Blogi

Miten olisi tuloihin sidottu maidon hinta?

Vihreät esittää päivän lehtien mukaan uutta ”sosiaalisesti oikeudenmukaista mediamaksua” nykyisen tv-maksun tilalle. Maksu olisi tulosidonnainen: mitä isommat tulot, sitä isompi mediamaksu. Siis että hyvätuloisemmat maksaisivat television katselemisesta jatkossa enemmän kuin pienempituloiset. Anna mun kaikki kestää!

Esitys lienee käynnissä olevan vaalikampanjan vasemmistolaisin.

Yhdessä maailman pienimpien tuloerojen maassa eli Suomessa on viime aikoina syntynyt käsittämätön villitys esittää yhtä sun toista progressiiviseksi. Joku tolkku pitäisi kuitenkin olla. Seuraavaksi joku varmaan esittää, että ruokakaupassa maitoa ostettaessa tai huoltoasemalla bensiiniä tankattaessa pitää osoittaa omat verotietonsa, joiden mukaan ostoksen hinta määräytyy.

Kohtuullisen pienet tuloerot on kiistatta ollut ja on jatkossakin Suomelle vahvuus. Säädylliset tuloerot luovat vakautta, vahvistavat yhtenäisyyden tunnetta ja koetaan oikeudenmukaisiksi. Sellainen ajattelutapa, jossa vain sellaiset uudistukset luokitellaan hyväksyttäviksi, joissa edelleen tasataan tuloja, on kuitenkin kestämätön. Näin ajateltuna täydellinen onni, autuus ja oikeudenmukaisuus toteutuisivatkin vain yhteiskunnassa, jossa kaikki tuloerot on poistettu.