Blogi

Puheenjohtajien Klubi

Asunto-osakeyhtiöt ovat tunnetusti monien haasteiden edessä. Yhtä tunnettua on, että osaaminen eri yhtiöissä vaihtelee kovasti. Monissa tapauksissa varsinkin taloyhtiöiden puheenjohtajat ovat kovan paineen alla.

Turussa perustettiin syyskuussa 2008 täysin epämuodollinen, riippumaton ja puolueeton puheenjohtajien klubi. Alussa mukana oli 14 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa. Nyt jo 96 jäsentä. Toiminta on täysin maksutonta. Mitään kuluja ei ole. Hieno homma!

Lähtöideana toiminnassa on puheenjohtajien kokemusten jakaminen ja osaamisen lisääminen. Vertaistukea tarjoamalla puheenjohtajat voivat saada vinkkejä toisiltaan. Asian voisi kiteyttää: Jos yksi on jo juossut päin seinää, niin muiden ei tarvitse sitä enää tehdä! Positiiviset uutiset ja kokemukset ovat arvokkaita, niin kokemuksellisesti kuin myös ihan taloudellisestikin. Esimerkiksi kyselemällä muiden kokemuksia jostakin urakoitsijasta, voi säästyä monilta pettymyksiltä ja pohdiskeluilta.

Puheenjohtajien Klubi haluaa toimia kiinteästi yhteistyössä isännöitsijöiden kanssa. Asiansa osaava ja hyvät perustiedot omaava puheenjohtaja tarjoaa isännöitsijälle oivallisen taisteluparin. Lienee paljon helpompi keskustella asioista, kun ei tarvitse kertoilla perusasioita. Isännöitsijä ja puheenjohtaja työskentelevät limittäin yhteisen päämäärän puolesta.

Klubin tärkeänä yhteistyökumppanina on alusta alkaen ollut Kiinteistöliitto, jolle myös kuuluu kiitoksen sana. Yhteistyössä on järjestetty mm. lakiklinikka, missä Kiinteistöliiton lakimies on vastaillut Klubin jäsenten etukäteen lähettämiin kysymyksiin. Puheenjohtajien Klubin yksi maukas toimintamuoto on ollut noin kymmenen hengen ryhmissä pidetty Pubipulinat. Joukko puheenjohtajia kokoontuu pubiin ja tarinoi keskenään parin tunnin ajan taloyhtiöasioista. Mielipiteet ja kokemukset vaihtuvat vilkkaasti.

Ei tätä kaikkea hienoa nyt sentään kuitenkaan Turussa keksitty. Puheenjohtajien Klubin esikuvina ja yhteistyöklubeina ovat jo aiemmin toimintansa aloittaneet Helsingin Ogeliklubi sekä Tapiolan talofoorumi. Toisaalta varsinainen kehitystyö on kuitenkin tehty Turussa. Soisi moisen levittäytyvän silti koko Suomeen.