Blogi

Eheä yhdyskuntarakenne tarkoittaa seudullisesti ajateltua, kokonaisvaltaisesti miellettyä ja hyvin toimivaa kaupunkiseutua

(10 teesiä yhdyskuntarakenteista, osa 3/10)

Eheä ei tarkoita samaa kuin tiivis. Eheä tarkoittaa seudullisesti ajateltua, kiinteää, kompaktia, ympäristöystävällistä ja hyvin toimivaa. Eheä tarkoittaa kokonaisvaltaisesti suunniteltua. Eheä tarkoittaa sitä, että siinä ei jouduta parsimaan kasaan useiden eri toimijoiden erilaisista ja usein varsin itsekkäistä näkökulmista tai osin jopa täysin suunnittelemattomista käytännöistä syntyvää kokonaisuutta, vaan sitä että asuntojen, työpaikkojen ja keskeisten palveluiden sijoittumista pyritään ohjaamaan kokonaisuuden kannalta järkevällä tavalla.

Eheässä rakenteessa luodaan edellytykset monipuolisille ja helposti saavutettaville palveluille. Eheässä rakenteessa on myös paremmat mahdollisuudet vastata erilaisiin maailman muutoksiin. Esimerkiksi alati muuttuvien työmarkkinoiden oloissa työvoiman saatavuus turvataan parhaiten sijoittamalla työpaikka-alueet joukkoliikenteen solmukohtiin.

Eheiden yhdyskuntarakenteiden avainsana on seudullisuus. Perusongelmanamme onkin se, että meillä on seudulliset asunto- ja työpaikkamarkkinat sekä seudullisesti toimivat kaupalliset palvelut, mutta kunnallinen itsehallinto, kunnallinen verotusoikeus ja kunnallinen kaavoitusmonopoli.

Hallinnollisten rajojen pitäisi kuitenkin olla järkevän toiminnan apuvälineitä, ei sen esteitä, eikä itseisarvoja sinänsä. Yhdyskuntarakenteet ovat liian vakava asia alistettavaksi sen paremmin aluepolitiikan alttarille kuin kunniksi kutsuttujen hallinnollisten yksikköjen keskinäisen verotulokisailun tantereeksi.