Puheet

Tuulivoiman edistämistyöryhmän loppuraportin luovutustilaisuus, Helsinki

Suomen pitkän aikavälin tavoitteena on siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi meidän on lisättävä uusiutuvan energian käyttöä merkittävästi. EU:ssa hyväksytyn uusiutuvan energian velvoitteen mukaisesti Suomen tulee nostaa uusiutuvan energian käytön osuus 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä. Maaliskuussa päivitetyn energia- ja ilmastostrategian mukaan tuulivoiman tuotanto tullaan nostamaan 6 TWh:iin vuoteen 2020 ja 9 TWh:iin vuoteen 2025 mennessä. Kyse on merkittävästä lisärakentamistarpeesta ja siten myös merkittävästä haasteesta.

Komissio valmistelee parhaillaan vuoden 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan kehyksiin liittyvää tiedonantoa, joka tullaan antamaan ensi vuoden alussa. Selvää on, että vähäpäästöisen ja päästöttömän tuotannon merkitys kasvaa jatkossa edelleen.

Suomessa tuulivoimarakentamisen odotetaan vilkastuvan merkittävästi ja seitsemän vuoden kuluttua tulee Suomessa olla noin 800-1000 uutta tuulivoimalaa. Tämä tarkoittaa hyvin huomattavia investointeja tuulivoimarakentamiseen seuraavien vuosien aikana. Tuulesta saa puhdasta ja täysin päästötöntä energiaa. Suomessa on hyvät olosuhteet rannikko- ja merituulivoiman rakentamiselle. Suomesta löytyy myös tarvittavaa osaamista ja kapasiteettia tuulivoimateollisuuden tarpeisiin. Tuulivoiman rakentaminen kasvattaa myös osaltaan energiaomavaraisuuttamme. Tuulivoiman edistäminen onkin merkittävässä asemassa kehitettäessä kotimaista energiantuotantoa.

Suomessa tuulivoiman tuottamisen taloudelliset esteet on poistettu keväällä 2011 voimaan tulleella syöttötariffijärjestelmällä, jolla säädetään uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta. Syöttötariffijärjestelmässä maksetaan sähkön tuottajalle tuotantotukea tuotetusta sähköstä. Tuotantotukea maksetaan korotetusti vuoden 2015 loppuun saakka. Taloudelliset edellytykset tuulivoiman rakentamiselle ovat siis olemassa.

Alkuvaiheessa maksettava korotettu tukitaso sai aikaan suuren määrän uusia tuulivoimahankkeita. Investointien toteutuminen kuitenkin käynnistyi alkuvaiheessa oletettua hitaammin. Tähän vaikutti kasvanut ruuhka eri hallinnonalojen lupaprosessien käsittelyssä, tuulivoimarakentamisen kaavoituksen keskeneräisyys sekä tarvittavat arviointi- ja lupamenettelyt. Nopeasti kasvava tuulivoimahankkeiden määrä sai viranomaiset havahtumaan haasteisiin, joita tuulivoiman rakentaminen tuo eri hallinnonaloille.

Tuulivoimarakentaminen on monilta osin selkeytynyt ja vauhdittunut kuluneen vuoden aikana. Monia haasteita on kuitenkin vielä ratkottavana, jotta voidaan varmistaa kansallisten tavoitteiden toteutuminen mahdollisimman sujuvasti ja kustannustehokkaasti. Tehokkaat hallinnolliset prosessit ja selkeät säännöt säästävät valmisteluresursseissa niin hankkeiden toteuttajien kuin hallinnonkin osalta. Tämä auttaisi tuulivoiman sijoittumista paikoille, joissa on parhaat tuotanto-olosuhteet.

Tuulivoiman edistämistyöryhmä

Suurimmat tuulivoiman rakentamista hidastavat ja rajoittavat esteet Suomessa ovat melua koskeva viranomaisohjeistus sekä kaavoitus-, ympäristövaikutusten arviointi- ja lupamenettelyssä esiintyvät epäselvyydet ja hidasteet. Tämän lisäksi lento- ja meriliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi määritetyt rajoitusalueet ja puolustusvoimien kielteiset tutkalausunnot ovat viivästyttäneet tuulivoimarakentamista.

Työryhmän toimikauden aikana on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Yksi keskeisimmistä tuloksista on viranomaisten välinen yhteistyön tiivistyminen. Useisiin ongelmakohtiin on löydetty ratkaisu työn kuluessa ja niitä on toimeenpantu välittömästi. Haluankin kiittää työryhmää antaumuksellisesta paneutumisesta erilaisten tuulivoiman rakentamiseen liittyvien esteiden purkamiseen.

Kunnat

Useissa tuuliolosuhteiltaan edullisissa kunnissa, erityisesti Perämeren rannikkoseudulla, on edetty tuulivoimarakentamisessa nopealla aikataululla. Kunnat ovat ottaneet aktiivista roolia tuulivoiman edistämisessä määrittämällä tuulivoimarakentamiseen soveltuvat alueet sekä mahdollistamalla kuntakaavassa tuulivoimarakentamisen. Kuntien aktiivisuudella ja yhteistyöllä tuulivoima- ja energiayhtiöiden kanssa on ollut erittäin suuri merkitys tuulivoiman edistämisessä. Kuntien kiinnostusta tuulivoiman rakentamiseen tulee lisäämään uusi kiinteistöverolakimuutos, joka korottaa kuntien saamia verotuloja tuulivoimaloista.

LVM

Vaikutuksiltaan merkittävimmät toimenpiteet on tehty Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla. Menettelyt tuulivoiman sijoittumisessa suhteessa liikenteeseen ovat selkeytyneet ja rajoituksia on lievennetty merkittävästi. Liikenne- ja viestintäministeriön Liikenneturvallisuusvirasto Trafille antamat ohjeet lentoliikenteen ja tuulivoiman yhteensovittamisesta näyttävät toimivan hyvin. Lentoestelupien myöntämisprosessit ovat selkiytyneet Trafin uusien menettelyjen ja ministeriön ohjeiden myötä.

TEM-PLM

Kuluneen vuoden aikana on työ- ja elinkeinoministeriössä yhdessä puolustusministeriön kanssa valmisteltu järjestely tuulivoimaloiden puolustusvoimien valvontasensoreille aiheuttamista vaikutuksista. Järjestelyn avulla tuulivoimarakentamisesta aiheutuvat tutkaesteet voidaan poistaa tietyllä nimetyllä alueella puolustusvoimien valvontajärjestelmiä kehittämällä. Heinäkuun alussa tuli voimaan laki tuulivoiman kompensaatioalueista, joka poistaa tuulivoimarakentamisen tutkaesteet Perämeren alueella.

Perämeren tuulivoima-alue on tuulioloiltaan erittäin hyvä ja alueelle rakennettavien tuulivoimaloiden arvioidaan tuottavan sähköä yli 1 TWh vuonna 2020. Perämeren tuulivoima-alueelle kompensaatio tarkoittaa lisätutkan hankkimista, jolloin alueelle rakennettavat tuulivoimalat eivät enää aiheuttaisi haitta- tai häiriövaikutuksia aluevalvonnalle.

Perämeren tuulivoima-alueelle rakentavat tuulivoiman tuottajat sitoutuvat samalla maksamaan turbiinikohtaisen tuulivoimamaksun. Näistä maksuista kertyy kompensaatiomaksu, joka mahdollistaa rakentamisen alueelle. Nopean liikkeellelähdön varmistamiseksi valtio osallistuu alkuvaiheessa rahoitusratkaisuun niin, että puolustusvoimat tilasi lisätutkan kyseessä olevalle tuulivoiman kehittämisalueelle jo viime kesänä. Uusia tuulivoimaloita voidaan ottaa käyttöön alueella ensi vuoden alusta.

Jos vastaavia potentiaalisia tuulivoima-alueita on muodostumassa, voidaan lakia tarvittaessa täydentää uusilla tuulivoiman kompensaatioalueilla. Esimerkiksi Kaakkois-Suomi ja Varsinais-Suomi ovat hyvätuulista aluetta, jossa on sinänsä paljon potentiaalia tuulivoimarakentamiselle. Eritoten Kaakkois-Suomen aluevalvonnalle aiheutuisi kuitenkin merkittävää haittaa ja häiriötä tuulivoimarakentamisesta. Huomattavan tuulivoiman lisärakentaminen alueelle näyttääkin viimeaikaisten selvitysten perusteella erittäin haasteelliselta. Mahdolliset kompensaatioratkaisut on joka tapauksessa suunniteltava aluekohtaisesti, koska alueet, tuulivoimatuotantosuunnitelmat, valvontajärjestelmät ja olosuhteet ovat erilaisia.

YM

Myös ympäristöministeriö on osaltaan edistänyt tuulivoimarakentamista. Maankäyttö- ja rakennuslakia on muutettu siten, että tuulivoimaloille voidaan tietyin edellytyksin myöntää rakennuslupa yleiskaavan perusteella. Tämän lisäksi kunta voi myöntää poikkeuksen kaavasta tuulivoimalan rakentamiseen teollisuus- tai satama-alueeksi kaavoitetulle alueelle. Ympäristöministeriö on toteuttanut Energiateollisuus ry:n ja Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n kanssa hankkeen, jossa laadittiin tuulivoiman mallinnukseen ja mittaukseen liittyvät ohje-ehdotukset. Tarkoituksena on, että tuulivoimaloista aiheutuvan melun mallintamiseen ja mittaamiseen luodaan yhtenevät ja luotettavat ohjeet. Ympäristöministeriön laatima tuulivoimarakentamisen suunnittelu -opas julkaistiin kesällä 2012. Oppaan keskeisenä tavoitteena on löytää tuulivoimarakentamiselle parhaiten soveltuvat paikat.

Tuulivoimarakentamisen kannalta merkittävimmät esteet näyttäisivät kuitenkin edelleen olevan ympäristöministeriön hallinnonalalla. Tärkeimpinä näistä ovat meluun liittyvät ohjeet ja tulkinnat.

Melu

Työryhmässä ei saatu ratkaistua kaikkia tuulivoiman rakentamiseen liittyviä haasteita. Tuulivoimarakentamisen edistämisen kannalta ehkä kaikkein keskeisin kysymys on tuulivoimaloiden melua koskevat suunnitteluohjearvot ja niiden soveltaminen. Meluun liittyvien kysymysten osalta työtä jatketaan edelleen työryhmän toimikauden päätyttyä. Tuulivoimarakentamisen ulkomelutasoa koskevista suunnitteluohjearvoista on tarkoitus antaa valtioneuvoston asetus kevään 2014 aikana. Asetus valmistellaan yhteistyössä ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Meluohjearvojen ja mallinnusten avulla tullaan huomioimaan tuulivoimahankkeen etäisyys asutuksesta kuntakohtaisessa kaavoituksessa, eikä muita etäisyysvaatimuksia tuulivoiman ja asutuksen välille ole tarpeen asettaa.

Ulkomelutasoa koskeva valtioneuvoston tuleva asetus ja sen linjaukset tulevat keskeisesti vaikuttamaan tuulivoimarakentamisen edellytyksiin Suomessa. Tulevalla asetuksella linjataan pitkälti se, tuleeko Suomi saavuttamaan asetetut tuulivoimatavoitteet siirryttäessä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.

Jos ympäristöministeriön oppaan mukainen ulkomeluohjearvo tulee valtioneuvoston asetukseen, Suomen tuulivoimarakentaminen vähentynee noin kolmasosalla. Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n ja Energiateollisuus ry:n arvion mukaan YM:n oppaan mukainen (35 dB) ulkomeluohjearvo estäisi 32 % ja pienentäisi 35 % tuulivoimahankkeista, minkä lisäksi osan hankkeista arvioitiin pienenevän niin paljon, ettei myöskään niiden toteuttaminen ole enää taloudellisesti kannattavaa.

Kyse on tuulivoiman rakentamisedellytysten kannalta erittäin keskeisestä asiasta. Vaakakupissa on toisaalta meille suomalaisille tärkeä arvo liittyen luonnon rauhaan, jopa täydelliseen hiljaisuuteen. Asetelma ei ole helppo, mutta se on vihdoin yksinkertaisesti pystyttävä ratkaisemaan.

Hyvät tuulivoiman edistämistyöryhmän jäsenet,

Kiitän teitä hyvästä raportista sekä jo tapahtuneesta kehityksestä työryhmän työskentelyn kuluessa. Vielä on asioita selvitettävänä, kuten laatimastanne raportistakin ilmenee. Toivon, että jäljellä oleviin kysymyksiin löydetään nopeasti kaikkia tyydyttävä ratkaisu, jotta voimme saavuttaa energia- ja ilmastostrategiassa yhteisesti asettamamme tavoitteen tuulivoiman lisäämisestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *