Puheet

Valtioneuvoston tervehdys Helsinki Aikajanalla seminaarissa, Helsinki

Muutokset puhuttaessa mahdollisia

Kaupunkien merkitys kansantalouden kasvun moottoreina on kasvanut monissa maissa, niin myös Suomessa. 12 suurimman kaupunkiseudun osuus BKT:sta on noin 2/3. Helsingin seudun osuus on ylivoimaisesti suurin. Osuuttaan ovat pitkällä aikavälillä erityisesti kasvattaneet myös Tampereen ja Oulun seudut.

Helsingin seudun osuus on kasvanut kolmen vuosikymmenen aikana (v. 1975-2008) vajaasta neljänneksestä (24,3 %) noin kolmannekseen (33,8%). Samaan aikaan seudun asukasta kohden laskettu kansantuote on kohonnut huomattavasti koko kansantaloutta nopeammin. Missään muussa seutukunnassa ei ole toteutunut vastaavaa kasvua.

BKT ei ole ainoa mittari, joka osoittaa Helsingin seudun merkitystä kansantaloudelle. Helsingin seudun tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat vuonna 2011 3 mrd euroa. Se on noin 42 % koko maan t&k-menoista. Helsingin seudun t&k-menot ovat myös viime vuosina kasvaneet muuta maata enemmän.

Pääomasijoituksia saaneet yritykset kasvavat nopeammin ja luovat enemmän työpaikkoja kuin muut yritykset. Helsingin seutu on ylivoimainen Suomessa, jos tarkastellaan miten kasvuyritykset onnistuvat houkuttelemaan riskipääomaa: esimerkiksi v. 2007 peräti 81% Suomen rahastojen riskipääomasijoituksista kohdistui Helsingin seudulle. Tosin parannettavaakin löytyy: verrattuna muihin pohjoismaiden pääkaupunkeihin – erityisesti Tukholmaan ja Kööpenhaminaan – Helsingin seudun riskipääomasijoitusten osuus bkt:sta on alhainen.

Suurten kaupunkien merkityksen kasvun taustalla ovat samat syyt kuin muuallakin maailmassa: kasautumisen edut. Kaupungistuminen tuo mukanaan mahdollisuuksia oppimiseen ja innovaatioihin, jotka lisäävät taloudellisen toiminnan tuottavuutta. Uusi talousmaantiede korostaa kasautumisen markkinaehtoisia etuja, joilla on suuri merkitys yritysten sijaintipaikkavalinnoille. Suurilla kaupunkiseuduilla yritykset pääsevät ensinnäkin hyötymään saman alan yritysten läheisyydestä seuraavista lokalisaatioeduista. Toiseksi, suuren kaupunkialueen tarjoama yritysten ja niitä palvelevien alihankkijoiden kirjo sekä suuri paikallinen kysyntä (urbanisaatioedut) hyödyttävät yrityksiä.

Sekä talousteorian että empiirisen tutkimustulosten mukaan väestön ja talouden sijoittuminen tiiviisti lisää tuottavuutta ja sitä kautta tuotantoa ja tuloja. Suomessa on mm. ETLAn tutkimuksissa saatu tätä vahvistavia tuloksia: rakennemuutoksen aiheuttama tuottavuuden kasvu (luova tuho) toimii tehokkaimmin Uudellamaalla.

Helsingin seudulla on kuitenkin tässä suhteessa paljon kirittävää suhteessa kansainvälisiin kilpailijoihin. Vertailtaessa EU-alueella 34 kaupunkiseutua havaitaan, että niiden keskimääräinen tuottavuus on noin 1,6-kertainen koko maan tuottavuuteen verrattuna. Helsingin seudun tuottavuus on noin 1,4-kertainen koko maan tuottavuuteen verrattuna, joten meillä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia.

Helsingin seudun on kilpailtava kansainvälisessä sarjassa mm. Itämeren muiden metropolialueiden kanssa. Helsingin metropolialue on Suomen solmu eurooppalaiseen ja globaaliin kaupunkiverkkoon. Samalla se on kansallisen kaupunkiverkon kulmakivi osaamis- ja innovaatiojärjestelmän vahvimpana kansainvälisenä solmuna sekä johtavana tietointensiivisten liike-elämän palveluiden tuottajana.

Suurimpien kaupunkien ja erityisesti metropolialueen merkitys kansantaloudelle on siis erittäin suuri. Erittäin suureen merkitykseen liittyy toisaalta erittäin suuri vastuu.

Hallitusohjelmassa painotetaan kaupunkivetoista kehittämistä. Kaupungit nähdään kasvun vetureina. Kaupunkipolitiikan tavoitteena ovat globaaliin kilpailuun kykenevät vahvat ja sosiaalisesti eheät kaupungit. Kaupunkipolitiikan toteuttaminen perustuu valtion ja kaupunkiseutujen kumppanuuteen.

Hallitus jatkaa erillistä metropolipolitiikkaa, joka käynnistettiin edellisen hallituksen aikana. Tänä päivänä tämä voi tuntua jo luonnolliselta, mutta seudun kansallista merkitystä ei suinkaan ole aina tunnustettu. 1970- ja 1980-luvuilla lähtökohtana oli ennen kaikkea pääkaupunkiseudun kasvun rajoittaminen, keinoina mm. investointiverot ja rakennusmaamaksut.

Hallitusohjelman mukaan kunta- ja palvelurakenneratkaisujen osuus korostuu metropolialueella.

Helsingin metropolialueella on, kuten aiemmin totesin, kansallinen erityisasema hallituksen politiikassa. Erityisasemaan liittyy myös kansallinen vastuu – sekä hallituksella että seudun päättäjillä. Tarvitaan vastuullisia ja pitkäjänteisiä päätöksiä keskeisten rakennekysymysten ratkaisemiseksi.

Metropolialueella tarvitaan sekä voimavarojen että päätöksenteon kokoamista suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Hajautettu päätöksenteko ja kuntakohtainen vastuu eivät riitä. Päätöksenteon kokoamista tarvitaan seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmien käsittelemisen lisäksi myös ja ennen kaikkea seudun kilpailukyvyn varmistamiseksi pitkällä tähtäimellä.

Helsingin seutu on jatkossa entistä kovemmassa kansainvälisessä kilpailussa investoinneista ja osaajista. Samalla seudun kaupunkien tulisi kyetä ratkomaan mittavia haasteita yhdyskuntien energiatehokkuuden ja liikkumisen parantamiseksi sekä hyvinvointipalvelujen uudistamiseksi. Isot yhteiskunnalliset haasteet on nähtävä uusina kasvun mahdollisuuksina. Tarvitaan seudun yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän ennakkoluulotonta yhteistyötä.

Kaupungeilla on ratkaiseva merkitys innovaatioalustojen luomisessa ja julkisen kysynnän kanavoimisessa tukemaan uusien innovaatioiden syntyä ja kaupallistamista. Julkisia hankintoja tulisi suunnata vahvemmin uusien teknologioiden ja ratkaisujen demonstroimiseen, kaupallistamiseen ja markkinoille.

Hallituksen tavoitteena on luoda Suomeen vahvoja, kansainvälisesti vetovoimaisia innovaatiokeskittymiä. Helsingin seutu on voimavaroiltaan muihin suomalaisiin keskittymiin verrattuna ylivoimainen. Mutta pystytäänkö täällä mobilisoimaan parhaat voimavarat seudun kilpailukyvyn parantamiseksi ja sitoutumaan tehtyihin strategisiin valintoihin? Hallitus on keskittymäpolitiikallaan haastanut suuret kaupunkiseudut mukaan kasvutalkoisiin. Parempia eväitä keskittymien vahvistamiseksi luodaan valtion ja kaupunkien välisillä kasvusopimuksilla, uudella INKA eli Innovatiiviset kaupungit -ohjelmalla ja suurimpien kaupunkiseutujen ja valtion välisellä neuvottelumenettelyllä.

Kasvusopimusmenettelyn tavoitteena on vahvistaa suurten kaupunkiseutujen kansainvälistä vetovoimaa ja roolia Suomen talouden vetureina, edistää elinkeinoelämän uudistumista, kasvua ja kansainvälistymistä sekä kannustaa kaupunkeja strategiseen kehittämistyöhön ja strategisiin valintoihin.

Sopiminen on luonteelta aiesopimustyyppistä. Kaupunkiseudut tekevät oman strategiatyönsä pohjalta valtiolle ehdotuksen muutamasta kehittämisteemasta. Ehdotusten pohjalta neuvotellaan sopimusten piiriin otettavista teemoista ja sovitaan niistä isoista kehittämiskokonaisuuksista, joita edistetään sopimusosapuolten yhteistyönä.

Sopimusneuvotteluissa katsotaan se, miten valtio ja muut sopimusosapuolet voivat yhdessä pitkäjänteisesti sitoutua valittujen teemojen edistämiseen. Isot painopistevalinnat ovat keskeisiä, ei pitkä hankelista.

INKA-ohjelma haastaa kaupunkiseudut arvioimaan elinkeino- ja innovaatiopolitiikkansa aiempaa kysyntälähtöisemmin. Ohjelman tavoitteena on osaamispohjaisen uuden liiketoiminnan synnyttäminen uuden tyyppisten kehitysalustojen ja edelläkävijämarkkinoiden avulla. Samalla kaupunkiseutuja kannustetaan hyödyntämään innovaatiotoiminnan kehitysympäristöinä suuret tulevaisuusinvestointinsa esimerkiksi maankäytön, asumisen ja liikenteen hankkeet. Tällaisia innovaatiotoimintaan valjastettavissa olevia älykkään kaupungin rakennusaihioita Helsingin seudulla on runsaasti. Ohjelmaan otetaan mukaan vain kaikkein parhaimmat keskittymät, joilla on uskottava ja innovatiivinen suunnitelma osaamiskärkiensä hyödyntämiseksi.

Kasvusopimus- ja INKA-valmistelu on herättänyt suurta innostusta etenkin Suomen muissa suurissa kaupungeissa. Kaupunkien hakemuksia odotetaan helmikuun loppuun mennessä. Toivon, että myös Helsinki näyttää esimerkkiä osallistumisessa kansallisiin kasvuponnisteluihin. Keskeistä on suurten strategisten painopistevalintojen tekeminen. Vaikka Helsingin seudulla on vahvuuksia erittäin usealla elinkeinoelämän alueella, toivon, että pystytään tekemään valintoja niistä kokonaisuuksista, joiden kehittämiseen erityisesti tulevalla valtuustokaudella panostetaan.

Lopuksi nostan esiin yhden merkittävimmän uuden valtuustokauden haasteen; energiapolitiikan. Seuraavalla valtuustokaudella Helsingin on ratkaistava keskeisiä energiantuotannon kysymyksiä, joilla on merkitystä kansallisten päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta.

Helsingin energiapolitiikkaa suunniteltaessa tavoitteena tulee jatkossakin olla kansalaisten hyvinvoinnin ja yritysten kilpailukyvyn parantaminen. Energialaskulla ei pidä tarpeettomasti lisätä kansalaisten ja yritysten kustannuksia, jotka muutenkin Helsingissä ovat muuta maata korkeampia.

Helsingillä on suuri vapaus päättää itse miten ja mistä energiansa hankkii. Hallitus vastaa siitä, että valtakunta kokonaisuudessaan kulkee kohti EU-tasolla ja kansallisesti asettuja tavoitteita, mutta ei valmistele esimerkiksi alueellisia päästökiintiöitä tai uusiutuvan energian tavoitteita.

Helsingin paino valtakunnan kokonaisuudessa on kuitenkin niin suuri, että koordinaatiota valtion kanssa tarvitaan. Erityisen tärkeää tämä on uusiutuvan energian tukijärjestelmien kannalta. Helsingin mittavat toimenpiteet on saatava mahtumaan EU:n säädösverkkoon ja valtiontalouden raameihin.

Fossiilistenkin polttoaineaineiden käyttö on laillista ja moraalista, kunhan niistä maksaa päästömaksut. Suomella on tavoitteena saada maakaasu kilpailukykyisemmäksi rakentamalla yhdessä Viron/Baltian maiden kanssa LNG-terminaali Suomenlahden rannalle. Toivon, että Helsingin ratkaisut tukevat osaltaan tätäkin tavoitetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *