Tarkasteltaessa sitä, mikä pääkaupunkiseudulla on eniten muuttunut viimeisen 40-50 vuoden aikana, on helppo kääntää katse länteen. Merkittävintä koko seudun kannalta on eittämättä ollut Espoon nousu. Espoo onkin kehittynyt varsin nopeasti maaseutumaisesta ja asukasluvultaan pienestä pääkaupunkiseudun raja-alueesta erittäin hyvin menestyväksi, moderniksi ja innovatiiviseksi kaupungiksi. Ilman Espoon kasvua maan toiseksi suurimmaksi kaupungiksi pääkaupunkiseutu ei olisi sitä, mitä se tänään on. Ja ilman pääkaupunkiseudun kehitystä Suomi ei olisi sitä, mitä se tänään on.
Iso osa koko maan viimeaikaisesta voittokulusta palautuu siten Espooseen. Mutta ei Espoon menestystarinaan sinänsä, vaan Espoon asemaan osana pääkaupunkiseutua. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhteinen merkitys on paljon enemmän kuin osiensa summa. Ei Espookaan irrallaan muusta pääkaupunkiseudusta olisi niin vauras, kun se on. Eikä tietenkään Helsinkikään olisi veroisensa ilman muuta pääkaupunkiseutua.
Pääkaupunkiseutu tuottaa kolmanneksen koko maan bruttokansantuotteesta. Tämä kansantuoteosuus on jatkuvasti kasvanut ja kasvaa koko ajan Vaikka alue on kansainvälisessä vertailussa pienehkö, sen merkitys tämän maan ainoana metropolialueena on korvaamaton. Tämän takia seudun vastuu koko kansantaloudesta on myös vertaansa vailla. Kehitys täällä ei yksinkertaisesti voi pysähtyä. Pääkaupunkiseudun laajentuessa tarvitsemmekin nyt lisää siihen elimellisesti liittyviä osia, jotta niiden muodostama kokonaisuus voisi jatkossa olla entistäkin suurempi.
Läntistä Sipoota koskeva ratkaisu antaa myös mahdollisuuden rakentaa vahvan lännen vastinpariksi vahva itä. Se edistäisi huimasti alueen sisäistä tasapainoa ja antaisi koko seudulle todellisen uuden kasvusysäyksen. On täysin mahdollista, jopa hyvin todennäköistä, että 40 – 50 vuoden päästä nykyisen läntisen Sipoon kehittyminen todetaan isoimmaksi asiaksi, mitä pääkaupunkiseudulla on vuoden 2000 jälkeen tapahtunut, ja että tämän heijastusvaikutus koko maan menestykseen ja hyvinvointiin osoittautuu kullanarvoiseksi.
Mietittäessä sitä, pitäisikö pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen laajentua itään, pitääkin kysyä sitä, missä tilanteessa olisimme, ellei se jo olisi laajentunut länteen ja pohjoiseen. Jos Espoo ja Vantaa edelleen olisivat muutaman kymmenen tuhannen ihmisen muodostamia maaseutumaisia haja-asutusalueita, Suomi ei taatusti olisi yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista, eikä hyvinvointimme olisi lähellekään nykyistä tasoa. Suomeen ja suomalaisuuteen kuuluu erottamattomana osana perinteinen maalaisromantiikka, mutta sen paikka ei puhtaasti kansantaloudellisista syistä voi olla aivan maan ainoan metropolin kyljessä.
Esillä oleva Helsingin, Vantaan ja Sipoon rajamuutoksia koskeva esitys antaa myös Vantaalle aivan uusia mahdollisuuksia. Lentoaseman ja Vuosaaren valmistuvan sataman välinen logistiikkaväylä on tällä hetkellä ehkä koko maan elinkeinopoliittisesti kiinnostavin hanke. Itämetron laajentaminen ja siitä seuraava Vesterkullan pohjoisosien kehittäminen tukevat vahvasti tätä kokonaisuutta. Vahva keskusta, vahva länsi ja vahva itä tarvitsevatkin tuekseen vielä vahvan pohjoisen, johon nyt on entistä otollisemmat mahdollisuudet. On hienoa, että Vantaan vastuulliset päättäjät ovat oivaltaneet tämän.
Sen sijaan, että puhumme Helsingin intressistä ja Sipoon intressistä meidän tulisi puhua koko isänmaan intressistä. Ja tämä – siis koko Suomen intressi – on kiistatta elinvoimainen, kilpailukykyinen ja yhtenäinen pääkaupunkiseutu.
