Blogi

Soininvaaran luopuminen eduskunnasta

Vihreiden Osmo Soininvaaran luopuminen eduskunnasta on menetys suomalaiselle parlamentarismille.

Se ei ole sitä sen takia, että Soininvaara olisi säkenöivä väittelijä eduskunnan täysistunnoissa vaikkapa Ben Zyskowiczin tai Mauri Pekkarisen tapaan. Eikä se ole sitä sen takia, että Soininvaarasta olisi muodostunut pitkän poliittisen uransa takia jonkinlainen kansanvallan ja parlamentarismin ikoni, koska tältäkin saralta löytyy häntä huomattavasti ansioituneempia kansanedustajia.

Soininvaaran luopuminen on menetys ennen kaikkea sen takia, että hän edustaa yhä harvemmaksi käyvien asiaorientoituneiden poliitikkojen ryhmää. Soininvaara tietää mistä puhuu, osaa perustella väitteensä, tuntee taustat ja tilastot ja suhtautuu asioihin pragmaattisesti. Soininvaara suhtautuu politiikkaan vakavasti. Häntä kiinnostaa asioiden hoitaminen ja maailman parantaminen enemmän kuin julkisuudessa kekkaloiminen ja omien äänien maksimointi hinnalla millä hyvänsä.

Olen ollut ja olen monista asioista eri mieltä Oden kanssa. Ei se, että osaa perustella asiansa, tarkoita sitä että aina on oikeassa tai ettei toistakin mieltä voisi perustellusti olla. Mutta olen aina pitänyt keskustelusta ja väittelystä Oden kanssa, koska hän ei syyllisty pölhöpopulismiin, epä-älylliseen jeesusteluun eikä siihen niin yleiseen metkuun, että argumenttien puuttuessa ryhtyy puhumaan niitä näitä, kyseenalaistamaan toisen osapuolen motiiveja tai vain meuhkaamaan yleisellä tasolla.

Soininvaara viittasi välillisesti Hesarin tämänpäiväisessä haastattelussa tähän arvostellessaan politiikkaa viihteellistymisestä ja pinnallistumisesta. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.

Suomalaisessa politiikassa eniten julkisuudessa esiintynee politiikan todellinen raskas sarja; ministerit, puoluejohtajat ym. Heti seuraaviksi tutuimpia suomalaisille ovat kuitenkin ne poliitikot, jotka esiintyvät julkisuudessa muilla kuin politiikan aiheilla. Osasta poliitikkoja on tullut erilaisten artistien tapaisia yleisjulkkiksia, joiden rakastumisia, eroja, lasten syntymiä ja vaatevalintoja seurataan kuin kansallista jännistysnäytelmää. Tätä kautta politiikasta – tai ainakin osasta poliitikkoja – on tullut enemmän viihdettä kuin politiikkaa.

Media elää markkinataloudessa. On täysin ymmärrettävää, että viihde monesti myy paremmin kuin asia, niin vakava asia kuin yhteisten asioiden hoitaminen onkin. Ongelma ei olekaan tässä, vaan siinä, että asia ja viihde sekoittuvat nykypäivänä yhä pahemmin keskenään. Julkkispoliitkot antavat koko järjestelmälle kasvot, joka kohtelee väärin mm. monia eduskunnan peruspuurtajia.

Soininvaara on kuulunut politiikan raskaaseen sarjaan, eikä hänellä ole ollut ongelmaa sen suhteen, ettei julkisuutta piisaisi. Siksi häntä ei voi väittää kateelliseksi, eikä epäillä hänen motiivejaan. Soininvaaran turhautuminen kannattaakin ottaa tosissaan.