Puheet

Suomen ympäristöpolitiikan tuloksellisuutta arvioivan OECD-raportin julkistamistilaisuus, Helsinki

Rakennuskanta ja niiden muodostamat yhdyskunnat vastaavat noin puolesta kasvihuonekaasupäästöistämme.

Rakennuskannan energiatehokkuuden parantamisen osalta olemme saavuttaneet hyviä tuloksia. Esimerkiksi nykyinen noin 2,7 miljoonan asunnon kantamme käyttää yhtä paljon energiaa lämmitykseen kuin 1,7 miljoonan asunnon kantamme käytti 1970-luvulla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme kuitenkin pudonneet kansainvälisen kehityksen kärjestä. Jo päätetyt ja ensi vuoden alusta voimaan tulevat 30 %:n kiristykset sekä viimeistään vuoden 2012 alkuun suunniteltu uusi kiristyskierros ja siihen liittyvä siirtyminen kokonaisenergiatarkasteluun ja primäärienergiakertoimiin nostavat meidät kuitenkin taas asianmukaiselle kehitysuralle.

Yhdyskuntarakenteiden suhteen kehityksemme on sen sijaan ollut lohdutonta. Yhdyskuntarakenteen hajautuvat sekä väestönkasvusta nauttivilla että väestöä menettävillä kaupunkiseuduilla. Vakavin haaste on kaupunkiseutujen reuna-alueiden hajautuvassa asutusrakenteessa. Se murentaa pohjaa tulevaisuuden kestävältä maankäytöltä ja joukkoliikenteeltä. Harvaan rakennettu asutus lisää infrastruktuurin rakentamistarvetta ja kustannuksia. Samalla yhtenäiset luonto- ja maisema-alueet ovat vaarassa pirstoutua. Ihmisten keskimääräinen päivittäinen liikennesuorite kasvaa ja tämä kasvu on viime vuosina ollut lähes yksinomaan henkilöautoilua.

Yhdyn täysin OECD:n arvioon, että meillä on tarve vahvistaa maankäytön suunnittelun yhteensovittamista kuntien ja valtion viranomaisten välillä. Niin hajanainen kuntarakenteemme kuin kunnallishallintojärjestelmämme asettaa tälle kuitenkin erityisiä haasteita. Meillä on seudulliset asuntomarkkinat, seudulliset työssäkäyntimarkkinat ja pitkälti myös seudulliset asiointi- ja harrastusmarkkinat. Samaan aikaan kunnilla on kuitenkin vahva itsehallinto, verotusoikeus ja kaavoitusmonopoli. Tämän yhtälön ratkaiseminen kestävällä tavalla on mahdollista vain, jos kunnissa osataan nähdä asioita seudullisesti. Toistaiseksi tulokset ovat laihoja. Kunnallinen itsekkyys ja osaoptimointi menevät säännönmukaisesti seudullisen kokonaisnäkemyksen edelle.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet päivitettiin marraskuussa 2008. Tarkistus vahvistaa ilmasto- ja energiakysymysten roolia alueidenkäytössä. Maankäytössä ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää yhdyskuntarakenteen hajautumisen pysäyttämistä eli puuttumista kolmeen seikkaan:
1) asutuksen leviämiseen kaupunkiseutujen lievealueille;
2) henkilöautoliikenteen kasvuun (tai joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantamiseen); ja
3) kaupan suuryksiköiden ja muiden paljon liikennettä aiheuttavien toimintojen sijoittumiseen irralleen muusta yhdyskuntarakenteesta

On olennaista, että niin maakunnat kuin kunnatkin aidosti sitoutuvat näihin tavoitteisiin. Lisäksi tarvitsemme uutta otetta mm. kunta- ja palvelurakennehankkeen kaupunkiseutusuunnitelmiin. Suurten kaupunkiseutujen nykyistä kuntarakennetta ei myöskään saa ottaa annettuna. Merkittävä parantamisen paikka on myös valtionhallinnossa, jossa maankäytöstä ja liikennepolitiikasta vastaavien viranomaisten yhteistyötä tulee olennaisesti parantaa.

Kaupan palveluiden sijainti vaikuttaa ratkaisevasti yhdyskuntien rakenteeseen, palveluiden saatavuuteen ja liikenteen määrään. Nykyinen trendi sijoittaa yhä suurempia kaupan yksiköitä ja useammin kaupunkiseutujen reuna-alueille hyvien henkilöautoyhteyksien ja edullisten tonttien houkuttelemana on kestämätön. Kaupan sijainnin ohjauksen nykysäädökset ovat osittain vanhentuneet ja ohjauskeinot riittämättömiä. Tämän vuoksi asetin viime syksynä kaupan ohjauksen työryhmän tekemään ehdotusta toimenpiteistä, joilla kaupan ohjaus saadaan vastaamaan nykyisiä ja tulevia tarpeita.

Tämänhetkinen talouskriisi ei oikeuta lipsumaan vastuullisesta ympäristöpolitiikasta. Esimerkiksi yhtäkään yhdyskuntarakenteen kannalta haitallista kauppakeskushanketta ei saa hyväksyä edes laman varjolla. Sinänsä legitiimit aluekehitystavoitteet eivät aja kansallisten ja globaalien ilmastotavoitteiden edelle.

Ympäristötavoitteisiin pääsemiseksi ja päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan laajaa keinovalikoimaa; normeja, informaatio-ohjausta, sopimuksia, taloudellisia ohjauskeinoja, kannustimia ja avustuksia. Kustannusten oikeudenmukaista kohdentumista OECD:n lanseeraamalla ”saastuttaja – maksaa ja käyttäjä – maksaa – periaatteella” ei yhdyskuntarakenteen ohjauksessa tai rakennusten energiatehokkuuden parantamisessa ole vielä käytetty täysimääräisesti.

OECD kiittää raportissaan hiilidioksidipäästöihin perustuvaa autoveron ja vuotuisen ajoneuvoveron uudistusta erittäin myönteiseksi askeleeksi. Pientalojen energiaremontteja ja ympäristöystävällisiä lämmitystapauudistuksia edistävä kotitalousvähennyksen kehittäminen on myös maininnan arvoinen.

Olen itse mm. asettanut työryhmän selvittämään mahdollisuuksia porrastaa kiinteistöverotusta rakennusten energiatehokkuuden ja käytetyn energiamuodon perusteella. Taloudellisiin ohjauskeinoihin liittyy myös lähiviikkoina valmistuva työ huoneistokohtaisen vedenkulutuksen edistämisestä. Suomessa yleisimmässä asumismuodossa, asunto-osakeyhtiössä, kustannukset kohdennetaan asukkaille yleensä henkilöiden lukumäärän tai huoneistoneliöiden perusteella. Kun vedestä jatkossa maksetaan yhä enemmän todellisen huoneistokohtaisen kulutuksen mukaan, kannustin veden kulutuksen vähentämiseen on ilmeinen.

OECD:n raportissa todetaan, että ympäristölle haitallisia tukia olisi vielä poistettava. OECD:n mainitsemien esimerkkien ohella haluan nostaa esille tuloverotuksessa olevan työmatkavähennyksemme. Vaikka vähennyksen poistamiseen ei olisikaan edellytyksiä, järjestelmästä voitaisiin helposti kehittää yhdyskuntarakenteiden eheyttämistä tukeva toisin kuin nykyinen järjestelmä, joka merkittävällä tavalla edesauttaa täysin vastakkaista kehitystä.

Ekoinnovaatioiden saralla on syytä korostaa mm. rakennusautomaation ja erilaisten mittarointijärjestelmien tärkeyttä. Kun ympäristövaikutukset, hiilidioksidipäästöt tai yksinkertaisesti sähkö- tai lämmitysenergian tai veden kulutuksen seuranta tehdään helpoksi ja ”näkyväksi”, kuluttajien ja kansalaisten tietoisuus ympäristökysymyksistä kasvaa. Energiansäästötoimenpiteissä on käytössä ajattelu, jossa lasketaan investointien takaisin maksuaikaa arvioitaessa toimenpiteen taloudellista kannattavuutta. Tähän liittyen tarvitsemme taloudellisten elinkaarivaikutusten systemaattisempaa arviointia, laskentamenetelmien standardisointia ja ennen kaikkea yleisen ymmärrettävyyden lisäämistä.

Maankäytön suunnittelussa perinteisesti yhteen sovitetaan ympäristökysymykset, luonnon monimuotoisuus ja muut luontoarvot. Yhtenä yhdyskuntien maankäytön tehostamisen uhkana voidaan nähdä ympäristömelun lisääntyminen. Melun huomioon ottaminen on kuitenkin vakiintunut jo suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun. Meluun tullaan jatkossa kiinnittämään huomiota ja tarkistamaan melun raja-arvoja ja niiden soveltamista kaavoituksessa. Toisaalta on oletettavaa, että liikkumistarpeen vähentäminen vähentää myös liikenteen meluhaittoja.