Uutiset

Ydinvoimalla keskeinen rooli Suomen energiapolitiikassa

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori korosti Fennovoiman ydinvoimahankkeen suurta merkitystä puhuessaan Tekniikka& Talous -lehden Suomalaisen energian päivässä 12.9.2013 Helsingissä.

– Ydinvoiman lisärakentaminen on keskeisessä roolissa maamme voimassa olevassa energiastrategiassa. Maamme energiaomavaraisuuden kasvattamisen, toimitusvarmuuden lisäämisen, teollisuuden kilpailukyvyn edellyttämän kohtuuhintaisen energian saatavuuden sekä päästövähennystavoitteidemme toteuttamisen kannalta on tärkeää, että myönnetyt luvat myös käytännössä toteutuvat.

Vapaavuoren mukaan hallitus seuraa erittäin tarkasti käynnissä olevien hankkeiden ja erityisesti aktiivisessa vaiheessa olevan Fennovoiman hankkeen etenemistä.

– Fennovoiman tapauksessa kyse on kansallisesti erittäin tärkeästä hankkeesta, jonka toteutuminen on mitä suurimmassa määrin hallituksen intressissä. Hallitus tulee toimivaltuuksiensa puitteissa antamaan hankkeelle kaiken tukensa lakien ja turvallisuusmääräyksien edellyttämistä laatuvaatimuksista luonnollisesti piiruakaan tinkimättä, Vapaavuori toteaa.

Elinkeinoministeri Vapaavuori korostaa energiapolitiikan pitkäjänteisyyttä ja sitä, että kulloinenkin hallitus aina aloittaa siitä, mihin edellinen hallitus päättää. Ministerin mukaan energiainvestointien pitkäjänteisyyden ja suurten investointikustannusten johdosta ennakoitava, johdonmukainen ja hötkyilemätön päätöksenteko korostuu juuri energia-alalla.

– Edellinen hallitus päätyi eri syistä kolmen silloisen ydinvoimahakemuksen osalta hylkäämään toteuttamiskelpoisuudeltaan ehkä varmimmalla pohjalla olleen hankkeen. Tämä toisaalta korostaa seuraavan -eli siis nykyisen – hallituksen tarvetta tehdä energiapolitiikkaamme johdonmukaisuuden ja ennakoitavuuden nimissä kaikkensa sen varmistamiseksi, että edellisen hallituksen tahtotila ydinvoiman lisärakentamisesta Suomessa myös toteutuu.

– Viime kädessä päätökset ovat luonnollisesti hankkeiden omistajien käsissä, mutta hallituksen tahtotila on selvä, Vapaavuori päättää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *