Puheet

Selonteko eduskuntaryhmän toiminnasta, Rovaniemi

Puhuttaessa muutokset mahdollisia

Runsas vuosi sitten kävimme suomalaisittain hyvin poikkeuksellisessa poliittisessa ilmastossa poikkeukselliset eduskuntavaalit, jotka johtivat poikkeukselliseen vaalitulokseen ja tätä kautta poikkeuksellisiin hallitusneuvotteluihin. Hallituskokoonpanostakin tuli poikkeuksellinen, kansainvälisesti arvioiden todellinen kummajainen.

Nykyhallitusta ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua rakkausavioliitoksi. Ei se toki ihan pakkoavioliittokaan ole, ehkä jonkinlainen järkiliitto.

Niin tai näin, Kokoomus tekee kaikissa oloissa parhaansa isänmaamme hyväksi. Kaikissa oloissa!

* * * * *

Hallituksen ensimmäistä toimintavuotta ovat leimanneet valtiontalouden sopeuttaminen ja eurokriisin hoito.

Olen varma, ettei kukaan ole tullut politiikkaan leikatakseen valtion menoja tai korottaakseen veroja. Silti on välttämätöntä hoitaa taloutta siten, että menot ja tulot ovat pitkällä aikavälillä tasapainossa.

Jokaiselle vastuulliselle perheenäidille tämä on itsestäänselvyys. Arkadianmäellä sen sijaan löytyy muunkinlaista ajattelua.

Olen niin ikään varma, ettei kukaan ole tullut politiikkaan tukeakseen muiden Euroopan kansojen horjuvia talouksia. Jos tukipaketteihin osallistuminen kuitenkin on Suomen etu, sekin on tehtävä. Ei se kivaa ole eikä mukavaa, mutta ei politiikkaan voi tulla vain hauskoja päätöksiä tekemään.

Taloutta on viimeisen vuoden aikana sopeutettu hieman pidemmän kaavan mukaan. Puolet väistämättömästä tehtiin viime kesänä hallitusneuvotteluissa ja toinen puolet tänä keväänä kehysriihessä realiteettien valjettua itse kullekin.

Jatkossa pitää tosin varautua siihen, ettei tämä vielä riitä.

Eurokriisin osalta epävarmuus on vielä suurempaa. Epävarmuutta on kuitenkin opittava sietämään. Elävän elämän tosiasioita ei voi luikkia karkuun.

Keskustan vastavalittu puheenjohtaja näyttää todenneen, että oli järkevää tukea pieniä maita, mutta että Espanjaa ei voi tukea, koska se on iso maa.

Suomen politiikan johtolanka on kuitenkin vain ja ainoastaan Suomen etu. Me emme ole tukemassa mitään maata sen takia, että se olisi pieni tai sympaattinen, emmekä jätä tukematta sen takia, että se olisi iso ja rujo. Me olemme mukana, jos se on Suomen etujen mukaista, oli maan nimi ja koko mikä tahansa.

Jos Keskusta olisi hallituksessa, se olisi samaa mieltä. Jos taas demarit olisivat oppositiossa, niin – kuka tietää…

Kukaan ei voi varmuudella väittää, että valittu yleiseurooppalainen linja on paras mahdollinen. On kuitenkin loukkaavaa väittää, että joku tai jotkut tahallaan hassaisivat veronmaksajiemme varoja. Teoriassa on mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että kaikki EU:n hallitukset, EKP, IMF jne. ovat kollektiivisesti väärässä, mutta että kyse olisi jostakin massiivisesta salajuonesta, on käsittämätöntä soopaa.

Taiteenlajina soinismia onkin lähinnä pidettävä herttaisena huulenheittona, ei vakavasti otettavana yhteiskunnallisena pohdiskeluna.

EU-kriisin yksi opetus on kuitenkin se, että meidän tulisi normalisoida retorinen suhteemme unioniin. Kaikki mitä se tekee, ei ole viisasta. Eikä tietenkään myöskään umpipöljää.

* * * * *

Agendan painottuminen valtiontalouden tasapainottamistalkoisiin ja eurokriisin hoitoon on sikäli hankalaa, että ne ovat molemmat puolustuksellisia kysymyksiä. Jalkapallovertauksin suojelemme omaa maaliamme vastustajan hyökkäyksiltä ja yritämme välttää takaiskuja.

Sinänsä tämä on välttämätöntä, jos pelissä haluaa pärjätä. Mutta kovin pitkälle sillä ei pötkitä, varsinkin kun jonkinlaisia tappioita tulee EU-kriisin myötä väistämättä.

Pallo on saatava myös hyökkäysalueelle. Uutta on kyettävä luomaan. On osattava uudistua. Ja riskejäkin on uskallettava ottaa.

Nokian eiliset uutiset osoittavat karmaisevalla tavalla kuinka nopeasti ja säälimättömästi maailma muuttuu.

Olemme viimeisen sadan vuoden aikana parantaneet asemaamme enemmän kuin ehkä mikään muu maa maailmassa. Olemme tällä hetkellä melkein millä tahansa mittarilla ehdotonta maailman kärkeä. Silti monet mittarit osoittavat huolestuttavasti alaspäin. Suomi on tienhaarassa. Jos ja kun mennyt menestys ei vaikkapa Nokian osalta ole tae vastaavankaltaisesta tulevaisuudesta, ihan sama koskee koko Suomea.

Muutos on salakavala. Se ei näy arjessa eikä katukuvassa. Viennin hiipuminen vientivetoisessa maassa tekee kuitenkin säälimättömänä jälkeään. Alijäämäinen julkinen talous pahentaa ahdinkoa. Väestön ikääntymisen myötä heikkenevä huoltosuhde lisää vaikeusastetta. Pikkuhiljaa tapahtuvan asteittaisen näivettymisen tie on meille aito uhka.

Maailma muuttuu yhä nopeammin. Ainoa mahdollisuus on muuttua tämän muutoksen mukana. Näin muuten olemme tehneet ennenkin. Ja onnistuneet. Ei se sen kummempaa ole.

Olkoon Nokia meille esimerkkinä siitä, että nyt on tosi kyseessä.

* * * * *

Suomen menestyksen kolme tärkeintä rakennuspalikkaa ovat työ, työ ja työ.

En väitä, ettei ulkopolitiikkakin olisi pienelle kansakunnalle tärkeää, mutta silti – kaikkein olennaisinta on työ.

Ensinnäkin juuri mikään maa ei koskaan ole vaurastunut muulla kuin kovalla työllä. Työ ja yrittäminen, ylipäänsä ahkeruus ja uutteruus, ovat taustalla kutakuinkin kaikissa maailman menestystarinoissa.

Toiseksi työ on parasta sosiaaliturvaa. Työ on kaikista eri näkökulmista paras tapa pitää huolta omasta ja läheistensä toimeentulosta ja hyvinvoinnista laajemminkin.

Kolmanneksi työn korostaminen on mitä suurin oikeudenmukaisuuskysymys. Yhteiskuntamme heikoimmista, samoin kun tulevien sukupolvien hyvän elämän edellytyksistä voidaan pitää huolta vain, mikäli työntekoon kykenevä suuri enemmistö tekee riittävästi työtä.

Työn ensisijaisuudesta seuraa, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tärkein tehtävä on edistää työtä – niin työn tekemistä kuin sen teettämistäkin.

Työn merkitystä pitää korostaa kaikessa päätöksenteossa. Verojärjestelmän pitää tukea työn määrän lisääntymistä. Eläkejärjestelmän pitää tukea pidempiä työuria. Työlainsäädännön pitää kannustaa ahkeruuteen. Sosiaaliturvajärjestelmän pitää kannustaa työn vastaanottamiseen. Työmarkkinaratkaisujen pitää edistää työtä ja työllisyyttä.

* * * * *

Samoin kun kaikki työ on arvokasta, myös kaikki yrittäminen on arvokasta. Siksi vastakkain ei saa asettaa isoja ja pieniä yrityksiä, uusia tai perinteisiä yrityksiä, kasvuhakuisia tai aloillaan pysyviä, itsensätyöllistäjiä, perhe- tai muita yrityksiä. Suomi tarvitsee näitä kaikkia.

Viime aikoina on korostettu kasvuyrittäjyyttä ja start-up’peja. On selvää, että näillä on iso merkitys Suomen tulevaisuudelle. Uusia sankaritarinoita tarvitaan. Silti on erinomaisen todennäköistä, että hyvinvointimme nojaa vielä vuosikymmeniä nykyisen yrityskantamme varaan.

Kaikki yrittäminen ja kaikki yrittäjät ovat sankareita, idean uutuus tai kasvuhakuisuus ei ole tässä arvon mitta. Pienellä kansalla ei ole varaa hyljeksiä mitään eikä ketään työllistäjää. Oy Suomi Ab tarvitsee sekä kanta-asiakasohjelman olemassa oleville yrityksilleen että hullut päivät uusia tulokkaita varten.

* * * * *

Jotta työn tekeminen olisi kannattavaa, ja jotta kovan työn tekeminen olisi vielä kannattavampaa, sen pitää myös tuottaa tekijälleen jotain konkreettista. Ihmisillä pitää olla aitoja kannustimia opiskella ja kouluttautua, olla luovia ja parantaa omaa tuottavuuttaan, olla ahkera. Yrittäjyyteen sisältyy jo lähtökohtaisesti onnistumisen ja menestymisen mahdollisuus.

Siskot ja veljet vasemmalla tuntuvat pitävän yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden mittarina mahdollisimman pieniä tuloeroja. Jokaista pientäkin tilastollista liikahdusta tuloerojen kehityksessä seurataan suurella intohimolla johtopäätösten ollessa hyvin yksioikoisia ja epä-älyllisiä: joko oikeudenmukaisuus on lisääntynyt tai sitten täydellinen kadotus lähestyy vääjäämättä.

Jo yhteiskunnallinen vakaus edellyttää, etteivät tuloerot kasva yleisen oikeustajun vastaisiksi. Kannatamme tolkun yhteiskuntaa. Varsinkin pahimmat ylilyönnit on onnistuttava kitkemään. Silti järjelliset tuloerot ovat mitä tervein merkki yhteiskunnan elinvoimasta. Tuloerot kuuluvat dynaamiseen markkinatalouteen.

Ajatus siitä, että – ja näinhän tuloeroallergiasta pitää viime kädessä ajatella – lopulta kaikkein oikeudenmukaisin yhteiskunta on sellainen, jossa ei ole lainkaan tuloeroja, on elävälle elämälle vieras. Jos me tapamme tästä maasta mahdollisuuden omalla työllään parantaa perheensä elämänlaatua, jos me hävitämme innostuksen yrittää, ottaa riskiä ja haaveilla menestyksestä, jos me lannistamme kansakunnan tasapäistävään keskinkertaisuuteen, me menetämme paljon. Tosi paljon.

Kyse todella on oikeudenmukaisuuskysymyksestä. Kun sosialisti lannistaa, latistaa ja tasapäistää, me porvarit koemme olevan oikein, että onnistuneesta yrittäjyydestä tai ahkerasta työnteosta palkitaan, eikä pelkästään sen takia, että viime kädessä se koituu koko yhteiskunnan hyväksi.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on meille tärkeä opinkappale. Sen sijaan emme usko lopputuloksen tasaamisen autuuteen.

Kohtuutalous ja kannustustalous kulkevat meillä käsi kädessä, eivät eri puolella tietä.

Köyhyys muuten voidaan nujertaa vain vahvalla taloudella. Heikoimmista kyetään aidosti huolehtimaan vain, jos suuri enemmistö valjastetaan ponnistelemaan ja ahkeroimaan. Hyysäyhteiskunta ei lopulta muuten ole hyysättävienkään etu – vakava syrjäytyminenkin taisi menneinä vuosikymmeninä olla vaikeampaa, kun työnteon ensisijaisuuteen nojautuvan järjestelmän ulkopuolelle jättäytyminen oli monesta syystä vähemmän houkuttelevaa.

* * * * *

Työpaikat eivät synny kolmikantakabineteissa, eivätkä eduskunnan istuntosalissa. Käsitys valtiovallan ja järjestelmän kaikkivoipaisuudesta on laajalle levinnyt, mutta väärä.

Työpaikat syntyvät yrityksissä. Kasvua syntyy siitä, että yrittäminen koetaan kannustavaksi, Suomeen investoiminen järkeväksi ja yleinen liiketoimintaympäristö suotuisaksi.

Kansantalouden muutokset koostuvat yksittäisten yritysten yksittäisistä päätöksistä.

Suomessa on yli 300 000 yritystä. Ja uusia syntyy koko ajan. Varmaankin kymmenillä tuhansilla yrityksillä olisi enemmän töitä tarjolla kun on tekijöitä. Nämä yrittäjät pohtivat päivittäin vastauksia kysymyksiin:

– Onko varaa palkata yksi uusi työntekijä?
– Minkälainen riski uuden työntekijän palkkaamiseen liittyy?
– Onko varaa laajentaa toimintaa?
– Onko kansainvälistyminen minua varten?

On ymmärrettävä, että työpaikkojen luominen ei ole valtion päätös, vaan yritysten päätös. Sen sijaan yleisen toimintaympäristön, lainsäädännöllisen taakan, verorasituksen, byrokratian ja jopa yleisen asenneilmaton puolella valtiovallalla on iso rooli.

Näistä vaan harvoin saa näyttäviä otsikoita.

Asenne ratkaisee. Hyvä esimerkki positiivisesta muutoksesta, toivon sanomasta ja kasvavasta innostuksesta suorastaan huokuu täällä pohjoisessa. Aiempina vuosikymmeninä mm. karvalakkilähetystöistään tutuksi tulleessa Lapissa on nyt hyvä pöhinä ja aito tekemisen meininki, josta koko maassa voitaisiin ottaa oppia. Arktisten alueiden yleisen merkityksen kasvu avaa eteemme vielä huimempiakin mahdollisuuksia kuin mistä jo nyt iloitaan.

Mitä asenteeseen vielä tulee, minua ärsyttää suunnattomasti se kuinka julkisessa keskustelussa korostetaan voittopuolisesti työn raskautta, tylsyyttä ja uuvuttavuutta. On kovin vaikea innostaa tai innostua työstä, jos se nähdään taakkana eikä hyvän elämän luonnollisena osana.

Vaikka työ on suurin yhteiskunnallinen kysymyksemme, sitä ei arvosteta riittävästi. Tähän on saatava muutos. Innostus omasta työstä on palautettava ja perinteinen ammattiylpeys saatava takaisin.

* * * * *

Vastakkainasettelua lietsomalla emme pääse mihinkään.

Vastakkain ei saa asettaa etelää ja pohjoista, ei kaupunkeja ja maaseutua, ei taajamia ja haja-asutusalueita. Ei suomen- ja ruotsinkielisiä, ei maahanmuuttajia ja kantasuomalaisia. Ei ylipäänsä mitään ryhmiä. Olemme aivan liian pieni kansa pannaksemme energiaamme moiseen typeryyteen. Ja aivan liian fiksu kansakunta alentuaksemme moiseen sivistymättömyyteen.

On erittäin surullista, että molemmat oppositioliikkeet kaikesta huolimatta saavat ainakin osan käyttövoimastaan juuri tällaisista asetelmista.

Palataksemme ajankohtaiseen agendaan täällä pohjoisessa, myös työllisyys- ja muiden taloudellisten arvojen sekä ympäristöarvojen vastakkain asettaminen on hölmöä ja hedelmätöntä. Nyt näin ollaan erittäin ikävällä tavalla tekemässä.

Vastuullisuus ja sivistys ovat sitä, että osataan yhteen sovittaa erilaisia tärkeitä näkökohtia. Kokoomus on työn puolue, mutta se on myös järkivihreä puolue. Meille on kunnia-asia, että keskeisistä luontoarvoista ei tingitä. Silti emme voi hyväksyä ajatusta, että tämä estäisi jonkin laillisen elinkeinotoiminnan tykkänään.

* * * * *

Useimmat meistä aistivat muutoksen väistämättömyyden. Turvallisuushakuisuutemme ja päätöksenteon tuska näkyvät kuitenkin edelleen erilaisten asioiden hautaamisena ja siirtämisenä komiteoihin, raporttiryhmiin ja erilaisiin konklaaveihin. Selvitetään, pohditaan, mietitään ja siirretään. Asioiden pyörittely työryhmissä tai kolmikannassa ei riitä.

Ennen kaikkea tienhaarassa seisova Suomi-neito tarvitsee nyt rohkeutta.

Kuntauudistus toimii hyvänä esimerkkinä tarvittavasta asenteesta.

Huolestuttavan monessa kunnassa pohditaan näinä aikoina selviytyykö kunta itsenäisenä. Pärjäämmekö edes jotenkuten? Vai onko pakko tehdä jotain?

Sen sijasta, että arvuuttelemme pärjäämmekö vai emme, meidän pitäisi pohtia miten pärjäämme parhaalla mahdollisella tavalla. Ei tavoitetila voi olla se, että näin jatkamalla ehkä selviämme.

Järkevän, tulevaisuuden tarpeisiin vastaavan kuntarakenteen luominen ei varmaankaan ole minkäänlainen pakko. Sen tekemättä jättäminen on kuitenkin mitä suurinta tyhmyyttä ja omaan jalkaan ampumista. Kyllä sitä varmaan pärjäisi yhdelläkin jalalla, mutta toki moni asia olisi onnellisemmin kahdella terveellä koivella.

Aito paikallisidentiteetti on erinomaisen hieno ja vaalimisen arvoinen asia. Hallinnolliset rajat sen sijaan ovat vain järkevän toiminnan apuväline, ei itseisarvo sinänsä.

Muoto tai koreografia ei näissä talkoissa myöskään voi olla sisältöä tärkeämpiä. Työmarkkinoilla päädytään toisinaan keskitetympään, toisinaan vähemmän keskitettyyn ratkaisuun. Olennaista on reagoida tilanteen mukaan. Näin seuraavallakin kerralla.

* * * *

Kokoomuksella on tässä yhteiskunnassa kaksi keskeistä roolia.

Olemme yhteiskunnan luottopakki. Kokoomus on maata rakentava voima, joka kaikissa olosuhteissa, tuiskussa ja tuulessakin kantaa vastuuta isänmaan asioista.

Kokoomus ei pakoile ikäviäkään ratkaisuja, kun ne on tehtävä. Kokoomus ei pistä päätään puskaan, vaan johtaa joukkoja edestä ja keskeltä. Kokoomus ei hötkyile eikä säntäile ympäriinsä. Kokoomus näkee metsän puilta eikä hairahdu kvartaalipolitikointiin ja irtopisteiden keruuseen kokonaisuudesta välittämättä.

Kokoomus on yhteiskunnan keskeisin vastuunkantaja siksi, että me olemme se kansanliike, jolle vastuunkanto parhaiten sopii.

Kokoomus on vastuunpakoilun ja populismin väkevä vastavoima.

Pelkkä vastuunkanto on kuitenkin vasta puoliksi tehty. Vastuuta kantamalla hoidetaan välttämättömyydet, ehkäistään suurimmat hulluudet ja luodaan perusta paremman tulevaisuuden rakentamiselle.

Tulevaisuus on kuitenkin rakennettava. Tulevaisuus ei vain tapahdu.

Siksi Kokoomus on paitsi vastuunkantaja myös tulevaisuuspuolue.

Kokoomus onkin myös perinnesosialismin ja kansallisromanttisen impivaaralaisuuden väkevä vastavoima.

Arvostamme suomalaisia hienoja perinteitä ja kunnioitamme historiaamme, mutta me emme keskeisten kilpailijoidemme tavoin takerru menneisyyteen ja menneisyyden ratkaisuihin, vaan katsomme rohkeasti eteenpäin.