Blogi

Suomalaiskansanedustajat konsultoivat Nepalin perustuslakiprosessia

Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori ja keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala tapasivat Nepalin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen ja parlamentin puhemiehen Subas Nemwangin Katmandussa torstaina. Tapaaminen järjestettiin nepalilaisten kansanedustajien aloitteesta.

Tapaamisessa nepalilaiset ilmaisivat kiinnostuksensa Suomen perustuslakia kohtaan erityisesti ylimpien valtioelinten valintaprosessin ja niiden keskinäisten suhteiden näkökulmasta. Kyseisten valtaoikeuksien eli lähinnä presidentin, hallituksen ja parlamentin määrittäminen on ollut keskeisiä syitä Nepalin perustuslakiprosessin viivästymiseen.

Nepalin perustuslakiprosessi on vuonna 2006 päättyneen sisällissodan jäljiltä edelleen kesken. Määräaika perustuslain aikaansaamiseksi on kulumassa umpeen ja lain pitäisi olla valmis toukokuussa. Perustuslakia pidetään kansallisen eheyden ja maan muun kehityksen välttämättömänä edellytyksenä. Asiantuntijat ovat arvioineet, että jos perustuslakia ei saada aikaan, sillä saattaa olla vakavia seurauksia äärimmäisestä köyhyydestä kärsivälle maalle. Myös armeijan vallankaappauksen mahdollisuutta on väläytelty.

Kansanedustajat osallistuivat Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin matkalle. Vajaan viikon vierailun tarkoituksena on ollut nostaa esille naisten taloudellisten oikeuksien ja pienyrittäjyyden merkitys köyhyyden poistamisessa.