Kirjoitukset

CD-levyn kopioimisesta MP3-soittimeen, Helsingin Uutiset

Kansanedustajat saavat aika ajoin palautetta kansalaisilta. Sähköposti laulaa. Parlamentaarikot hämmentyvät. Tämän vaalikauden kiistatta aktiivisin kampanja on parhaillaan käynnissä. Eduskunta on muuttamassa tekijänoikeuslakia. Kansa kapinoi.

Tekijänoikeuslain muutosesitys on monimutkainen ja vaikeaselkoinen. Toki niin on ympäröivä yhteiskuntakin. Monimutkaisen todellisuuden tiivistäminen yksinkertaiseen lainsäädäntöön on vaikeaa. Kiistanalaisia kohtia on joka tapauksessa paljon. Eniten huomiota on herättänyt kysymys siitä, voiko CD-levyn kopioida käytettäväksi esim. MP3-soittimessa. Kysymys ei ole yksinkertainen – varsinkaan niille, jotka edelleen elävät vinyylilevyaikaa.

Lakiesitys annettiin jo edellisen hallituksen aikana, mutta laki raukesi, koska eduskunta ei ehtinyt käsitellä sitä ennen vuoden 2003 vaaleja. Ministeri Karpelan johdolla sama lakiesitys annettiin uudelleen lähes identtisenä. ”CD-levyn tai muun tallennekappaleen omaan käyttöön kopioinnin” osalta esitys poikkeaa kuitenkin olennaisesti edellisestä esityksestä.

Edellinen hallitus katsoi, että ”CD-levyn tai muun tallennekappaleen ostajan tähänastinen olettamus on ollut, että tallennekappaleen sisältämää teosta voi katsella tai kuunnella nykyisillä laitteilla. Samalla tavalla olettamus on ollut, että vahingoittumiselle alttiista tallennekappaleesta voi tehdä henkilökohtaisen käyttökopion tai sen voi siirtää toiseen tallennusformaattiin esimerkiksi MP3-soittimessa käytettäväksi”. Hallitus esittikin, että teknisen suojauksen kiertämiskielto ei koskisi tilannetta, jossa ”yksityinen henkilö suorittaa ?kappaleen valmistamiseksi henkilökohtaista käyttöään varten laillisesti hankkimastaan teoksesta kappaleesta”.

Uudessa, ministeri Karpelan esityksessä mainitut perustelut sekä pykäläteksti on poistettu ja todetaan vain lyhyesti, että mainitunkaltaista kopiota ei saa valmistaa. Muutosta ei ole perusteltu. Eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunta piti muutosta epäonnistuneena ja vaati siihen muutosta. Varsinaisen mietinnön tehnyt sivistysvaliokunta kuitenkin yhtyi (nykyisen) hallituksen esitykseen. Perustelut olivat jälleen minimalistiset. Edellinen hallitus ja perustuslakivaliokunta halusivat siis sallia kopioinnin, mutta nykyinen hallitus ja sivistysvaliokunta eivät. On lähes irvokasta, että vain ne, jotka katsoivat asiaa kuluttajaystävällisemmin, perustelivat kantansa.

Jälkeenpäin nihkeää suhtautumista on toki puolusteltu. Ensinnäkin väitetään, että kopioinnin salliminen olisi EU-direktiivin vastaista. Voi ollakin. Edellinen hallitus ja perustuslakivaliokunta olivat kuitenkin asiasta eri mieltä. Suomea on syytetty siitä, että se on EU-lainsäädännön implementoinnissa ”paavillisempi kuin paavi itse”. Jos tällaista linjaa silti halutaan edistää, minimivaatimus olisi ollut, että se olisi rohjettu perustella – varsinkin tällaisessa kansalaisten oikeudentajua voimakkaasti horjuttavassa asiassa.

Toiseksi on todettu, että kopiointikielto koskee vain kopiosuojattuja levyjä, joita on markkinoilla hyvin vähän. Lisäksi ennakoidaan, että suurten levy-yhtiöiden käytäntö tulee muuttumaan siten, että jatkossa kopiosuojatuistakin levyistä voidaan ottaa muutama kopio. Argumentit pitävät sinänsä paikkaansa. Mikä merkitys niillä on, on jo kokonaan toinen asia. Perusongelma on kuitenkin jälleen sama: sen paremmin hallitus kuin sivistysvaliokunta eivät ole vaivautuneet käsittelemään näitäkään argumentteja papereissaan.

Lopullista sinettiä kiistalle ei ole vielä lyöty. Tähänastinen prosessi on kuitenkin opettanut jo paljon.
Ensinnäkin kansalaisyhteiskunta voi vaikuttaa. Toiseksi eduskunnassa säädetään paljon sellaista, mitä harva säätäjäkään ymmärtää. Kolmanneksi päätökset on aina perusteltava – etukäteen! Ja neljänneksi: kun massiivinen huomio kiinnitetään lainsäädäntöpaketin yhteen ongelmaan, muut ongelmat jäävät takuuvarmasti unholaan. Näin tässäkin tapauksessa.

Suomi on etujärjestöjen luvattu maa. Kun molempia osapuolia kuunnellaan, syntyy usein tasapainoisia kokonaisuuksia. Silloin, kun ”toinen osapuoli” ei ole perinteisellä tavalla järjestäytynyt, riski yksipuolisesta näkökulmasta määritellystä lopputuloksesta kasvaa kuitenkin varsin suureksi. Tekijänoikeuksien suojaaminen on tärkeää monesta syystä. Se ei kuitenkaan ole, eikä voi olla ainoa kriteeri edes tekijänoikeuksia suojattaessa.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
jan.vapaavuori@eduskunta.fi