Puheet

Rakennemuutos ravistelee – miten Suomen käy?, OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön teemapäivä, Helsinki

Hyvät kuulijat,

Päivän otsikko viittaa rakennemuutokseen ja että se ravistelee – niin Suomessa kuin muuallakin. Näin on. Eikä tämä tule muuttumaan. Muutos on pysyvää. Ja mitä todennäköisimmin alati kiihtyvää.

Allekirjoittaneelle annettu otsikko kysyy edelliseen liittyen, mikä on Suomen talous- ja elinkeinopolitiikan linja muuttuvissa oloissa. Löytyykö punainen lanka?

Aluksi meidän tulee kysyä mitä punainen lanka tässä yhteydessä tarkoittaa? Mitä on elinkeinopolitiikka? Mitä elinkeinopolitiikalla oikein tavoitellaan?

Lähden siitä, että elinkeinopolitiikka tähtää ensisijaisesti taloutemme menestykseen. Bruttokansantuotteen kasvu ei kerro kaikkea, mutta se on kuitenkin se monella tapaa lahjomaton mittari, jota meidän ensisijaisesti tulee käyttää. Se mittaa taloudellisen menestyksemme onnistumista ja sitä kuinka kannattavaa työmme taloudellisessa mielessä on.

Olemme kansakuntana sitoutuneet ottamaan toisistamme huomattavan paljon myös taloudellista vastuuta. Näillä sitoumuksilla on hintansa. Monet nykyiset järjestelmät ja sitoumukset on rakennettu talouskasvun oletuksille. Mikäli talous ei kasva, joudumme yksinkertaisesti luopumaan sitoumuksistamme.

Kun elinkeinopolitiikan huomio kiinnitetään ensisijaisesti talouskasvuun ja vasta toissijaisesti työllisyyteen, tulemme ottaneeksi kantaa myös modernin työpolitiikan sisältöihin. Lähtökohtana tulisi pitää entistä enemmän sitä, että työn tarjonta luo työlle kysyntää. Talous ei ole nollasummapeli, jossa on vain tietty määrä kannattavaa tekemistä ja joka sitten jaetaan onnellisten voittajien kesken. Talous on suuri mahdollisuus, jossa uusia tilaisuuksia on enemmän kuin koskaan ehdimme hyödyntämään. On meistä itsestämme kiinni, miten niihin tartumme.

Miksi talouskasvu on tärkeää?

Siirtyäksemme kysymykseen talous- ja elinkeinopolitiikan linjasta, meidän on aluksi analysoitava toimintaympäristöämme.

Maailma muuttuu. Päivittäisissä askareissa tätä ei aina huomaa, mutta tarkastelemalla vaikkapa viimeisen kahdenkymmenen vuoden periodia, huomaamme sen erittäin selvästi. Jokainen voi esimerkiksi miettiä milloin lähetti ensimmäisen sähköpostinsa. Ehkäpä juuri noihin aikoihin?

Tunnustettuina trendeinä pidetään nykyisin mm. väestönkasvun myötä seuraavaa luonnonvarojen merkityksen kasvua, ilmaston- ja ympäristön muutosta, kaupungistumista, globaalia koulutustason kasvua, Aasian nousuun liittyvää taloudellisen vallan uusjakoa jne. Kyse on globaaleista megatrendeistä, joiden vaikutukset vyöryvät vääjäämättä kaikkialle. Tässä vaikeasti hahmotettavassa aallokossa menestyvät ne, jotka parhaiten aistivat muutoksen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja ketterimmin osaavat uudistua.

Elinkeinopolitiikka on yhä enemmän uudistumiseen kannustamista ja sen mahdollistamista.

Yhtä keskeistä taloudellista toimintaympäristöämme muovaavaa trendiä on alan tutkijoiden keskuudessa ryhdytty nimittämään ”arvoketjujen pilkkoutumiseksi”. Tarkastelemalla tuon sanahirviön anatomiaa vähän tarkemmin, havaitaan monia mielenkiintoisia muutosvoimia.

Kun taloudessa painottui aiemmin alueellisten klustereiden merkitys, tilanne on muuttunut ja alati muuttumassa. Yksittäisen tuotteen valmistuksen ja myynnin osat ja vaiheet hajautuvat maantieteellisesti. Klustereilla on pyrkimys hajota. Tuote voidaan valmistaa maassa A, myydä maassa B, suunnitella maassa C ja liiketoimintoja voidaan koordinoida maassa D. Yritykset optimoivat toimintojensa maantieteellistä sijoittamista. Toimialasta, tuotteesta ja kilpailuolosuhteista riippuen kuhunkin maahan kanavoituu eri määrä arvoa tuotteen tai palveluksen myyntihinnasta.

Elektroniikkateollisuudessa valmistuksen arvo näyttää olevan pieni, joillakin muilla sektoreilla suurempi, mutta kaiken kaikkiaan arvoketjujen erilaiset tehtävät ovat pilkkoutumassa. Ilmiö koskee niin elektroniikka-, konepaja- kuin vaikkapa lentokone- ja laivanrakennusteollisuutta siinä missä palveluliiketoimintaakin. Yksittäisissä kansantalouksissa ilmiö havaitaan totuttujen rakenteiden muutoksena.

Arvoketjujen pilkkoutumiskehityksen ovat mahdollistaneet kuljetuskustannusten lasku, ict-teknologian kehittyminen sekä poliittinen vapaakauppaa suosiva kehitys.

Kannattaa huomata, että ilmiö lisää kansainvälistä välituotekauppaa. Perinteinen ulkomaankaupan tilastointi ei ole enää yhtä informatiivista kuin aiemmin. Vienti- ja tuonti tilastoituvat bruttomääräisinä. Kauppa kasvaa nopeammin kuin tuotanto.

Maat erikoistuvat tietynlaisiin tehtäväkokonaisuuksiin. Erityisesti Aasia on houkutellut valmistavaa teollisuutta.

Perinteisillä teollisuusmailla on ollut ainakin toistaiseksi vahva jalansija t&k –toiminnoissa, liikkeenjohdossa ja brändinhallinnassa eli arvoketjun arvokkaimmissa tehtävissä.

Mutta tätäkään ei voi taata ikuisesti. Kaikki pyrkivät arvoketjuissa ylöspäin. Merkit näkyvät jo monin tavoin monilla eri aloilla.

Pilkkoutumiskehitys yhdessä teknologian kehittymisen kanssa muokkaavat teollisen toiminnan roolia. Automatisaatiokehitys jatkuu edelleen kun robotiikka, sensoriteknologia, algoritmien kehitys, tietojenkäsittely ja ns. big data kytkeytyvät ict-pohjaisten tuotannon- ja taloudenohjausjärjestelmien kautta toisiinsa. Inhimillistä työvoimaa tulee edelleen vapautumaan teollisesta tuotannosta. Samalla kuitenkin arvioidaan, että teollisen tuotannon arvo globaalisti edelleen kasvaa.

Suomella on tällä hetkellä monia ongelmia, joista osa voidaan katsoa suhdanneluonteisiksi, mutta pääosa rakenteellisiksi. Jos tarkastellaan talouskasvun kahta keskeistä komponenttia eli työpanoksen määrää ja työpanoksen tuottavuutta, havaitaan, että molempien osalta on parannettavaa.

Työpanoksen määrä ei ole kehittynyt samassa tahdissa väestön kasvun kanssa. Kun verrataan nykytilannetta (2011) vaikkapa vuoteen 1990, havaitaan, että väestömme on kasvanut 400 000:lla ja työikäisen väestönkin määrä (15-64 –vuotiaat) noin 200 000:lla. Tästä kasvusta huolimatta työllisten määrä on 30 000 pienempi. Mutta samalla näyttäisi siltä, että julkisrahoitteinen sektori on paisunut noin 100 000:lla. Kun jatkossa työikäisen väestön määrä kääntyy laskuun ja yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa voimakkaasti, on vaarana, että julkisrahoitteinen sektori entisestään kasvaa samalla kun yksityisrahoitteisen sektorin työllisten määrä laskee.

Eli siis se sektori, joka käytännössä rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan kaikki palvelut ja tulonsiirrot. Tämän trendin jatkuminen näivettää talouttamme hitaasti mutta varmasti.

Nokian menestys sokaisi uskomaan, että yhden toimialan huippuluokkaa oleva tuottavuuskehitys riittäisi koko kansantalouden tasollakin takaamaan talouskasvun. Jatkossa tuottavuuskehitystä on edistettävä huomattavasti laajemmalla rintamalla.

On totta, että kärsimme finanssikriisin vaikutuksesta siinä missä muutkin läntiset teollisuusmaat. Vaikka sijoitumme kilpailukykyvertailuissa hyvin, olemme kuitenkin menettäneet hintakilpailukykyämme.

Mitä tämä sitten tarkoittaa politiikan tasolla? Miten politiikkaa tulee linjata? Voimmeko tehdä strategisia valintoja?

Suomi kannattaa avointa sääntöihin perustuvaa maailmankaupan vapauttamiskehitystä. Tämä kehitys on ollut Suomen menestyksen perusta. Olemme kyenneet kytkeytymään omalta osaltamme globaalitalouteen ja tuomaan oman panoksemme maailmanmarkkinoille. Tervehdimme erityisellä ilolla Venäjän kytkeytymistä WTO-mekanismeihin. Vaikka sen lyhyen aikavälin vaikutuksia joskus yliarvioidaan, samalla sen pitkän aikavälin positiivisia vaikutuksia Suomenkin taloudelle helposti aliarvioidaan.

Samalla elinkeinopolitiikan lähtökohtana pitää olla kotimaisen kilpailun varmistaminen. Työvoima, pääomat ja luonnonvarat tulee saada siirtymään kulloinkin tuottavimpaan mahdolliseen käyttöön.

Kilpailun vapautuessa kilpailukyvyn kehittäminen on keskeistä. Lyhyellä aikavälillä korostuu kansantaloutemme ja erityisesti vientiteollisuuden hintakilpailukyky. Se on tärkeää paitsi tilausten voittamiseksi, myös rakennemuutoksen pehmentämiseksi.

Pitkän aikavälin kilpailukykyä tulee tarkastella laaja-alaisemmin. Keskeisiä tekijöitä ovat mm. julkisen talouden kestävyys, työmarkkinoiden toimivuus ja verotuksen taso ja rakenne. Näissä kaikissa riittää tekemistä.

Työpanoksen määrän nostaminen korostaa työ- ja elinkeinopolitiikan tavoitteiden yhteenkuuluvuutta. Erityisesti työpanosta tulisi kyetä nostamaan yksityisrahoitteisella sektorilla. Vain tämän sektorin menestys mahdollistaa julkisesti rahoitettujen toimintojen ylläpidon. Elinkeinopolitiikan tavoitteena tulee tosin, hieman eri syistä, olla myös julkisesti rahoitettujen tehtävien kustannustehokas suorittaminen.

Elinkeinopolitiikan tavoitteena on kasvua tukevan rakennemuutoksen edistäminen. Toimintaympäristö ja globalisaation nykyvaihe korostavat ns. tehtäväkohtaisten siirtymien kautta tapahtuvaa rakennemuutosta. Tässä ympäristössä tuottavuuskasvu edellyttää, että kansantaloudessa on korkeaa osaamista sekä samalla tuottavia ja hyväpalkkaisia tehtäviä mahdollisimman paljon. Näistä tehtävistä kilpailevat jatkossa kaikki. Työmarkkinamallimme kehittämiselle tämä tavoite asettaa erityisiä haasteita. Vaikka erityisenä tavoitteena on korkeasti palkattujen tehtävien saaminen, tulee samalla helpottaa myös matalamman tuottavuuden omaavien ihmisten työllistymistä ja työllistämistä.

Osaaminen on entistä vahvemmin elinkeinopolitiikan keskiössä. Oppimisen monet muodot muovaavat koulutus- ja tutkimusrakenteita. Innovaatiopolitiikka tähtää osaamisen jatkojalostamiseen kaupalliseksi menestykseksi. Innovaatiopolitiikan tulee elää ajan vaatimusten, omien lähtökohtiemme ja kansainvälisen kilpailutilanteen mukaisesti. Valtio tukee taloudellisesti tutkimusta ja tuotekehitystä, koska tutkimukset osoittavat hyötyjen leviävän verkostoitumisen ja tuottavuuskasvun myötä kansantalouteen laajasti, ei pelkästään kulloinkin tuen kohteena olevaan yritykseen. Uusia kyvykkyyksiä ja osaamisia tarvitsemme erityisesti kansainvälisen liiketoiminnan alalla.

Yrittäjä on talouden dynamo. Ilman yrittäjyyttä mitään konkreettista ei tapahdu. Elinkeinopolitiikan keskiössä onkin yritystoiminnan edellytysten turvaaminen. Erityisesti valtion intressissä on kannustaa kasvuun ja kansainvälisyyteen tähtääviä yrityksiä.

Vientimme on perinteisesti ollut kapealla pohjalla, jatkossa tarvitsemme lukuisia uusia vientiyrityksiä. Mutta samalla tarvitsemme myös uudella tavalla globaaleja arvoketjuja hyödyntäviä yrityksiä. On tärkeää huomata, että arvoketjujen pilkkoutumiseen liittyy kokonaan uudentyyppisten liiketoimintakonseptien mahdollisuus. Sen sijaan että ajattelisimme tuotantolähtöisesti, meidän tulee ajatella asiakaslähtöisesti. Suomellakin on periaatteessa käytössä kaikki globaalit resurssit. Koordinoimalla tuote- ja palveluvirtoja asiakkaiden tarpeiden mukaan, voimme olla mukana globaalissa arvonluonnissa uudella tavalla.

Erityisesti on varottava jäämistä vanhojen toimintatapojen vangiksi silloin kun maailma muuttuu ympärillä. Oleellista on kuitenkin huomata, että toimintaympäristö antaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin mitä osaamme hyödyntää.

Luonnonvarojen globaali kysyntä on kasvussa. Sekä uusiutuvien että uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä on syytä pohtia kestävän ja jalostusarvoa kerryttävän elinkeinotoiminnan kannalta. Biotalous ja mineraaliklusteri tuovat talouteemme uusia mahdollisuuksia. Cleantechin avaamat uudet näkymät ovat huimat.

Meidän on syytä virittää kilpailukykyämme kaikilla sektoreilla muuttuvan toimintaympäristön mukaisesti. Vaikka voimme omien vahvuuksiemme ja globaalien megatrendien kautta ennustaa joitakin tulevaisuuden kasvualoja, valtio ei voi yrittäjän tai elinkeinoelämän puolesta päättää millä alalla se tulee menestymään ja millä ei.

Esimerkiksi verotusta on kehitettävä jatkossa elinkeinopolitiikan näkökulmasta niin, että verotuksen taso ja rakenne ovat talouden kasvua tukevia. Ns. t&k –verokannustin on nyt käytössä ja kannustaa yrityksiä aineettomien investointien tekemiseen. Kiinteitä investointeja kannustetaan ns. kaksinkertaisella poisto-oikeudella. IPR:n hyödyntämiseen kaavaillaan ns. innovaatioboksia ja yksityistä riskirahoitusta pyritään vauhdittamaan erityisen VC-kannustimen avulla.

Lähiviikkojen kuumimpia kysymyksiä on jatkaako tällä täsmäkevennyksiä suosimalla linjalla vai tulisiko sen sijaan pohtia puhdaslinjaisempia ja rakenteellisempia vaihtoehtoja. Niin tai näin, verotus lienee se väline, jota kautta julkinen valta voi, ainakin lyhyellä aikavälillä, eniten vaikuttaa talouden dynamiikkaan.

Hyvät kuulijat,

Viimeaikainen keskustelu telakkateollisuuden ympärillä on käynyt välillä kiivaanakin. Menemättä tässä loistoristeilijätilauksen yksityiskohtiin, haluan todeta muutamia yleisemmän tason asioita.

Valtio ei ole yritys. Valtio ei voi elinkeinopolitiikan harjoittajana ottaa kantaa siihen, mikä toimiala tai teknologia menestyy. Valtiolla ei ole myöskään kilpailussa menestymiseen tarvittavaa markkinatuntemusta tai liiketoimintaosaamista. On riittävästi esimerkkejä valtion tekemistä virheinvestoinneista, jotka tulevat veronmaksajille kalliiksi ja jotka estävät kilpailuun perustuvan terveen rakennemuutoksen etenemisen.

Valtion rooli suurten tilausten rahoitusjärjestelyjen takaajana on perusteltua EU:n ja OECD:n sääntöjen sallimissa puitteissa. Esimerkiksi loistoristeilijätilaukset ovat niin isoja, että ilman valtion myötävaikutusta näitä kauppoja ei käytännössä olisi ollut mahdollista varmistaa.

Keskusteluissa on nostettu esiin ajatus valtion strategisista omistuksista. Valtion omistajuus tai osaomistajuus voi joskus olla perusteltua, mutta kannattava toiminta telakkateollisuudessa, kuten kutakuinkin kaikilla muillakin aloilla tulee ensisijaisesti perustua yksityiseen yrittäjyyteen. Kiusaus puuttua valtion toimesta on usein suurempi kuin todellinen tarve ja kyky. Puuttumalla kilpailuun lyhyen aikavälin – usein poliittisten – paineiden alla, voidaan hetkellisesti turvata työllisyyttä. Kääntöpuolena on kuitenkin pitkän aikavälin kasvua edistävän rakennemuutoksen hidastaminen. Huomiotta ei myöskään voi jättää sitä, että rajauksia rakennemuutosta tapahtuu monilla muillakin aloilla.

1980-luvun loppupuolelta alkaen Suomessa on harjoitettu melko linjakasta elinkeinopolitiikkaa. Aktiivisimmat suorat toimet ovat olleet innovaatiopolitiikan saralla; muutoin on pitkälti keskitytty toimintaympäristön edistämiseen ja kilpailun toimimisen sallimiseen mm. tarpeettomaksi käynyttä sääntelyä purkamalla.

Viime aikoina vallitseva ilmapiiri on myötämielinen jopa suorille alakohtaisille interventioille. Meidän tulee aktiivisesti vastustaa kiusauksia puuttua näihin yksityiskohtiin ja keskittyä ensisijaisesti rakenteellista kilpailukykyämme vahvistavaan elinkeinopolitiikkaan.” Innovatiivisuus, kasvuhakuisuus ja halu kansainväliseen toimintaan ovat perusteltavissa ”diskriminoivina” kriteereinä modernissa elinkeinopolitiikassa. Muille ulottuvuuksille, kuten yrityskoolle tai omistajatyypille, on vaikea löytää perusteluja. Suomen kehitysvaihe sekä globaalisaation ja digitalisaation asettamat reunaehdot huomioiden olisi hyvä harjoittaa politiikkaa, joka suosii alalle tuloa ja markkinajohtajien haastamista.

Hyvin toimivat pääomamarkkinat ja rahoitusjärjestelmä nopeuttavat talouskasvua.

Yritysten kasvu luo yhteiskuntaamme lisää työpaikkoja ja tuo lisää verotuloja.

Keskeisenä elinkeino- ja innovaatiopoliittisena haasteena on, että olemme kansainvälisesti vertailtuna suhteellisen alhaisella tasolla suomalaisten yrittäjien kasvuhakuisuudessa. Alkuvaiheen pääomasijoitusten (Venture Capital) määrässä häviämme monelle muulle maalle. Meillä on vähän keskisuuria yrityksiä eikä pörssilistalle näytä tulevan uusia yhtiöitä.

Alkavat kasvuyritykset ovat ongelmallisessa tilanteessa yritysten rahoituksessa siemen- ja aloitusvaiheessa. Yritysten markkinaehtoinen rahoitus on vaikeutunut ja vaikeutumassa pankkien sääntelyn kiristyessä. Myöskään pääomasijoittamisen kautta ei ole kanavoitunut pääomia yrityksille. Alkavien yritysten rahoituksen pulmat johtuvat toki myös suurista riskeistä ja epävarmoista tuotto-odotuksista.

Taloudellinen kasvu tarvitsee toimivia pääomamarkkinoita. Hyvin toimiva yritysrahoitusjärjestelmä tehostaa rahoituksen välitystä, pienentää siihen liittyviä kustannuksia ja nopeuttaa kokonaistuottavuuden kasvua.

Suomen pääomamarkkinat ovat kansainvälistyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Kansainväliset sijoittajat ovat kuitenkin finanssikriisin jälkeen vähentäneet omistuksiaan reuna-alueilla. Suomessa tarvitaan lisää sijoittajia ja uusia tapoja kanavoida sijoituksia myös alku- ja kasvuvaiheen listaamattomiin yrityksiin. Kotimaisen kasvun rahoittaminen vaatii lisää pääomaa

Sijoitettavaa pääomaa on muun muassa kotimaisilla kotitalouksilla, kotimaisilla instituutioilla ja ulkomaisilla sijoittajilla.

Kynnys listautua pörssiin on merkittävä ongelma Suomessa. Viimeisin listautumisanti, IPO, toteutettiin päälistalla viime kesänä (Sotkamo Silver) ja sitä edellinen vuonna 2007 (SRV:n toimesta). Verrattuna muihin Pohjoismaihin listautumisten määrä on Suomessa selvästi heikoin.

Nuoria kasvuyrityksiä ja pörssilistattuja yrityksiä on usein myyty ulkomaisille yrityksille ja pääomasijoittajille. Yrittäjän kannalta myynti on usein helpoin ja luontevin tapa saada palkkio yrittämisestään. Yrityksen myynti varhaisessa vaiheessa ulkomaille vähentää kuitenkin pörssilistautumisia ja myös potentiaalisia verotuloja sekä työpaikkojen kasvua Suomessa. Yrityksen myynti saattaa kuitenkin mahdollistaa sarjayrittäjyyden.

Lisääntyvä arvopaperimarkkinoita koskeva sääntely on osaltaan vähentänyt yritysten halukkuutta listautua. Sääntely on kuitenkin tuonut uusia mahdollisuuksia.. Monenkeskinen markkinapaikka First North Finland aloitti toimintansa Suomessa keväällä 2011 osana Nasdaq OMX -konsernia.

First North -markkinapaikkaa ei Suomessa juurikaan tunneta, mutta se tarjoaa monia mahdollisuuksia. Listalleottoa koskevat sääntelyvaatimukset kuten esitteiden laatiminen ja muu tiedonanto, ovat perinteistä pörssilistausta kevyempiä. Yhtiöillä ei myöskään ole velvollisuutta soveltaa IFRS-standardeja. Yritykset voivat laatia tilinpäätöksensä ja osavuosikatsauksensa suomalaista kirjanpitolakia ja -käytäntöä noudattaen.

Kevyemmistä hallinnollisista vaatimuksista huolimatta First North Finland on vain kolmen yhtiön markkinapaikka – suomalaiset kasvuyritykset eivät ole olleet kiinnostuneita listautumaan.

Suomalaisista yrityksistä vain muutama on listautunut ulkomaisiin pörsseihin. Sitä vastoin vuoden 1999 jälkeen ainakin 26 suomalaista pörssiyhtiötä on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen. Tällöin myös pääkonttori ja joskus koko yritys on siirtynyt Suomen ulkopuolelle.

Pörssilistautuminen ei siis ole ainoa tapa kasvaa. Listautumisten puuttuminen kuitenkin kuvastaa Suomen ongelmaa kasvuyhtiöiden rahoituksessa. Ruotsissa – jälleen kerran – tilanne on toinen. Tukholmassa First Northilla on pitkästi yli sata yritystä, joista jo yli 20 on kasvun myötä siirtynyt pörssin päälistalle. Kasvupolku toimii, kun pienet yritykset pääsevät ensin harjoittelemaan kevyemmin säännellylle markkinapaikalle ennen siirtymistään päälistalle.

Kasvuyritysten haluttomuudessa listautua on mitä ilmeisimmin kyse myös verotuksesta. Se muodostaa kynnyksen siirtymiselle listaamattomasta yrityksestä listatuksi yritykseksi.

Listautumiskynnyksen poistamiseksi on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Yrittäjyyttä, omistamista ja riskinottoa tulee samanaikaisesti kannustaa. Tähän haasteeseen emme kykene vastaamaan, jos emme ota käyttöön nykyistä vahvempia kannusteita yksityisen pääoman riskinotolle.

Hyvät kuulijat,

Rakennemuutos ravistelee, miten Suomen käy? Löytyykö punaista lankaa? Näin kysyimme hetki sitten.

Punaista lankaa ei ole olemassakaan, ei ainakaan yhtä sellaista.

Olemme lyhyehkössä ajassa menettäneet reippaasti asemiamme. Uuden nousun luominen ei ole helppoa, eikä tapahtu hetkessä, edes suosiollisissa olosuhteissa. Kyse on vuosien työstä, jona aikana monen asian tulee kehittyä oikeaan suuntaan. Osaavan työvoiman saannista sekä toimivista pääoma- ja rahoitusmarkkinoista huolehtiminen ovat eräitä, mutta vain eräitä välttämättömiä perusedellytyksiä kasvulle, mutta näiden lisäksi tarvitaan paljon muutakin.

Kaikkein olennaisinta on asenne. Jos osaamme nyt, kuten niin monesti aiemminkin, asennoitua siten, että muutos on paitsi väistämätöntä, myös lähtökohtaisesti iloinen asia, ja että talouden kasvu tulee asettaa kaiken politiikan keskeisimmäksi ohjenuoraksi, olemme jo pitkällä.

Maailma on niin iso paikka, ettei sillä koskaan voi mennä niin huonosti, etteikö se tarjoaisi piskuiselle Suomelle rajattomia mahdollisuuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *