Blogi

Talouspäättäjät: Euro erittäin tärkeä suomalaiselle teollisuudelle

Suomalaiset talouselämän päättäjät arvioivat yksimielisesti, että eurooppalainen yhteisvaluutta on jatkossakin Suomen teollisuuden kannalta erittäin kannatettava asia. Tämä ilmenee elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren 15.1. koolle kutsuman Selkärankaseminaari – Suomen teollisuus 2010-luvulla -tilaisuuden ennakkokyselystä. Kyselyyn vastasi 70 talouselämän keskeistä vaikuttajaa.

Päättäjät antavat arvosanan 8,5 (asteikolla 1-10) euron hyödyllisyydestä Suomen teollisuudelle. Samalla kuitenkin koetaan, ettei suomalainen elinkeinoelämä ole kyennyt vielä tässä vaiheessa saamaan täyttä hyötyä EU:n yhteismarkkinoista.

– Teollisuuden päättäjät jakavat myös näkemyksen siitä, että teollisuuden nykyongelmien syyt ovat selkeästi enemmän rakenteellisia kuin suhdanneluontoisia. Maamme teollisuus kaipaa selkeää uudelleenarviointia ja yhdessä tekemistä. Päivän seminaari on luonteva tapa käydä läpi teollisuutemme isoa kuvaa, elinkeinoministeri Vapaavuori arvioi.

Teollisuuden toimintaedellytyksissä olisi Suomessa päättäjien mielestä parantamisen varaa. Yhä useampi päättäjä pelkää talouden selkärangan murtumista. Yritysten puolella toivotaan myös julkiselta puolelta enemmän ymmärrystä teollisuuden toimintaedellytyksistä. Moni päättäjä ei ole tyytyväinen työmarkkinajärjestelmäämme (arvosana 5,1, kun työmarkkinajärjestöjen vastauskeskiarvo 8,2).

Teollisuusvaikuttajilla on kuitenkin vahva usko Suomen teollisuuden uudistumiseen. Vaikuttajat uskovat vastauskeskiarvolla 7,3 siihen, että Suomesta nousee myös tulevaisuudessa Nokian kaltaisia menestyjiä.

– Vastauksista on havaittavissa, että uudistususkoa teollisuuteen on olemassa. Vastausten mukaan tarvitaan kuitenkin lisää panoksia kehittyville markkinoille sekä erityisesti pk-yrityskentän vahvaa kansainvälistymistä. Tämä on syytä huomioida myös valtion toimenpiteissä, Vapaavuori toteaa.

Teollisuuspäättäjille osoitetussa kyselyssä kysyttiin 22 arviointikysymyksen lisäksi avoimet kysymykset Suomen teollisuuden sekä kansantalouden menestystekijöistä. Vastauksissa nousee selkeästi esiin julkisen sektorin koon pienentämisen välttämättömyys kansatalouden menestyksen osalta. Myös työmarkkinauudistusten tarve nousee vahvasti esille. Erityisesti painotetaan työn tarjonnan lisäämisen tärkeyttä. Teollisuuden menestyksen kannalta selkeästi tärkeimpänä osa-alueena Suomessa pidetään korkeaa osaamista.

Teollisuuden Selkärankaseminaariin osallistuu yli 120 kutsuvierasta. Puheenvuoron tilaisuudessa pitävät Vapaavuoren ohella mm. presidentti Sauli Niinistö, toimitusjohtaja Matti Vanhanen sekä hallitusten puheenjohtajat Risto Siilasmaa ja Antti Herlin.

Ennakkoväittämät ja vastausten pistekeskiarvot löytyvät osoitteesta
https://www.tem.fi/files/38475/ennakkovaittamat.pdf

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *