Kirjoitukset

Kuntien tuloveromalli sisältää paljon sudenkuoppia, Nykypäivä, Mielipide

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma esitti jokin aika sitten ns. kuntien tuloveromallia, jossa kunnat keräisivät itse menoihinsa tarvittavat verotulot. Käytännössä tämä tarkoittaisi mm. valtionosuusjärjestelmästä luopumista. Esitys sai ensilausunnoissa paljon sympatiaa myös monilta kokoomuslaisilta vaikuttajilta. Ennenaikaista innostumista asiasta kannattaisi kuitenkin välttää. Idea sisältää paljon sudenkuoppia, eikä mitään takuita mallin kuvitelluista positiivisista vaikutuksista ole olemassa.

Kunnallisverotuksen suhteellisen merkityksen kasvaessa valtioverotuksen rooli vastaavasti vähenisi. Tämä tarkoittaisi väistämättä erinomaisen suuria paineita kunnallisverotuksen muuttamiseen progressiiviseksi. Vaikka otetaan huomioon, että se on sitä ansiotulovähennyksen takia jossakin määrin jo nyt, riski entistä progressiivisemmasta järjestelmästä on ilmeinen. Tämä ei liene Kokoomuksen tavoite.

Järjestelmä edellyttäisi tuekseen myös erittäin vahvaa tasausjärjestelmää. Tähän liittyy monia ongelmia jo sinänsä. Koska mainittu tasausjärjestelmä olisi viime kädessä aina valtiovallan määriteltävissä, siitä tulisi alituinen ja jokavuotisen kiistelyn kohde. Tasausjärjestelmän ylikorostumisen takia näkemys siitä, että kuntien motivaatio taloudellisuuteen ja tehokkuuteen kasvaisi, tuskin toteutuisi. Kun kuntien erilaisen kehityksen luomia vinoutumia ei voitaisi mitenkään korjata valtionosuusjärjestelmän kautta, myös mahdollisuudet täsmätoimiin vähenisivät ja koko järjestelmää säädeltäisiin pelkästään varsin rajun tasausjärjestelmän kautta. Valtion vetäytyessä kuntien rahoitusvastuusta, ja kun kunnallisveroa ei kuitenkaan voi määrättömästi nostaa edes heikoimmissa kunnissa, järjestelmä johtaisi myös siihen, että vahvimmat kunnat joutuisivat valtion sijasta hoitamaan myös heikoimpien kuntien murheet.

Vaikka valtio-kunta-suhde on jo tänään hyvin ongelmallinen, tuloveromalli loisi siihen kokonaan uuden hankauskohdan. Tosiasia on, että järjestelmästä riippumatta valtiovalta määrittelee ns. hyvinvointiyhteiskunnan sisällön. Niin erilaiset hyvinvointipalvelut, erilaiset etuudet kuin subjektiiviset oikeudet ja niiden lopullinen tulkintaoikeuskin säilyisivät joka tapauksessa valtiolla. Tämä yhdistettynä järjestelmään, jossa valtiovalta ei suoraan osallistuisi kuntien ja niiden tehtävien rahoitukseen muodostaisi hyvin haasteellisen asetelman. Helppo on myös yhtyä Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtisen näkemykseen, jonka mukaan ansiotulojen verotuksen tasosta päättäminen keskeinen osa valtakunnallista veropolitiikkaa, ja että tätä päätösvaltaa ei ole mielekästä siirtää kuntien kontolle.

Kunnallinen tuloveromalli tarkoittaisi myös entistä kovempaa verokilpailua hyvätuloisista asukkaista, mikä vaikeuttaisi eheän ja kestävän kehityksen mukaisen yhdyskuntarakenteen suunnittelua, johtaisi hyvin ongelmallisiin tilanteisiin ns. yhteisvastuullisen asuntopolitiikan suhteen ja vähentäisi kuntien mielenkiintoa joka tapauksessa tarvittavaan keskinäiseen yhteistyöhön. Kun järjestelmä ei ottaisi huomioon eri sosiaalisten ryhmien (esim. lapsiperheet, vanhukset, maahanmuuttajat) suhteellista osuutta eri kaupungeissa, kuntien keskinäinen kilpailu ei kaiken lisäksi kohdistuisi pelkästään hyvien veronmaksajien houkutteluun, vaan myös suhteellisesti suuria kustannuksia tuottavien väestöryhmien välttämiseen. Tätä ei voitane pitää kovinkaan houkuttelevana tulevaisuudenvisiona.

Kuntien itsehallinto sekä taloudellinen itsenäisyys ovat viime kädessä riippuvaisia niiden tulojen ja menojen välisestä suhteesta sekä niiden mahdollisuudesta vaikuttaa omiin tehtäviinsä ja niiden käytännön toteutukseen. Tässä suhteessa sillä, mikä instanssi verot kerää, ei välttämättä ole suuren suurta merkitystä. Sinänsä kunnat voisi oikeuttaa keräämään verotulot alueeltaan jo nykyjärjestelmässä. Tämä vähentäisi jälkeenpäin tehtävien tilitysten tarvetta, loisi tätä kautta kuntatalouteen ennustettavuutta ja vähentäisi valtiovallan rehellisyyteen liittyviä epäilyjä.

Erilaisissa järjestelmämuutoksissa on aina kyse vallasta ja tulonjaosta eri toimijoiden kesken. Ennen liian positiivista liputtamista minkään mallin puolesta kannattaisi hyvin tarkkaan pohdiskella, mitä se itse asiassa tarkoittaisi.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja