Puheet

Yksi naapureista – Laitosasumisesta yksilölliseen asumiseen konferenssi, Helsinki

Hyvät kehitysvamma-alan toimijat,

Kehitysvammalaitoksissa oli vuoden 2010 alussa yli 2 000 henkilöä, joista noin 1 900 henkilöä pitkäaikaispaikoilla. Vaikka emme puhukaan suuresta luvusta, on laitospaikkojen vähentämisessä silti huomattava haaste.

Laitoksista siirtyville henkilöille tarvitaan heille sopivia asumisratkaisuja, mutta niitä tarvitaan myös lapsuudenkodista muuttamisen takia. Tällä hetkellä omaisten luona asuu noin 13 000 kehitysvammaista henkilöä. Heistä suuri osa tarvitsee itsenäisempää asumista.

Hallitus hyväksyi vuoden 2010 tammikuussa periaatepäätöksen kehitysvammaisten asumisen ohjelman toteuttamisesta vuosina 2010─2015. Kehitysvammaisten asumisohjelma pohjautuu hallituksen asuntopolitiikan tavoitteisiin edistää jokaisen mahdollisuutta tarpeitaan ja toiveitaan vastaavaan asumiseen. Ohjelman tavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisille henkilöille yksilöllinen asuminen, joka vahvistaa heidän yhdenvertaisuuttaan sekä yleisemminkin heidän oikeuksiensa toteutumista yhteiskunnassa.

Ohjelma tarjoaa laitoksista ja lapsuudenkodista muuttaville kehitysvammaisille henkilöille asumista, johon kuuluu tarpeiden mukainen asunto tavallisessa asuinympäristössä sekä riittävät ja yksilölliset palvelut. Kehitysvammaisten asumisolojen parantamisessa vaativin tavoite onkin laitoshoidon vähentäminen sitä korvaavilla avohuollon ratkaisuilla.

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman taustatyötä tehtiin pitkään ennen valtioneuvoston periaatepäätöstä. Markku Niemelän (STM:n selvityshenkilö) työ kehitysvammahuollon asumisen kehittämisestä loi hyvän pohjan kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ja palvelujen järjestämiselle. Sen kautta hahmotettiin suuntaviivoja ennen kaikkea laitoshoidon vähentämiselle. Tätä jatkoi ympäristöministeriön johdolla tehty laajapohjainen työryhmätyö kehitys- ja vaikeavammaisten asumisesta.

Erityishuoltopiirien tai vastaavien kuntayhtymien johdolla valmistui viime syksynä alueelliset suunnitelmat STM:n ohjeistuksen mukaan asumisohjelman toimeenpanosta ja sen korvaavista asumis- ja palvelutarpeista. Suunnitelmissa selvitettiin mm. laitospaikkojen tilannetta, tulevia asuntohankkeita, asumisratkaisujen ja palvelujen kehittämistarpeita sekä asumista tukevaa muuta toimintaa.

Alueelliset suunnitelmat vaihtelevat laajuudeltaan ja tasoltaan. Jotkut ovat pitkälle vietyjä, toiset taas ylimalkaisempia. Tämä kuvastanee myös tilannetta eri puolella Suomea. Monissa kuntayhtymissä on otettu selkeitä askeleita ja sitouduttu laitoshoidon vähentämiseen, toisissa ollaan vielä alkuvaiheessa. Tärkeää on kuitenkin se, että toteutus on lähtenyt liikkeelle sekä valtakunnan tasolla että kunnissa ja kuntayhtymissä. Yhteistä ymmärrystä on siis haettu ja yhteistyötä eri tahojen kanssa tehty. Liike on käynnistynyt.

On todella tärkeää, että yhteistyö eri tahojen välillä jatkuu myös tulevaisuudessa. Ympäristöministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö tekevät jatkossakin tiivistä yhteistyötä kuntien, kuntayhtymien ja muiden alan toimijoiden kanssa alueellisten suunnitelmien toteuttamiseksi sekä laajemmin periaatepäätöksen toimeenpanossa.

Erityisryhmien asunto-olojen parantamiseen on vuodesta 2005 myönnetty ARAn investointiavustuksia yhdistettynä korkotukilainoitukseen. Tukea saa asuntojen uustuotantoon, peruskorjaukseen ja hankintaan olemassa olevasta asuntokannasta. Tarkoituksena on, että erityisryhmien käyttöön saadaan vuokratasoltaan kohtuullisia asuntoja tarvittavin erityisratkaisuin. Pääosa avustuskohteista on ollut palvelu- ja tukiasuntoja.

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman tavoitteena on, että ARAn erityisryhmien asumisen investointiavustuksilla tuetaan vuosittain 470 uuden asunnon rakentamista kehitysvammaisille. Raha-automaattiyhdistyksen tuella puolestaan tuetaan vuosittain 130 kehitysvammaisille tarkoitettua asuntoa.

Vuonna 2010 ARAn investointiavustuksia myönnettiin kehitysvammaisten kohteisiin yhteensä 442 asunnolle, joista 404 oli uusia asuntoja. Pääpaino on vielä ollut asuntotarjonnassa lapsuudenkodeista muuttaville kehitysvammaisille henkilöille. Tämän vuoden helmikuussa avustusvarauksia annettiin uudistuotantokohteille, joissa on 439 asuntoa.

Vaikkemme siis vuoden 2010 osalta aivan vielä päässeetkään uudistuotannon tavoitteeseen, trendi on oikea. Ero muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen on itse asiassa huima.

Hyvät kuulijat,

Olemme siis hyvässä vauhdissa kehitysvammaisille henkilöille tarkoitettujen asuntojen tuotannossa. Määrän lisäksi huomiota on kuitenkin myös kiinnitettävä asumisen laatuun ja asumisratkaisujen moninaisuuteen. Kehitysvammaisten, kuten muiden ihmisten kohdalla, on kyse monenlaisista asumistarpeista. Niihin vastaamisessa lähtökohtana on asuminen tavallisessa asuinympäristössä, kuitenkin siten, että tarjolla on erilaisia asumisratkaisuja erilaisiin tarpeisiin.

Viime vuonna ympäristöministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö linjasivat yhdessä, että kehitysvammaisten asuntokohteista ei tule muodostaa eri erityisryhmille tarkoitettuja asunto- ja palvelukeskittymiä. Suuret asumis- ja palvelukeskittymät, joissa tarjotaan palveluja erilaisille kohderyhmille, kuten vanhuksille, mielenterveyskuntoutujille, asunnottomille ja kehitysvammaisille, eivät vastaa tavoitteita pitkäaikaisen laitoshoidon vähentämisestä. Meidän ei tule palata kunnalliskoteihin, joihin sijoitettiin aikoinaan kunnan heikoimmat ryhmät. Edellä mainittu ARAn investointiavustus on juuri siksi käytössä että tarpeita vastaavia laadukkaita ratkaisuja saadaan aikaan.

Kehitysvammaisten asumisessa ei ole aina kysymys asumisyksiköistä, vaan asumisratkaisuja tulee olla tarjolla erilaisia. Asumisyksiköiden lisäksi asuminen voidaan toteuttaa asuntoryhmänä, joka koostuu asunnoista samassa talossa tai lähitaloissa. Tällöin asukkailla on yhteinen palvelu- tai tukipiste. Tärkeä vaihtoehto on tavallinen vuokra-asunto, johon asukas saa tarvitsemansa palvelut ja tuen.

Asumisratkaisujen hyvä suunnittelu edellyttää asuntojen pitkäaikaisen tarpeen arviointia sekä tulevien asukkaiden valintaa hankesuunnittelun varhaisessa vaiheessa. Tulevien asukkaiden ja heidän avun ja tarpeidensa tunnistaminen on tärkeää sekä sopivien asumisratkaisujen suunnittelun että henkilökuntaresurssien mitoittamisen kannalta. Tarvitaan myös kehitysvammaisten asumiseen liittyvää kehittämistyötä. Tätä tuetaankin parhaillaan esimerkiksi ARAn kautta.

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman tavoite on erittäin haastava. Kyse ei ole pelkästään tarvittavan asuntorahoituksen turvaamisesta ja asuntojen tuottamisesta. Laitoshoitoa ei voida purkaa ilman, että avohuollon palvelut saatetaan samassa yhteydessä riittävälle tasolle.

Kehitysvammaisten kuten muidenkin erityisryhmien asumisen järjestämisessä on kyse asumisen, palvelujen ja tuen kokonaisuudesta. Ei riitä, että asuntoja on tarjolla, vaan myös tarvittava tuki ja palvelut, jotka mahdollistavat asumisen ja elämisen, tulee olla saatavissa. Siksi kehitysvammaisten asumisen järjestämisessä tarvitaan sekä asunto- että sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhteistyötä ja panostusta niin valtionhallinnossa kuin kunnissakin. Tätä osoittaa esimerkiksi ohjelman toteutus kahden ministeriön yhteistyönä. Tämä on myös ohjelman onnistumisen välttämätön edellytys.

Viime aikoina on paljon keskusteltu kuntien palveluasumisen kilpailuttamis- ja hankintakäytännöistä. Tällä hetkellä käytännöt palveluiden järjestämistavoissa vaihtelevatkin suuresti. Palveluasuminen, johon yhdistyy nimensä mukaisesti sekä asuminen ja palvelut, on vaativa kokonaisuus. Tällaisten vaativien palvelukokonaisuuksien hankintaan eivät välttämättä sovi tavarahankintoihin käytetyt kilpailuttamismallit. Kuntien osto-osaamisen toivoisikin kasvavan erityisesti vaativien palveluhankintojen osalta.

Ympäristöministeriön työryhmä pohti viime vuonna laajemminkin palveluasumisen julkisen rahoituksen linjauksia. Tässä yhteydessä se ehdotti selvityksen laatimista palveluasumiseen sopivista hankintatavoista, joilla turvataan toisaalta kilpailu eri toimijoiden välillä ja samalla asukkaan asema ja asuntojen pitkäaikainen käyttö. Tämä ehdotus on hyvin kannatettava.

Hyvä konferenssiväki,

On myös vakavasti keskusteltava tarvitaanko kehitysvammaisten laitoshoitoa ylipäänsä ollenkaan ja missä tapauksissa? Vai pystytäänkö myös vaikeasti vammaisten henkilöiden tarvitsema vaativaa hoito tarjoamaan avohuollon keinoin?

Tähän liittyen sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistynyt periaatepäätöksen mukainen valtakunnallisen suunniteman valmistelu ohjelmakauden jälkeen tarvittavista pitkäaikaisen ja vaativan hoidon ratkaisuista sekä esimerkiksi lyhytaikaisen kuntoutuksen ja kriisipalvelujen järjestämisestä. Työsarka on haastava ja hyvinkin erilaisia näkemyksiä tullaan varmasti esittämään. Avointa ja rehellistä keskustelua on tärkeää käydä, kunhan säilytämme nyt alkaneen liikkeen eteenpäin. Esimerkeistä ja hyvistä käytännöistä kuuleminen ja oppiminen sekä muualta maailmasta että kotimaasta on hyödyksi meille kaikille yhteiseen tavoitteeseen pääsemisessä.

Kaiken kaikkiaan kehitysvammaisten asumisen ohjelman toteutuksessa tarvitaan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta, mutta ennen kaikkea vankkaa sitoutumista. Tässä toteutuksessa sekä kunnat ja valtio että asuntojen rakennuttajat ja palvelujen tuottajat ovat keskeisessä asemassa.