Puheet

Lähetekeskustelu vuoden 2006 talousarvion raamista, Helsingin kaupunginvaltuusto

Tulojen ja menojen oltava tasapainossa

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori

Arvoisa puheenjohtaja, Ärade fru ordförande,
Hyvät valtuutetut, Bästa stadsfullmäktige,

Budjettiraamin tarkoitus lienee asettaa eri hallintokunnille sellaiset menoraamit, että menot voidaan rahoittaa arvioitavissa olevilla tuloilla. Kyse on kaupungin talouden suunnitelmallisesta lähestymisestä. Kyse on siitä, että vähintään keskipitkällä aikavälillä tulojen ja menojen tulee olla keskenään tasapainossa.

Talouden pitkän aikavälin ennusmerkit eivät ole kovin valoisat.

Pääministeri Vanhasen hallitusohjelmassa todetaan, että valtiontalouden pitää pysyä vahvana, ja että tämä on ”välttämätöntä, jotta julkinen talous voisi lähivuosikymmeninä selviytyä väestön ikääntymisen myötä kasvavista vastuistaan”. Tähän liittyen hallituksen tavoitteena on se, että ”valtiontalous on ? vaalikauden lopulla ? tasapainossa”. Jotta tässä onnistuttaisiin, ”hallituksen talouspolitiikan tärkein tavoite on työllisyyden lisääminen vähintään 100 000 hengellä vaalikauden loppuun mennessä”. Viimeistään viime viikkoina on selvinnyt, että hallitus surkeasti epäonnistuu tässä tavoitteessaan. On selvää, että tämä heijastuu koko julkiseen sektoriin, ei vähiten Helsingin kaupunkiin, joka on valtion jälkeen suurin julkisen sektorin hallintoyksikkö maassa.

Myös kuntatalouden näkymät ovat umpisurkeat. Kuntaliiton viimeviikkoisen tiedotteen mukaan ”kuntatalous on ennustettuakin heikommassa tilanteessa”. Vuosikatteeltaan negatiivisten kuntien määrä yli kaksinkertaistui viime vuonna. Kuntien lainakanta kasvoi yli miljardilla eurolla. Menojen kasvu oli noin viisi prosenttia eli selvästi kansantuotteen tai kuntien verotulojen kasvua enemmän. Kuntaliiton mukaan kuntien talous näyttää lähivuosina edelleen heikkenevän nopeasti. Talouden perusura johtaisi ”monet kunnat kestämättömään tilanteeseen”.

Helsingissä tilanne on jonkin verran lohdullisempi. Tähän on kaksi syytä: viime valtuustokaudella toteutettu mittava talouden säästö- ja sopeuttamisohjelma sekä Helsingin Energian samoihin vuosiin osuneet ennätystulokset. Pitkällä aikavälillä kaupungin talouden haasteet ovat kuitenkin samat kuin muulla julkisella sektorilla. Lisäksi meillä on riesanamme maan keskimääräistä tilannetta olennaisesti heikompi verotulojen kehitys.

Arvoisa puheenjohtaja,

Kaupungin tulopuolen kannalta keskeisimmät kysymykset liittyvät kaupungin verotuloihin, valtionosuusjärjestelmään sekä Helsingin Energian tuloskehitykseen.

Valtiovallan yhteisöveroryöstön jälkeen kaupungin tulot perustuvat ennen kaikkea omiin kunnallisverotuottoihin. Tältä osin tilanne on Helsingin osalta kovin huolestuttava. Tämä on kuitenkin pitkällä aikavälillä kaupungin kannalta kaikkein kriittisin kysymys. Meidän on yksinkertaisesti saatava verotulomme kasvuun.

Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa muistuttaa mieliin viime valtuustokaudella käydyn keskustelun asuntopolitiikan ensisijaisuudesta kaupungin verotulokehityksen kannalta. Tiivistimme aikanaan vuonna 2003 asuntopoliittiset perusvaateemme seuraavasti: ”Helsinkiin tarvitaan erilaisia asuinalueita, aikaisempaa enemmän isompia asuntoja, enemmän omistusasuntoja ja vapaa-rahoitteisia vuokra-asuntoja, enemmän monimuotoisia ja muunneltavia ratkaisuja sekä enemmän pientaloja. Keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi löytyy, jos löytyy tahtoa”. Kaikki tämä on edelleen ajankohtaista – ja itse asiassa entistäkin ajankohtaisempaa.

Kokoomus vastustaa ehdottomasti kaikkia aikeita kunnallisveron korottamiseksi. Ensinnäkin ne eivät ratkaise mitään. Toiseksi ne nostaisivat korkeiden asumiskustannusten vaivaamien helsinkiläisten taakkaa entisestään ja heikentäisivät Helsingin vetovoimaa ja kilpailukykyä. Ja kolmanneksi ne heikentäisivät yhteiskunnan yleistä dynamiikkaa ja olisivat vastoin laajasti hyväksyttyä käsitystä, jonka mukaan talouskasvun ja työllisyyden edistämiseksi verotusta tulisi ennemminkin laskea kuin korottaa.

Verotuloista yhteisöverot ovat historiallisesti olleet Helsingille tärkeitä. Valtiovallan edellisen puhalluksen tuloksena nämä tulot romahtivat. Kun kaupungin yhteisöverotulot parhaimmillaan olivat noin 700 miljoonaa euroa, ne ovat nyt jämähtäneet noin 200 miljoonaan. Erotus, huimat puoli miljardia euroa, vastaa noin viiden prosenttiyksikön tuottoa kunnallisverotuksessa tai Kuopion kokoisen kaupungin koko vuosibudjettia.

Yhteisöveron tulevaisuus oli yksi edellisten eduskuntavaalien pääteemoja. Tuolloisiin aikoihin on turha enää palata. Näin ainakin kuviteltiin, kun valtiovalta oli myöntymässä kuntien oikeuteen yhteisöverotuottoihin myös jatkossa. Toisin on. Valtiovarainministerin ja SDP:n hallitusryhmän vetäjän Antti Kalliomäen tuore, Keskisuomalaisessa 21.1.2005 julkaistu haastattelu, on erityisen huolestuttava. Kalliomäki esitti lehdessä, että ”hallitus käynnistäisi vielä tällä vaalikaudella kuntien rahoituspohjan kokonaisremontin. Siinä olisi uudistettava rohkeasti valtionosuuksia, verotulojen tasausta ja harkittava myös yhteisöveron siirtämistä kunnilta valtiolle”.
Kokoomus uskoo, että Helsingin demarit ovat tästä asiasta eri mieltä valtiovarainministerinsä kanssa ja yhtyvät yhteiseen näkemykseemme, että Kalliomäen esittämä kuntien rahoitusremontti ei yksinkertaisesti käy päinsä.

Sisäasianministeriön asettama valtionosuusuudistuksen johtoryhmä on jo luovuttanut esityksensä. Esityksen yhtenä lähtökohtana on, että uudistus tulee toteuttaa kustannusneutraalisti. Meillä kaikilla on erittäin epämiellyttäviä kokemuksia siitä, mitä tämä tarkoittaa. Moderni historiankirjoitus ei taida tuntea sellaista valtionosuusuudistusta, josta Helsinki olisi hyötynyt. Maan muiden kuntien ahdinko on tiedossa. Silti olisi erittäin epäoikeudenmukaista, että asiansa muita paremmin hoitaneita kuntia rankaistaisiin niiden omaa talouttaan tervehdyttäneistä toimista. Me helsinkiläiset emme toteuttaneet viime vuosien säästöjä ja sopeutuksia, jotta voisimme siirtää säästyneet varat maakuntiin, vaan jotta voisimme parantaa helsinkiläisten elinolosuhteita.

Kansakunnan hyvinvointi ei edisty pääkaupunkia niistämällä. Oletan, että tämän ymmärtää myös joka ikinen helsinkiläinen demari ja joka ikinen helsinkiläinen kepulainen. Edellinen pääkaupunkiin rynnistänyt kepulainen raskaan sarjan vaikuttaja antoi viime eduskuntavaaleissa joukon lupauksia, joita Brysselistä käsin on varsin vaikea toteuttaa. Kunnallisvaaleissa saimme valtuustoomme pääministerin talouspoliittisen neuvonantajan. Saapi nähdä onko pohjalaiskepulaisten polvi tytöstä parantunut. Toivottavasti!

Yhtenä kuntien taloustilannetta parantavana toimena maan hallitus on tuomassa kiinteistöveron pakkonoston. Helsingissä tämä ei ratkaise mitään. Kiinteistöveron tuotto on vain viitisen prosenttia kunnallisveron tuotosta. Pääkaupungin asumiskustannukset ja maanomistusolot tuntien kyse on elinkustannuksia turhaan korottavasta ja sosiaalisesti epäoikeudenmukaisesta uudistuksesta. Kiinteistöjen korkeiden verotusarvojen johdosta kiinteistövero rasittaa alueellisesti erityisesti helsinkiläisiä kiinteistöjä ja varsinkin helsinkiläisiä pientaloasujia. Valtion tehtävä on korjata tämä epäkohta eikä lisätä alueellista eriarvoisuutta.

Kuten sanottu, Helsingin Energian erinomainen tuloskehitys on ollut pelastus Helsingille. Tosiasia on, että ilman tätä olisimme huomattavasti nykyistä hankalammassa asemassa. Toinen ja tärkeämpi tosiasia on, että me emme voi tuudittautua siihen, että Helsingin Energian hyvä tulos olisi pysyvä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingin tulojen tulevaisuuden näkymät ovat, elleivät ankeat, niin ainakin haasteelliset. Julkisen talouden – myös Helsingin – menot kasvavat lähivuosina kuitenkin joka tapauksessa erityisesti väestön ikääntymisen mutta myös yleisen palkka- ja kustannuskehityksen sekä eräiden lainsäädäntöuudistusten takia.

Esimerkiksi hoitotakuu on hyvä asia. Yhtä selvää on, että se tulee tälle yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Samalla on selvää, että sen toteuttaminen tarkoittaa pidättäytymistä monesta muusta kehittämishankkeesta. Kyse on ns. priorisoinnista ja siitä, että yhteiskunta on priorisoinut hoitotakuun monien muiden asioiden edelle. En missään tapauksessa kritisoi tätä painotusta. Silti on hyvä muistuttaa kolikon toisesta puolesta. Kun varoja olennaisesti lisätään yhteen kohteeseen, se on monista muista sinänsä tarpeellisista uudistuksista pois.

Hoitotakuussa on kyse paitsi kiireettömän hoidon saamisesta määräajassa, myös uusista tehtävistä. Kovin moneen muuhun tällaiseen uuteen tehtävään ei suomalaisilla kunnilla enää ole varaa, ellei valtiovalta anna siihen täyttä rahoitusta. On varsin selvää, ettei valtiolla ole tähän varaa. Yhtä selvää on, että valtiovalta on tässä suhteessa epäluotettava kumppani: kerran kompensoitu ei tarkoita sitä, että se olisi pysyvästi kompensoitu. Valtionosuusjärjestelmiä rukataan pysyvästi, eikä näissä rukkauksissa juuri menneitä lupauksia muistella.

Sen lisäksi, että meidän on hyvin pidättyväisesti suhtauduttava ns. uusiin tehtäviin, meidän on opittava suoriutumaan vanhoista tehtävistämme aiempaa kustannustehokkaammin. Viime valtuustokaudella suoritettu organisaatiouudistus onnistui hyvin. Työ on kuitenkin edelleen kesken.

Arvoisa puheenjohtaja,

”Tuottavuuden kasvu on lähivuosikymmenten keskeinen haaste koko kansantaloudessa. Kun Suomessa on laaja julkinen palvelusektori, muodostuu julkisen palvelutuotannon tuottavuudesta keskeinen kysymys sekä koko kansantalouden tuottavuuskehityksen että julkisen talouden tasapainon kannalta.”

”Hyvinvointipalvelujen menojen kehitys ei riipu pelkästään väestön ikärakenteesta, vaan ratkaisevasti myös siitä, miten kustannustehokkaasti kunnat pystyvät järjestämään koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut tulevina vuosina. Jo pienikin pysyvä tuottavuuden kasvu varsinkin terveydenhoitopalveluissa vahvistaa vuosien kuluessa julkista taloutta ja pienentää riskiä, että tulevien sukupolvien verotaakasta tulee sietämätön.”

”Koska julkismenoihin kohdistuu kasvupaineita ja kokonaisveroaste on kansainvälisesti kohtuullisen korkealla tasolla eikä velkaantumista voi pitää suotavana ratkaisumallina, on etsitty mahdollisuuksia tehostaa julkisen sektorin tuottavuutta. Kustannustehokkuudesta huolehtiminen on erityisen tärkeää palvelutuotannossa.”

Kyseiset sitaatit eivät olleet Margaret Thatcherin muistelmista, eivätkä edes Kokoomuksen puolueohjelmasta. Ei, ne olivat sanatarkkoja sitaatteja istuvan punamultahallituksen tuotoksista, kaksi ensimmäistä tämän vuoden budjettikirjasta ja viimeinen hallituksen viimesyksyisestä tulevaisuusselonteosta. Tästä huolimatta niihin on helppo yhtyä.

Palvelutuotantoamme tulee ennakkoluulottomasti, mutta rakentavasti uudistaa siten, että pääsemme lähemmäksi muiden suurten kaupunkien keskimääräisiä yksikkökustannuksia. Kyse ei tässä yhteydessä ole leikkaamisesta tai säästämisestä sinänsä, vaan paremmasta organisoinnista, paremmasta johtamisesta, tietotekniikan paremmasta hyödyntämisestä, monipuolisemmasta palvelurakenteesta jne. Esimerkiksi toimivammat hoitoketjut vanhusten osalta voivat parantaa palvelun laatua ja samanaikaisesti jopa alentaa kustannuksia. Hallittu kilpailu ei voi olla kirosana julkisellakaan sektorilla, kun se yksityisellä sektorilla on koko järjestelmän perusta.

Kokoomus ei halua leikata yhtään palvelua. Kokoomus päinvastoin haluaa, että Helsinki pystyy tarjoamaan ensiluokkaiset peruspalvelut kuntalaisilleen kaikilla aloilla. Ennen kaikkea me haluamme, että suomalainen työntekijä sairaanhoitajasta opettajaan kokee jatkossakin Helsingin olevan asumisen arvoinen paikka. Me tiedämme, että tämä on mahdollista, vain jos opimme tuottamaan enemmän palveluja samalla rahalla tai jos opimme tuottamaan parempia palveluja samalla rahalla. Tosiasia on, halusimmepa tai emme, että huonosti organisoitu, tehoton ja byrokraattinen toiminta millä tahansa kaupungin suurella hallinnonalalla on kaikkien muiden hallinnonalojen oikeutettujen resurssitarpeiden pahin vihollinen.

Meidän tulee myös ennakkoluulottomasti tarkastella omaa palveluverkkoamme. Varsinkin väestörakenteen muuttuessa meidän on kysyttävä itseltämme, tulisimmeko toimeen hieman harvemmalla palveluverkolla. Erityisesti meidän tulee kysyä itseltämme, voisimmeko me itse asiassa jopa parantaa palvelujen laatua siirtämällä osa palvelujen ulkoisiin puitteisiin uhrattavista varoista palvelujen sisältöön. Tosiasia on, että Helsingissä on, oli kyse mistä palvelusta tahansa, maan lyhyimmät keskimääräiset etäisyydet ja maan paras julkinen liikenne. Hieman palveluverkosta tinkimällä voisimme saada selkeää parannusta palvelujen laatuun. Kyse on valinnoista, ei helpoista valinnoista, mutta valinnoista kuitenkin. Kaikkea ei voi saada.

Valtuusto hyväksyi tämän vuoden budjettikäsittelyn yhteydessä lausuman, jonka mukaan ”koulu- ja oppilaitosverkoston tarkistamisen yhteydessä selvitetään mahdollisuudet tuntikehysten säästöjen purkamiseen”. Juuri tästä on kysymys. Jos ns. seinistä voidaan säästää, rahaa on enemmän itse toimintaan, tässä tapauksessa tuntikehyksiin kulminoituvien opetusresurssien muodossa.

Kaupungin ajauduttua muutama vuosi sitten talousahdinkoon tavoitteeksi asetettiin saavuttaa positiivinen vuosikate ja toisessa vaiheessa tilanne, jossa myös poistot pystytään kattamaan. Tätä toista tavoitetta ei vielä ole saavutettu. Itse asiassa emme enää edes ole lähentymässä tätä pitkässä juoksussa välttämätöntä tavoitetta, vaan päinvastoin etääntymässä siitä. Viimeistään tässä vaiheessa voidaan todeta, että valtuuston tälle vuodelle 2005 hyväksymä budjetti olisi voinut olla tiukempi. Sen kanssa on kuitenkin pakko elää. Elää voidaan myös nyt esitetyllä budjettiraamilla, vaikka se osin siirtääkin ongelmiamme tulevaisuuteen.

Arvoisa puheenjohtaja,
hyvät valtuutetut,

Kaiken ankeuden keskelläkin on hyvä pitää tietyt perusasiat mielessä. Helsinki on tänäänkin hyvä paikka asua ja elää. Helsinki pystyy tänäänkin tarjoamaan kuntalaisilleen muita kuntia ja kaupunkeja keskimäärin paremmat palvelut. Helsinki on tänäänkin hyvinvoiva, hyvin toimeen tuleva, turvallinen ja vakaa kaupunki millä tahansa alueellisella tai historiallisella mittarilla mitattuna. Paljon on toki edelleen parantamisen varaa. Talouden viime vuosina tapahtunut vastuullinen sopeuttaminen muuttuneisiin realiteetteihin antaa siihen nyt kuitenkin hyvän pohjan.