Blogi

Elinkeinoministeri Vapaavuori: Tekesin suurohjelmista uuden kasvun aineksia Oulun seudulle

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Tekes on käynnistämässä kokonaisvolyymiltaan 300 miljoonan euron kasvuohjelmat ict-alalla. Oulun seudulle lisäksi oma 50 miljoonan euron digitaalisuuteen keskittyvä ohjelma.

Tekes kertoi tänään käynnistävänsä syksyn aikana kolme uutta ohjelmaa, joiden sisällössä tietotekniikalla ja digitaalisuudella on keskeinen rooli. Ohjelmat suuntautuvat teollisen internetin, 5G-teknologioiden sekä terveyden ja hyvinvoinnin digitaalisten sovellusten alueelle.

Jokaisen käynnistyvän ohjelman volyymi on noin 100 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on noin puolet. Tekes rahoittaa osan yritysten kehityshankkeiden kuluista ja siten jakaa riskiä, jota aina liittyy uuden innovaation kehittämiseen.

– Digitaalisuus on yksi elinkeinopolitiikkamme kasvun kärjistä. Käynnistyvät ohjelmat vauhdittavat olennaisen tärkeää elinkeinoelämän uudistumista. Digitaalisuuden alalla Suomella on isoja kasvun mahdollisuuksia ja Oulun seudulla tässä poikkeuksellista osaamista. Tavoitteena on ohjelmien vetoavulla synnyttää aidosti lisäarvoa tuottavaa, globaaleille markkinoille tähtäävää uutta yritystoimintaa, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori painotti Oulun vierailullaan 2.10.2014.

Tekesin uusista ohjelmista yritykset voivat saada rahoitusta tuotekehitykseen, kansainvälistymisen suunnitteluun, nopeisiin kokeiluihin ja pilotointiin sekä organisaation kehittämiseen. Lisäksi ohjelmat verkottavat yrityksiä kotimaassa ja kansainvälisesti esimerkiksi eurooppalaisissa ohjelmissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Ne voivat myös järjestää muun muassa yritysten ja pääomasijoittajien tapaamisia.

– Oulun menestystarina on perustunut ict-alan maailmanluokan huippuosaamiseen. Koetusta rakennemurroksesta huolimatta on todennäköistä, että myös seudun tuleva menestys rakentuu olemassa olevien vahvuuksien ja huippuosaajien varaan.

Tekesin kolmen kasvuohjelman lisäksi käynnistetään erityisesti Oulun seudulle näitä ohjelmia tukeva 50 miljoonan euron Hilla-ohjelma, jonka tavoitteena on luoda 5 000 uutta hightech-työpaikkaa Oulun seudulle vuoteen 2020 mennessä.

Uusien ohjelmien on myös tarkoitus linkittyä jo olemassa oleviin projekteihin. Esimerkiksi käynnissä oleva Innovatiiviset kaupungit -ohjelma, INKA rakentaa huippuosaamiseen perustuvia edelläkävijämarkkinoita kaupunkiseutujen ympärille. Kaupunkien innovatiiviset julkiset hankinnat mahdollistavat pilottikokeilut ja tuovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Oulun vetovastuulla oleva Tulevaisuuden terveys INKA-hanke ja nyt käynnistettävä uusi Tekesin terveyden ja hyvinvoinnin digitaalisia sovellutuksia tuottava ohjelma ovat hyvä vastinpari ja uusi mahdollisuus Oulun seudulle.

Olennaista on myös valjastaa nyt vapaana olevat digiosaajat tukemaan pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Tekes onkin käynnistämässä kampanjaa, jolla rohkaistaan pk-yrityksiä digiosaajien palkkaamiseen. Tekes voi uuden ohjelman avulla maksaa puolet uuden työntekijän palkkakuluista enimmillään vuoden ajalta.

– Tällä isolla kokonaisuudella meillä on aidosti hyvät mahdollisuudet vauhdittaa Oulun seudun ict-sektorin ja elinkeinoelämän uudistumista, jolla on merkitystä koko Suomelle, Vapaavuori sanoi.

Katso myös: Tekes on käynnistämässä ohjelmia digitaalisuuden hyödyntämiseksi

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Laura Manninen, p. 050 361 7511