Blogi

Halvempaa ruokaa

Ennen viime vaaleja keskusta puhui ruoan arvonlisäveron alentamisesta ja vastusti tuloverotuksen keventämistä. Kokoomus puolestaan vaati tuloveroalennusten jatkamista. Päästyään valtaan keskusta toteutti kokoomuksen vaatimukset, mutta ei omiaan. Sic!

Suomalainen ruoka on varsin kallista. Suomi verottaa elintarvikkeita varsin rankasti, mutta silti ruoan korkea hinta on pääosin seurausta muista syistä. Kyse on koko ketjusta, pellolta pöytään, jossa jokainen ketjun osanen ottaa omansa. Kuten tunnettua on, tämä ketju on varsin lähellä keskustalaisten sydäntä.

Keskustalla on tapa ottaa ruoan arvonlisävero esille aina ennen vaaleja. Ajatushan on sinänsä kaunis – kukapa ei halvempaa ruokaa haluaisi. Silti suurin syy ruoan hintaan lienee kotimainen maatalouspolitiikka. Tästä keskusta puhuu vähemmän – tai itse asiassa puhuu paljonkin, mutta tuolloin sellaiseen äänensävyyn, joka ennemmin nostaa kuin laskee ruoan hintaa.

Ruoan alv:tä on esitetty laskettavaksi 5 prosentilla. Tutkimusten mukaan tämä laskisi ruoan hintaa 3-4 prosenttia. Tällaisiin tutkimuksiin pitää kuitenkin suhtautua varsin suurella varauksella. Siitä, että veronalennus ei menisi kaupan ja muun elintarvikeketjun katteisiin, ei ole mitään takeita – ainakaan pitkällä aikavälillä. Se muuten, että ruoka halpeni ja vieläpä pysyvästi EU-jäsenyyden myötä, lienee kiistaton fakta. Tunnettua on myös, että EU-jäsenyys ei ollut keskustan mieleen.

Ruoan verotuksen keventämiseen pitää lähtökohtaisesti suhtautua myönteisesti. Kaikki veronalennukset ovat sinänsä positiivisia. Kaikkia veroja ei kuitenkaan voi alentaa. On siis priorisoitava. Kyse ei ole siitä alennetaanko ruoan alv:tä, vaan siitä mitä veroja alennetaan. Jos ruoan veroa lasketaan, joku toinen vero jää laskematta.

Ruoan alv-alennus maksaisi noin 500 miljoonaa euroa. Eli noin 3 miljardia markkaa. Samalla hinnalla poistaisi koko perintöveron. Minusta tämä olisi järkevämpää. Kaikkein järkevintä olisi kuitenkin käyttää koko tai ainakin suurin osa ns. veronkevennysvarasta tuloveron laskuun. Tuloveroalennukset ovat jo monien hallitusten kohdalla osoittaneet erinomaisuutensa. Ne vauhdittavat talouskasvua, parantavat työllisyyttä ja – ennen kaikkea luovat kannustavuutta yhteiskuntaan. Tuloveroalennukset sopivat myös siihen varsin yleisesti hyväksyttyyn oppirakennelmaan, että on parempi verottaa kulutusta, kun tulojen ansaitsemista.

Mitä lähemmäksi vaalit tulevat, sitä vauhdikkaampia ovat erilaiset veronalennusvaateet. Kuka puhuu tuloveroista, kuka yritysveroista, osinkojen verotuksesta ja muista pääomaveroista, kuka ruoan verotuksesta, perintö- ja lahjaveroista, bensiinin verottamisesta ym. ym. Ja osa tietenkin kaikista näistä. Kaikkia näitä voi tietenkin sinänsä kannattaa. Mutta silti kaikkia ei voi kannattaa samaan aikaan.

Minusta olisi hienoa laskea ruoan arvonlisäveroa. Minusta olisi kuitenkin hienompaa ja Suomen talouden tulevan kasvun kannalta järkevämpää jatkaa tuloverotuksen alentamista.