Blogi

Selvitystyötä tonttitarjonnan edistämiseksi ja kaavoituksen sujuvoittamiseksi jatketaan

Ympäristöministeriö
Tiedote

Asuntoministeri Jan Vapaavuori on tänään kutsunut oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Lauri Tarastin selvityshenkilöksi selvittämään tonttitarjonnan edistämistä ja kaavoituksen sujuvoittamista etenkin pääkaupunkiseudulla.

Tarastin tehtävänä on harkita, millaisin toimenpitein kaavoitusta voitaisiin edelleen nopeuttaa erityisesti asuntorakentamisen edistämiseksi, ja tehdä ehdotus hallitusohjelmassa mainittujen tähän liittyvien tavoitteiden toteuttamisesta.

Selvitystyö on jatkoa ympäristöministeriölle 28.2.2006 mietintönsä jättäneen tonttitarjontatyöryhmän työlle ja sen pohjalta valmistellulle, 1.3.2007 voimaan tulleelle maankäyttö- ja rakennuslain muutokselle. Tällä lain muutoksella kaavoitusmenettelyä jo eräiltä osin sujuvoitettiin ja valitusmahdollisuuksia jossain määrin rajattiin. Hallitusohjelmassa on todettu, että hallitus seuraa tämän muutoksen vaikutuksia ja että kaavoitusta tehostetaan selkeyttämällä valituslupaprosessien vaatimuksia ja aikatauluja sekä arvioimalla valitusjärjestelmiä. Hallitusohjelman mukaan valituslupajärjestelmä otetaan käyttöön asemakaavoja koskevissa jatkovalituksissa korkeimpaan hallinto-oikeuteen silloin, kun hallinto-oikeus ei ole muuttanut kunnan päätöstä.

Tarasti selvittää myös, olisiko tässä yhteydessä pääkaupunkiseudulla aihetta tarkistaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten tehtävien jakoa alueellisen ympäristökeskuksen ja alueen kuntien kesken.

Selvitystyö tehdään 8.12.2007 mennessä.

Lisätietoja:
Erityisavustaja Tatu Rauhamäki, ympäristöministeriö,
puh. 050 521 2907, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ylijohtaja Pekka Kangas, ympäristöministeriö,
puh. 050 559 9138, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Varatuomari Lauri Tarasti, puh. 050 568 7300