Blogi

Veroporkkana turvaisi ostovoimaa

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi työnsi tuoreessa blogissaan lusikkansa työmarkkinasoppaan. Kiviniemen näkemyksen mukaan valtion osallistuminen keskitettyyn palkkaratkaisuun mahdollisilla verohelpotuksilla olisi vastuutonta politiikkaa.

”Kevennyksiä [verotukseen] tässä tilanteessa on äärimmäisen vaikea ymmärtää.” Puheenjohtaja Kiviniemen logiikka on vähintäänkin erikoinen. Vastuullisesta tulokulmasta tilanne näyttäytyy erilaisena. Eläessämme taloudellisesti hyvinkin epävarmoja aikoja, on hallituksen tehtävä kaikki voitava sen eteen, että vakautta ja jatkuvuutta pystyttäisiin ylläpitämään talouspolitiikan ja työmarkkinapolitiikan jonkinasteisella koordinaatiolla. On kaikkien suomalaisten etu, että maamme kilpailukyky säilyy hyvällä tasolla. Epäterveen palkkakilpailun mukanaan tuoma hintojen ja kustannusten nousukierre on tuskin kenellekään siunaus.

Valtiovarainministeriö ennustaa ensi vuodelle 1,8 % talouskasvua. Emme voi kuitenkaan sulkea pois huonompienkaan ennusteiden toteutumisen mahdollisuutta. Talouskasvumme kannalta on tärkeää ylläpitää kotimaista kysyntää ja ostovoimaa kansainvälisen kaupan kasvun hidastuessa ja yritysten varoessa investointejaan. Kilpailukykyä tukevan palkkaratkaisun syntyessä hallituksen veroporkkana olisi keskeinen kansalaisten ostovoimaa turvaava elementti.

Työmarkkinatilanne on varsin haastava. Liian kalliiseen palkkaratkaisuun Suomella ei ole varaa, jos haluamme säilyttää kilpailukykymme maailmalla. Tiukassa tilanteessa vain vahvat pärjäävät. Jos valtio voi veroporkkanalla edistää Suomen kilpailuasemaa, talouden vakautta, ennustettavuutta ja pitkäjänteisyyttä, hallituksen on ehdottomasti oltava tässä työssä mukana. Tämä saattaa olla vieras ajatuskulku oppositiojohtaja Kiviniemelle, vaikka pääministeri Kiviniemi aikanaan ajatuksen allekirjoittikin.

Työmarkkinasoppaan ei herkässä tilanteessa ole edullista heittää liian montaa lusikkaa. Vaikka oppositiojohtaja Kiviniemi luonnollisesti hakee irtiottoja, vaaditaan tässä tilanteessa meiltä jokaiselta puoluekantaan katsomatta isänmaallisuutta, malttia ja kykyä vastuunkantoon.