tuotantoteknologiallaan työ- ja elinkeinoministeriön järjestämän kansainvälisen biojalostamokilpailun. Kisan kaksi muuta palkittua ehdotusta ovat Biovakka Suomi Oy:n biokaasun, ravinteiden ja liikennepolttoaineiden tuotannon yhdistävä konsepti ja Kemijärvi konsortion ehdotus uusien biomateriaalien ja -kemikaalien tuotannosta kotimaisella teknologialla.

Spinnova Oy on Jyväskylässä toimiva tutkimus- ja tuotekehitysyritys, joka kehittää VTT:llä alkunsa saanutta kuitulankateknologiaa. Palkintoraadin perustelujen mukaan Spinnova Oyn kuitulankateknologia, jolla puukuidusta voidaan kehrätä suoraan lankaa, edustaa läpimurtoteknologiaa, joka voi mullistaa sekä tekstiili- että metsäteollisuuden ja luoda tulevaisuudessa merkittävää liiketoimintaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut julkisia tahoja edustavan rahoittajaryhmän, joka koordinoi ja auttaa kolmen parhaan ehdotuksen investointivaiheen julkisen rahoituksen hankinnassa. Voittaja saa myös 100 000 euron palkinnon.

– Olemme erittäin tyytyväisiä saatuihin ehdotuksiin ja kilpailua kohtaan tunnettuun kiinnostukseen. Toivon että mahdollisimman moni kilpailuun osallistunut hanke realisoituu lähivuosina investoinneiksi, uudeksi liiketoiminnaksi ja työpaikoiksi, totesi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori palkitessaan voittajat 24.2.2015 Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa.

Kilpailuun tuli ehdotuksia monipuolisesti biotalouden eri osa-alueilta. Niiden kokoluokka vaihteli alle miljoonan euron demonstraatiolaitoksista satojen miljoonien eurojen investoinnit vaativiin biojalostamoihin. 13 kilpailuesityksen investointien yhteisarvo on noin 1,5 miljardia euroa.

Muut palkitut Biovakka Oy:n Nastolan laitos ja Kemijärvi konsortion metsäbiojalostamo

Valintaraadin mukaan Biovakka Suomi Oy:n ehdotus yhdistää innovatiivisella tavalla biokaasun, ravinteiden ja liikennepolttoaineiden tuotannon ja on erinomainen esimerkki käytännön bio- ja kiertotaloudesta. Konsepti on monistettavissa ja sillä voidaan saavuttaa merkittäviä alueellisia talous- ja ympäristövaikutuksia. Laitosinvestointi Nastolaan on tarkoitus käynnistää syksyllä 2015.

Kemijärvi-konsortion havumetsää raaka-aineenaan käyttävässä uuden sukupolven biojalostamossa biomateriaalien ja -kemikaalien tuotanto tapahtuu kotimaisella teknologialla. Toteutuessaan laitoksella on merkittävä taloudellinen vaikutus sekä rakennusaikana että sen jälkeen alueellisesti ja kansallisesti

Valintaraati halusi palkita vielä erikseen kunniamaininnalla Ostems Consulting Oy:n ja VTT:n ehdotuksen metalli- ja kemianteollisuuteen integroitavasta biojalostamosta, joka ennakkoluulottomasti yhdistää teollisuudenaloja, joita ei ole perinteisesti yhdistetty biotalouteen.

Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa hallituksen viime toukokuussa linjaamaa BCD-strategiaa talouden uusien kasvun kärkien vauhdittamiseksi. Kesäkuussa 2014 käynnistettiin osana biotalousstrategiaa kansainvälinen suunnittelukilpailu uusien biojalostamokonseptien synnyttämiseksi ja investointien edistämiseksi. Kilpailun avulla halutaan nopeuttaa biotalouden innovaatioiden kaupallistumista ja uusien biojalostamoiden syntyä Suomeen.

Lisätiedot:
Valintaraadin puheenjohtaja Christine Hagström-Näsi, Fibic Oy, puh. 050 322 2401 kehittämispäällikkö Jussi Manninen, TEM, Metsäalan strategien ohjelma, puh. 040 535 5947