Blogi

Helsingin seudun asuntomarkkinoilla ei pidä odottaa ihmeitä

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja KANNANOTTO
kansanedustaja Jan Vapaavuori

Helsingin kaupunginhallituksen ja Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jan Vapaavuori (kok) varoittaa asettamasta epärealistisia odotuksia Helsingin seudun asuntomarkkinoiden kehitykselle. Vapaavuoren mukaan keskustelussa esiintyy paljon väärinkäsityksiä sekä yleisen markkinamekanismin ymmärtämättömyyttä.

Käsitykset Helsingin seudun liian pienestä asuntotuotannosta ja asuntojen korkeista hinnoista pitävät paikkaansa. Asuntotuotannon kasvumahdollisuudet kuitenkin säännöllisesti yliarvioidaan. Vuosaaren sataman valmistumisen myötä tilanne Helsingissä paranee olennaisesti, mutta kuitenkin vain tilapäisesti. Monissa ympäristö- ja kehyskunnissa ei yksinkertaisesti ole varaa nykyistä nopeampaan väestönkasvuun, mikä johtuu yleisen infrastruktuurin rakentamiskustannuksista sekä muista kuntien uusiin asukkaisiin liittyvistä velvoitteista. Mitä enemmän ja mitä tiiviimmin pyritään rakentamaan, sitä suurempaa on myös kansalaisyhteiskunnan vastustus. On selvää, että hyvällä tahdolla ja järkevällä koordinaatiolla alueen asuntorakentamista voidaan jossakin määrin vauhdittaa. Ihmeitä ei kuitenkaan pidä odottaa.

Vielä asuntotuotannon volyymiä pahempia virhearviointeja tapahtuu niissä olettamuksissa, jotka koskevat asuntotuotannon vaikutusta alueen asuntohintoihin. On sinänsä totta, että asuntojen kysynnän ollessa säännönmukaisesti niiden tarjontaa suurempi, tällä on hintoja korottava vaikutus. Samalla on kuitenkin muistettava, että uusien asuntojen hinta määräytyy pitkälti vanhan, jo olemassa olevan asuntokannan mukaan, ja että uuden asuntotuotannon määrän tulee olla todella huomattava, ennen kuin sillä on todellista vaikutusta hintoihin. Käytännön elämässä asuntojen hintoja määräävät markkinamekanismit, eivät poliitikkojen toiveet.

Vapaavuori korostaa myös sitä, että määrälliset tavoitteet ylikorostuvat käytävässä keskustelussa, vaikka alueen kehityksen kannalta vähintään yhtä tärkeätä on luoda ja edistää eheää, toimivien liikenneyhteyksien varaan muotoutuvaa, kestävää yhdyskuntarakennetta. Mikäli kaiken keskipisteeksi pannaan asuntotuotannon volyymi, eikä samalla kiinnitetä riittävää huomiota asuntojen sijoittumiseen liikenneväylien ja joukkoliikenneyhteyksien suhteen, seurauksena on hajautuvaa yhdyskuntakehitystä, vaikeutuvaa liikennettä, ruuhkia ja lisääntyviä ympäristöhaittoja.

On aina muistettava, että kaupunkiseutua rakennetaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Puolipaniikinomainen vapaiden tonttien käyttöön otto siellä täällä ei ole kestävän kehityksen mukaista. Kokonaisvaltaista alueen suunnittelua ei saakaan alistaa lyhytnäköisten määrällisten tavoitteiden alttarille, niin tärkeitä kun nekin ovat.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan puheenjohtaja
p. 050- 511 3130