Blogi

Vaalipiirikikkailua

Neljä kertaa Helsingistä eduskuntaan valittu Vihreiden Tuija Brax ilmoitti asettuvansa ensi vaaleissa ehdolle Uudellamaalla. Brax ei tietääkseni ole muuttanut pois Helsingistä eikä taida tätä suunnitellakaan.

Vihreiden puoluesihteerin lausuntojen perusteella kyse on puhtaasti taktisesta vedosta. Vihreät ovat kuulema alisuoriutuneet Uudellamaalla ja nyt tätä halutaan korjata ehdokasasettelussa taktikoimalla.

Sinänsä tämä on täysin laillista. Laillista on myös se, että Brax jatkaisi vaalien jälkeen vielä Helsingin kaupunginvaltuustosssakin, jonka jäsen hän on, vaikka tulisi valituksi eduskuntaan toisesta vaalipiiristä. Kokonaan toinen asia on, onko se vaalijärjestelmämme hengen mukaista.

Brax edustaa Vihreätä puoluetta, joka on ainakin pyrkinyt profiloitumaan kovasti hyveellisenä, poliittista suhmurointia ja pelaamista kaihtavana liikkeenä. Se siitä. Tämäkin liike osoittaa aikamoista poliittista laskelmointia.

Julkisuudessa Braxin vaalipiirin vaihto niputetaan näköjään sen kanssa, että myös Jyrki Katainen ja Paula Lehtomäki siirtyvät ehdolle Uudellemaalle. Heillä molemmilla tämä liittyy kuitenkin faktiseen kotipaikan vaihdokseen.

Iltalehdessä SDP:n Maria Guzenina-Richardson väittää, että Uusimaa olisi vaalipiireistä vaikein ja että ”Uudellamaalla äänestäjät arvostavat kovasti alueen tuntemusta ja paikallisen politiikan hallitsemista.” Tästä uskallan ollan täysin eri mieltä. Käytännössä Uudellamaalla on maan kaikista vaalipiireistä vähiten aitoa paikallisidenditeettiä ja siksikin se on varsinkin tunnetulle ehdokkaalle itse asiassa maan helpoin vaalipiiri.

Niin tai näin, Brax on myös vaalilaista vastaava oikeusministeri. Vaalilakiuudistuksessa pyritään parhaillaan eroon taktisista vaaliliitoista. Pitäisikö samassa yhteydessä viritellä keskustelua myös taktisista vaalipiirivaihdoksista?