Blogi

Hienoista sanoista tuottaviin tekoihin, Elävä Helsinki

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi huhtikuussa valtuustostrategian vuosille 2013 – 2016. Vaarana tällaisille strategioille on usein niiden jääminen vain puheen tasolle – varsinaiset teot jäävät valitettavan usein puuttumaan. Strategioitahan maahan riittää.

Ilokseni täytyy kuitenkin todeta, että hyväksytty strategia on hyvä. Tämän vaalikauden työlle on onnistuttu luomaan raamit, joita seuraamalla Helsinkiä pystytään konkreettisesti uudistamaan. Onnittelut ovatkin paikallaan käytännön valmistelutyön suorittaneille, etenkin työtä johtaneelle valtuustoryhmämme puheenjohtaja Lasse Männistölle. Lopputuloksena on toimiva kokonaisuus, jossa näkyy hyvin myös kokoomuslainen pragmaattinen ajattelutapa.

Strategialla tavoitellaan velkaantumiskehityksen hidastamista muun muassa asettamalla nettomenoille talousarvioraami, jossa kaupungin käyttömenojen reaalikasvu pidetään asukasmäärän kasvuun nähden yhden prosentin miinuksella. Tuottavuuden parantamiselle asetettu vuosittainen konkreettinen taso on kunniahimoinen, jopa haastava, tavoite. On yleisesti tiedetty fakta, että kuntataloudet ovat velkaantuneet 2000-luvulla huomattavia määriä. Helsingissä tämän kehityksen pysäyttämiseen on nyt määritelty tuottavuuden parantaminen mitä toimivin ase.

Kyse on merkittävästä linjauksesta. Näin toimiessaan Helsinki toimisi koko julkisen sektorin vastuullisena edelläkävijänä ja tiennäyttäjänä.

Strategian tavoitteena on tehdä Helsingistä maan yrittäjämyönteisin kaupunki. Kerrassaan mainio linjaus. Mikään maa – tai kaupunki – ei missään ole onnistunut vaurastumaan tai pysymään vauraana muuta kuin työtä tekemällä ja yrittämällä. Menot on kaikissa talouksissa pystyttävä kattamaan tuloilla. Näiden tulojen lisääntyminen, taloudellinen kasvu, voidaan rakentaa vain kannattavan liiketoiminnan varaan. Tarvitsemme yrittäjiä, jotka ahkeroivat, ottavat riskiä, yrittävät ja työllistävät – luovat sitä taloudellista lisäarvoa, joka viime kädessä kustantaa kaikki julkiset menomme.

Kaupungeille on yrittäjyyden edistämisen suhteen paljon annettavaa. Toisin kuin valtiovalta kaupungit ovat aidosti asiakasrajapinnassa, hengittävät samaa ilmaa ja elävät yhteistä arkea kallisarvoisten yrittäjiemme kanssa.

Helsinki on nyt hyväksynyt erittäin vastuullisen linjauksen menojen pitämiseksi aisoissa ja mitä mainioimman tavoitteen tulopuolen kasvattamiseksi. Itse asiassa meidän ei tarvitse onnistua kuin näissä kahdessa ja luomme loistopohjan kaikelle muullekin.

Nyt strategia tarvitsee enää toteuttaa. Huutoon on vastattava. Päätöksistä on pidettävä kiinni. On elettävä niin kuin opettaa. Kokoomus pystyy kyllä tähän. Olemme sanojemme mittaisia. Toivoa sopii – ihan kuntalaistemme edun ja tulevaisuuden kannalta – että muutkin kunnioittavat sitoumuksiaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *