Kuntatalous heikkeni voimakkaasti viime vuonna. Kuntaministerin mukaan (HS 14.2.) ”jos näin jatketaan, julkisen talouden alijäämä kasvaa niin vahvasti, että tilanne muuttuu mahdottomaksi vuonna 2010. Voi sanoa, että tätä menoa maata uhkaa konkurssi”. Helsingissä tilanne ei – kiitos viime vuosien sopeutustoimien – ole yhtä paha. Silti tulevaisuuden näkymät ovat varsin haastavat.
Ahdingon taustana on se, että kuntien menot kasvavat jatkuvasti kuntien tuloja nopeammin. Ei tarvitse olla matemaatikko eikä ekonomisti ymmärtääkseen, että tämä ei pitkässä juoksussa voi olla mahdollista. Silti moni poliitikko voi olla ymmärtämättä.
Tulojen osalta kyse on veroista, varsinkin Helsingissä. Kiinteistöveron tuotto ei ole suuren suuri. Sen nosto, jos valtio meidät siihen pakottaa, ei pelasta mitään, ainoastaan kiusaa muutoinkin korkeiden asumiskustannusten vaivaamia helsinkiläisiä. Yhteisöveroilla oli aikanaan iso merkitys, mutta nykyään niistäkään ei löydy lohtua. Tosiasia onkin, että kunnallisverotulot ovat meille avainasemassa. Niiden osalta kehitys on kuitenkin Helsingissä ollut todella nihkeää.
Talouden kasvun ja työllisyyden kannalta veroja pitäisi ennemmin laskea kuin nostaa. Valtakunnan tasolla tämän ymmärtävät tänä päivänä jo kepulaiset ja demaritkin. Siksi verotuloja tulee kasvattaa muulla tavalla kuin veroja korottamalla. Kyse on tällöin ennen kaikkea asuntopolitiikasta. Kehitys on parhaimmillaankin hidasta. Silti suunnan pitää olla selvä ja johdonmukainen. Tarvitsemme lisää asuntoja, enemmän pientaloja ja enemmän vapaarahoitteista tuotantoa. Ihan oikeasti. Vaikka niin moni helsinkiläinen vastustaa rakentamista, varsinkin naapurustoonsa.
Menopuolella mm. palkkojen kohoaminen lisää automaattisesti menoja. Väestön ikääntymisestä seuraava haaste on vielä vaikeampi. Kaikki asioista perillä olevat tietävät tämän, vaikka vain osa sen myöntää, ja vaikka vielä pienempi osa on valmis tekemään siitä oikeat johtopäätökset.
Menopuolella on silti paljon pelivaraa. Helsingin kustannukset muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna ovat edelleen ylisuuret, vaikka otettaisiin huomioon pääkaupungin korkeammat tilakustannukset. Palveluverkkoa on pakko harventaa ja palvelutuotantoa tehostaa. Palvelujen laadun ei muuten tästä tarvitse kärsiä, voipa käydä päinvastoinkin.
Jokaisen lakkautusuhan alla olevan koulun puolustajalla on luonnollisesti oikeus katsoa asiaa vain kyseisen koulun näkökulmasta. Jokaisen vastuullisen poliitikon velvollisuutena puolestaan on nähdä kokonaisuus. Kaupungin oman palvelutuotannon siilipuolustus on sinänsä loogista, mutta vähintään yhtä loogista on puolustaa sitä, että veronmaksajien varoja käytetään tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti, ja että olennaista on palvelujen laatu ja saatavuus, ei se, kuka tai ketkä ne tuottavat.
Politiikassa menevät monilta monet asiat sekaisin. Toisinaan tämä koskee jopa tuloja ja menoja. Vielä yleisempää on, että kiinnitetään huomiota vain yhtälön toiseen puoleen – eli tietenkin menoihin. Yksikään tavallinen kansalainen, kunnon perheenisä tai perheenäiti ei toimi näin vastuuttomasti.
Yhteiskunta tarvitsee uudistajia, ei säilyttäjiä. Koska vain uudistamalla voidaan säilyttää se, mikä ihan oikeasti halutaan säilyttää. Koska tulot ja menot pitää saada tasapainoon. Koska tämä on välttämätöntä. Ja koska tämä vaatii uudistuksia.
Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi
