Blogi

Turun telakan kauppa varmistunut – Meyer Turku Oy aloittaa toimintansa

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Saksan kilpailuviranomainen on hyväksynyt Suomen valtion ja saksalaisen laivanrakennusyhtiö Meyer Werftin Turun telakan oston STX Europe:lta. Myös uusien tilausten rahoitus on varmistunut, joten yrityskauppa on kokonaisuudessaan saatu maaliin.

Kahden uuden TUI-luokan risteilyaluksen rakentaminen Tui Cruises -varustamolle aloitetaan piakkoin Turun telakalla. Uusien tilausten arvo kohoaa lähes miljardiin euroon, mikä merkitsee työllisyysvaikutukseltaan suoraan noin 10 000 henkilötyövuotta. Alukset toimitetaan kevätkaudella vuosina 2016 ja 2017.

– Tämä on tärkeä virstanpylväs suomalaisen teollisen toiminnan historiassa. Meyer Werft on alalla arvostettu ja laivanrakennuksessa pitkät perinteet omaava teollinen partneri. Tältä pohjalta niin telakalla kuin sen alihankkijaverkostolla on mahdollisuus suunnata katseensa tulevaisuuteen, iloitsee elinkeinoministeri Jan Vapaavuori Turussa 19.9.2014.

Meyer Werft kantaa 70 prosentin omistuksellaan päävastuun telakan toiminnasta ja sen kehittämisestä. Suomen valtion omistusosuus yhtiöstä on Teollisuussijoituksen kautta 30 prosenttia. Telakan uutena toimitusjohtajana aloittaa Jan Meyer.

Kauppahinta ei ole julkinen, mutta yhtiön (STX Finland Oy) tällä hetkellä heikohko taloudellinen tilanne heijastui arvonmääritykseen ja sitä kautta myös kauppahintaan.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Laura Manninen, puh. 050 361 7511