Blogi

Vielä pari sanaa kauppakeskuksista, vaalirahoituksesta ja ministeri Pekkarisesta

Kirjoitin toissapäivänä blogimaisen räväkästi kauppakeskuksista ja ilmastopolitiikasta. Olen saanut siitä sekä kehuja että moitteita. Kollegani, ministeri Pekkarisenkin kanssa olemme jo kahdesti vaihtaneet ajatuksia aiheesta.

Seison edelleen sanojeni takana.

Maanantaisen blogini lopussa totesin sanatarkasti: ”Mitä kaupan suuryksiköihin muuten tulee, niiden suhteen kannattaisi olla erityisen varovainen ja aivan korostetun tarkasti pyrkiä noudattamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yleisiä linjauksia jo sen takia, että alan yrittäjät ovat olleet niin poikkeuksellisen höveleitä vaalirahoituksen lähteitä”.

Totesin eilen YLE:n päivän kasvo – ohjelmassa kutakuinkin siten, että yleisen elämänkokemuksen mukaan ei voine olla sattumaa, että meillä on samanaikaisesti maassa vireillä kymmeniä kauppakeskushankkeita, joissa koetellaan lainsäädännön rajoja, ja että samaan aikaan on paljastunut, että juuri kauppapaikkoihin vaikuttamaan pyrkivät yrittäjät ovat olleet poikkeuksellisen anteliaita vaalirahoituksen antajia.

Näidenkin lausuntojen takana seison edelleen.

Molempien mainittujen lausuntojeni pohjalta on kuitenkin tehty myös vääriä johtopäätöksiä.

Vaalirahoitus on maassamme täysin sallittua. Epäasialliseksi vaalirahoituksen muuttaa vain se, jos se saa poliittiset päättäjät muuttamaan käsityksiään ja ennen kaikkea toimintaansa vaalirahoituksen antajien intressejä tukevaksi. Periaatteessa ongelma voi ilmetä joko siten, että rahoittaja odottaa rahoitetulta jotakin itselleen myönteistä sekä siten, että rahoitettu toimii tämän tahdon mukaisesti. Jälkimmäisessäkään tapauksessa ei ole mitään epäasiallista, jos päättäjä olisi muutoinkin ollut tätä mieltä ja muutoinkin toiminut näin.

Olen ministeri Pekkarisen kanssa monesta asiasta eri mieltä. Myös kauppakeskuskysymyksessä näkemyksemme poikkeavat – jopa perustavaa laatua olevalla tavalla. Pekkarinen on kuitenkin ollut näkemyksissään johdonmukainen. Siitä huolimatta, että hän on minulle aika ajoin tiukkakin poliittinen kiistakumppani, olen myös oppinut pitämään häntä kunnian miehenä. Pekkarinen kuuluu niihin ihmisiin, joiden puolesta muut eivät näkemyksiä muodosta. Selvyyden vuoksi onkin hyvä selkeästi todeta, ettei kumpikaan vaalirahoituksen ja kauppakysymysten välisiä kytkentöjä koskevista viittauksistani mitenkään kohdistunut juuri Pekkariseen.

Aion jatkaa taisteluani yhdyskuntarakenteen kannalta huonosti sijoittuvia kaupan suuryksiköitä vastaan. Kyse on merkittävästä ilmastokysymyksestä. Kyse on lähikauppojen aseman suojaamisesta. Kyse on keskustojen elinvoiman ja elävyyden turvaamisesta. Kyse on siitä, ettei näin merkittäviä asioita yksinkertaisesti voi antaa tunteettomien markkinavoimien ratkaistavaksi. Kyse on siitä, etteivät seudullisesti laajakantoiset hankkeet ole joidenkin kuntien yksityisasioita. Ja kyse on jopa eurooppalaisen elämänmuodon varjelemisesta. Tukenani tässä anti-amerikkaistamistaistossa ovat niin valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maankäyttö- ja rakennuslaki kuin lukuisat hallituksen ohjelmat ja strategiat.

Nähtäväksi jää kuinka paljon omat ja ministerikollega Pekkarisen kannat tulevat aikanaan konkreettisissa päätöksentekotilanteissa eroamaan. Jos ne eroavat, vaalirahoituksella ei tässä mittelössä kuitenkaan ole mitään osaa eikä arpaa.