Puheet

Kansallinen asunnottomuusseminaari, Lahti

Hyvät naiset ja herrat,

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman peruspilarit luotiin vuonna 2007, kun asettamani ”Neljän viisaan ryhmä” luovutti Nimi ovessa –raporttinsa. Sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen vetämä ryhmä, johon kuuluivat piispa Eero Huovinen, toimitusjohtaja Hannu Puttonen ja lääketieteen tohtori Ilkka Taipale, esitti ne keskeiset eettiset, inhimilliset, poliittiset ja taloudelliset perustelut ja suuntaviivat, joiden pohjalle vähentämisohjelma on rakennettu. Haluan vielä tässäkin yhteydessä esittää kiitokseni tästä uraauurtavasta työstä.

Kun lähes tarkalleen kolme vuotta sitten asetimme tavoitteeksi pitkäaikaisasunnottomuuden puolittamisen vuoden 2011 loppuun mennessä, tavoitetta pidettiin toki sinänsä perusteltuna. Varsin moni kuitenkin pohdiskelisi onko se annetussa aikataulussa ylipäänsä saavutettavissa. Epäilyksiä lisäsi varmasti se, ettei valtiovalta ole aiemmissa eri ongelmien puolittamistavoitteissaan kovinkaan vahvasti kunnostautunut. Yhtään helpommaksi haastetta ei myöskään tehnyt se, että taloustilanteemme kansainvälisen talouskriisin myötä dramaattisesti muuttui syksyllä 2008.

* * * * *

Lyhytaikainen, tilapäinen asunnottomuus oli jo vuosien kuluessa saatu erillisohjelmilla reippaasti alenevaan suuntaan. Aiemmat toimet eivät kuitenkaan olleet purreet pitkäaikaiseen, rakenteelliseen asunnottomuuteen. Vaikeimmin asutettaville ihmisille ei näyttänyt olevan toimivia asumisratkaisuja. Normaali vuokra-asuminen ei useimmilta luonnistu, vaikka tukea olisi saatavissakin. Toisaalta riittävän tehokkaan tuen sisältäviä asumisratkaisuja oli tarjolla aivan liian vähän.

Oli myös ratkaistava miten ohjelman toteuttamiseen saadaan mukaan kaupungit, jotka jatkuvasti kamppailevat useiden kiireellisessä tuen tarpeessa olevien väestöryhmien ristipaineessa. Tiesimme kokemuksesta, ettei asunnottomilla, varsinkaan pitkäaikaisasunnottomilla, ollut liikaa ystäviä.

Pitkäaikaisasunnottomaksi on vähentämisohjelmassa määritelty henkilö, jonka asunnottomuus on pitkittynyt tai uhkaa kroonistua, koska tavanomaiset asumisratkaisut eivät ole toimineet, ja koska tarjolla ei ole ollut tarpeeksi yksilöllisiin tarpeisiin räätälöityjä asumisratkaisuja. Pitkäaikaisasunnottomuus ei siis määrity jonkin sovitun asunnottomuuden keston mukaan. Asunnottomuuden pitkittymisen riski kasvaa merkittävästi, jos asunnottomuuteen liittyy yksi tai useampia seuraavista tekijöistä: hallitsematon päihteiden käyttö, huumeiden aktiivikäyttö, mielenterveysongelmat, neurologiset vammat, taipumus väkivaltaisuuteen, rikollisuus, vankilasta vapautuminen, velkaantuminen. Moniongelmaisten pitkäaikaisasunnottomien osuus on määrällisesti pieni, mutta heidän kohdallaan asumisen onnistuminen vaatii eniten resursseja.

Olemme nyt ohjelmakauden loppusuoralla, sovitut hankkeet saatetaan valmiiksi ja ohjelma arvioidaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Vaikka monet hankkeet ovat kesken, voimme olla varmoja yhdestä asiasta: olemme toden teolla raivaamassa tietä äärimmäisen syrjäytymisen, sitkeimmän asunnottomuuden nujertamiseen. Se vaatii lähivuosina edelleen suuria ponnistuksia, mutta olemme osoittaneet että pitkäaikaisasunnottomuuden radikaali vähentäminen on mahdollinen ja realistinen tavoite.

Tavoitteen saavuttaminen on edellyttänyt kovan työn ja vahvan sitoutumisen lisäksi ennen kaikkea laajaa paikallisesta valtakunnalliselle tasolle ulottuvaa poliittista konsensusta.. Pitkäaikaisasunnottomille soveltuvien tonttien ja kiinteistöjen löytyminen ei aina ole ollut itsestään selvää. Ohjelman määrällisten tavoitteiden ylittyminen kertoo kuitenkin, että kuntien poliittisilla päättäjillä on riittänyt vastuunotto- ja päätöksentekokykyä ja halua löytää ratkaisuja esiin tulleisiin ongelmiin.

Ongelmia on ehkäisty ja valitushaluja vähennetty hyvin tuloksin myös hankkeiden avoimella valmistelulla ja tiedottamisella sekä aktiivisella vuorovaikutuksella naapuruston kanssa.

Poliittinen yhteisymmärrys avasi tien myös ohjelman rahoitusmallille. Julkisen rahoituksen ohjaaminen samanaikaisesti sekä kohteiden rakentamiseen että tukihenkilöstön palkkaukseen on epäilemättä tärkein yksittäinen toimenpide ohjelman määrällisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Ei ollut mitenkään itsestään selvää, että kahden eri ministeriön ohjauksessa olevat avustukset suunnataan koordinoidusti yhteisesti sovittuihin hankkeisiin. Ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön saumaton yhteistyö on kuitenkin luonut ryhtiä koko ohjelmalle ja vahvistanut toimenpiteiden uskottavuutta kumppaneidemme keskuudessa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on puuttunut saman aiheeseen politiikkaohjelmia koskevassa tuoreessa raportissaan, jossa arvioidaan kriittisesti erityisesti ministeriöiden yhteistyön puutetta hallituksen ohjelmien valmistelussa ja toteutuksessa. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma on tässä suhteessa poikkeuksellinen hanke. Oman, ympäristöministeriön virkakunnan ja erityisesti Peter Fredrikssonin sinnikkään työn ohella haluankin tässä kiittää sosiaali- ja terveysministeriötä sekä kollegaani, peruspalveluministeri Paula Risikkoa erinomaisesta yhteistyöstä.

Tällä hallituskaudella on valtiovallan toimesta käytetty aiempaa enemmän aiesopimuksia erilaisten yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaupunkien kanssa solmitut aiesopimukset ovatkin keskeisessä roolissa myös pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman toteutuksessa. Niissä on määritelty kiireellisimmässä tuen tarpeessa olevat asunnottomat, sovittu konkreettisista hankkeista, ohjattu niille tarvittava valtion ja kunnan rahoitus, käynnistetty tonttien ja kiinteistöjen luovutus, turvattu rakentamisen resurssit, palkattu tukihenkilöstö ja viimein sovittu

miten ja millä mittareilla arvioidaan ohjelman tuloksia. Aiesopimuksilla on kyetty rakentamaan läpinäkyvä ja tuloksellinen polku hallituksen periaatepäätöksestä ja julkisen rahoituksen ohjaamisesta aina yksittäistä asunnotonta henkilöä koskevaan asumis- ja tukipalveluratkaisuun asti.

Ohjelman lähtökohtana on ollut vuokrasopimussuhteisen asumiseen perustuvan asunto ensin – periaatteen johdonmukainen soveltaminen. Tähänastiset kokemukset viittaavat siihen, että periaate toimii odotetulla tavalla eli että asumisen järjestyminen ja elämän puitteiden kohentuminen herättää myös motivaation kuntoutumiseen, mikä on näkynyt esimerkiksi alkoholin käytön vähenemisenä. Asumisen epäonnistuminen uusissa yksiköissä on ollut harvinaista ja on itse asiassa poikkeuksetta perustunut asiakkaan väkivaltaisuuteen, mikä ei ole mahdollistanut asumisen jatkumista ko. yksikössä.

Olemme vakuuttuneita siitä, ettei asunnottomuutta voi hoitaa turvautumalla jatkuvasti tilapäisiin ratkaisuihin. Tämän vuoden alussa suljettiin Helsingin Herttoniemen ensisuoja, joka rakennettiin väliaikaiseksi ratkaisuksi 1980-luvun puolivälissä. Tilapäisyys siis jatkui 25 vuotta. Kokemus on osoittanut, että asuntolatyyppiset yksiköt pikemmin ylläpitävät ongelmaa kuin ehkäisevät sitä. Sen vuoksi olemme erityisen iloisia siitä, että Helsingin suurimman jäljellä olevan asuntolakohteen, Suomen Pelastusarmeijan Alppikadun muutostyöt tuetun asumisen yksikoksi ovat käynnistyneet ja valmistunevat vuoden 2012 kuluessa.

Muunto-ohjelma kohdistuu pääosin Helsinkiin ja sen myötä asuntola-asuminen jää pääkaupungissa historiaan. Vastaava muunto-ohjelma on tarpeen myös niissä ohjelmakaupungeissa, joissa vielä on asuntola- ja ensisuojatyyppisiä, heikkotasoisia yksiköitä.

Vähentämisohjelman tulokset näkyvät jo nyt asunnottomien palvelujärjestelmän toiminnassa. Uusien asumisyksiköiden myötä asunnottoman henkilön käytössä olevat vaihtoehdot ovat lisääntyneet ja epätarkoituksenmukaisia ja kalliita laitossijoituksia on voitu vähentää. Tällä voi olla tulevaisuudessa suuri merkitys sille, miten kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään. Puhumme asumissosiaalisesta työstä, jossa asunto toimii turvallisena alustana, jonka yhteyteen rakennetaan yhdessä asukkaan kanssa asumisen jatkuvuutta edistävä sosiaalinen turvaverkosto.

Olemme väittäneet, että investoiminen asunnottomuuden vähentämiseen tuottaa monien tärkeämpien arvojen edistämisen ohella myös suoraan mitattavissa olevaa taloudellista säästöä. Tässä seminaarissa esitellään tarkemmin ARA:n rahoittama Tampereen teknillisen yliopiston mittaritiimin tekemä selvitys Härmälän tehostetun tukiasumisen yksiköstä. Sen mukaan tehostettu tukiasuminen tarkoitti vuositasolla noin 211 000 euron säästöä kokonaiskustannuksissa, kun vertailtiin aiemmin asunnottomina olleiden 15 asiakkaan palvelujen käyttöä ennen ja jälkeen tukiasumisen. Yhtä asukasta kohti säästö oli keskimäärin noin 14 000 euroa, mikä on yli 50 % asunnottomuuden aikaisista kokonaiskustannuksista. Suurin säästö syntyi sosiaali- ja terveydenhuollon laitospalvelujen eli päihde- ja sairaalapalvelujen käytön vähenemisestä.

Koko ohjelman määrällisen tavoitteen (1250) toteutuessa kokonaissäästö olisi tässä keskimääräisellä säästötasolla jopa 17,5 M€ vuodessa. Hyvä on myös huomata, että näissä laskelmissa ei ole huomioitu muita yksilötasolla tapahtuvia positiivisia muutoksia, kuten mahdollista kuntoutumista takaisin työelämään, mikä puolestaan näkyisi jopa lisääntyvinä verotuloina.

Vähentämisohjelma on jo nyt herättänyt paljon huomiota useissa EU:n jäsenmaissa, mistä konkreettisena osoituksena käy joulukuussa Helsingissä pidettävä peer review – arviointi. Vähentämisohjelman voikin nähdä loistavana esimerkkinä uudesta hyvinvointipoliittisesta ajattelusta, jossa yhdistyvät niin inhimilliset, eettiset kuin yhteiskunnallisetkin perustelut vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja palvelujärjestelmän kehittämiseen. Kun kaiken lisäksi pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen parantaa turvallisuutta ja viihtyisyyttä ja tuottaa suoraan mitattavissa olevaa säästöä yhteiskunnalle, on aiheellista kysyä: Kuka voi olla pitkäaikaisasunnottomien auttamista vastaan?

Hyvät kuulijat!

Haluan vielä kiittää kaikkia mukana olleita ja mukana olevia osapuolia sitoutuneesta, innostuneesta ja määrätietoisesta työstä asunnottomien hyväksi. Haluan keskeisiä rahoittajia, ARA:aa, Sosiaali- ja terveysministeriötä ja raha-automaattiyhdistystä. Kiitän myös Oikeusministeriötä ja rikosseuraamusvirastoa sekä kaupunkeja peräänantamattomasta asenteesta ohjelman toteuttamisessa kuten myös lukuisia rakentajia ja palvelutuottajia laadukkaista hankkeista. Ja vielä asunnottomien etujärjestöä, VVA ry:tä vahvasta ja kriittisestä panoksesta asunnottomien aseman lujittamiseksi asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.