Blogi

Fennovoimalle tärkeä askel eteenpäin, suomalaista omistusta vahvistettava edelleen

Fennovoima Oy tiedotti tänään 28.2.2014, että Pyhäjoen ydinvoimahankkeen kotimaiset omistajat ovat tehneet lopullisen päätöksensä osallistua hankkeeseen, ja että samalla hankkeeseen on varmistunut suomalaisomisteinen enemmistö.

– Suomalaisomistajien lopullinen osallistumispäätös on jälleen yksi merkittävä virstanpylväs tässä miljardiluokan hankkeessa, arvioi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

Vapaavuoren mukaan vahva suomalaisomistus on tärkeää hankkeen uskottavuudelle ja hyväksyttävyydelle.

– On hienoa, että hankkeelle on nyt vahvistunut suomalainen enemmistöomistus. Ottaen huomioon tunnetuista talousvaikeuksista kärsivän Talvivaaran vetäytyminen hankkeesta on ilolla merkille pantavaa, että Fennovoima on alkuvuoden aikana muutoin onnistunut lisäämään kotimaista omistustaan.

– Vain hienoista 50 prosentin rajan ylitystä kotimaisen omistuksen osalta ei kuitenkaan pitkän päälle voi pitää tyydyttävänä suorituksena, minkä takia Fennovoiman tulee jatkaa ponnistelujaan vahvemman kotimaisen omistusosuuden aikaansaamiseksi, Vapaavuori toteaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *