Blogi

Nato-jäsenyys edistäisi turvallisuuttamme

Tasavallan presidentti on todennut julkisessa keskustelussa, ettei Suomeen kohdistu sellaista turvallisuusuhkaa, joka sinällään edellyttäisi meitä muuttamaan turvallisuuspoliittista erusratkaisuamme. ”Turvallisuusvajeen” rinnalla on phuttu ”vaikutusvaltavajeesta”, mitä ei ulkopoliittisen johdon mukaan myöskään ole olemassa.

Liittoutuminen voisi tämän ajattelutavan mukaan tulla kysymykseen, jos meillä olisi tarve edistää turvallisuuttamme tai kansainvälistä vaikutusvaltaamme. Koska tällaista tarvetta ei katsota olevan, Suomi voi jatkaa liittoutumattomana.

Ajatuskulku on looginen, mutta se sisältää kuitenkin heikkouksia ja ristiriitaisuuksia. Presidentti totesi joulun alla HVK-prosessin turvatakuumuotoilusta saavutetun yhteisymmärryksen jälkeen, että aikaansaatu tulos on positiivinen ja vahvistaa Suomen turvallisuutta.

Toisin sanoen turvallisuutta voidaan positiivisella tavalla vahvistaa siitä huolimatta, että emme kärsi varsinaisesta turvallisuusvajeesta. On siis hyvä edistää kansallista turvallisuutta, vaikka se onkin perusteiltaan kunnossa. yöskään puolustuspoliittinen käyttäytymisemme ei tue näkemystä poikkeuksellisen turvallisuusuhattomasta ympäristöstä. Suomi on pieni maa, jonka geopoliittinen asema on ainutlaatuinen.

Tämä näkyy edelleen eräissä ratkaisuissamme, jotka perustuvat ajatukseen maan puolustamisesta kaikissa mahdollisissa oloissa, eivät arvioon tämän päivän todellisista uhkakuvista.

Suomi turvaa ainoana EU-maana kansainvälistä pahennusta herättäviin jalkaväkimiinoihin. Tämä olisi vailla mieltä, jos turvallisuutemme olisi niin hyvin taattu kuin virallinen Nato-skeptinen retoriikka antaa ymmärtää. On selvää, että Natossa voisimme luopua miinoistamme.
Ajatus, jonka mukaan turvallisuutta tulee vahvistaa ja turvallisuudesta kantaa huolta vain, jos ulkoinen uhka on jo olemassa, on älytön ja vastuuton.

Historia on osoittanut, että se on tuolloin usein myöhäistä. Tämän lisäksi se on ulkopoliittisesti hankalampaa, koska tällaisessa tilanteessa tehtävät ratkaisut olisivat helpommin osoitettavissa kohdistetuiksi jotakin tiettyä tahoa vastaan. Presidentti on kuitenkin torjunut ajattelutavan, jonka mukaan isot turvallisuuspoliittiset ratkaisut pitäisi tehdä silloin, kun suoranaisia uhkia ei ole. alonen on todennut, että silloin pitää tietysti edellyttää, että tiedetään millaisia riskejä on tulossa.

Onko todellakin niin, että turvallisuuspolitiikassa varaudutaan vain sellaisiin riskeihin, jotka tunnetaan ja tiedostetaan, ja kaiken lisäksi tohditaan lausua julki rauhan ajan oloissa?

Hankalaa asiaa selkeyttää yksinkertainen kysymys: onko haitallisempaa hankkia todelliset turvatakuut, vaikka niitä ei ehkä koskaan tarvittaisikaan vai olla hankkimatta nämä turvatakuut, jos niihin nykyolettamusten vastaisesti joskus olisikin tarvetta?

Saman asian voi muotoilla myös suoremmin: onko haitallisempaa liittyä Natoon, vaikka turvallisuutemme onkin kunnossa, kuin olla liittymättä, jos se kaikesta huolimatta ei olisikaan kunnossa? Suomi on pieni pohjoinen maa, jolla on traumaattinen historia. Kylmän sodan aikainen, lähes kansallisen aivopesun mittoihin noussut puolueettomuuslinjamme ja yya-sopimuksen siunauksellisuuden ylistys ovat hämärtäneet kykyämme ymmärtää maailman muuttumista.

Tämä vaikeuttaa edelleen turvallisuuspoliittista keskusteluamme. trvallisuuspoliittinen asemamme on hyvä, mutta siitä huolimatta voi hyvällä syyllä väittää, että kaltaisemme maa kärsii jo kokonsa takia eräänlaisesta kroonisesta turvallisuusvajeesta tai ainakin, että tilaisuuksia turvallisuutemme edelleen vahvistamiseksi ei tulisi jättää käyttämättä.

Edellä lausuttu koskee soveltuvin osin myös kansainvälistä asemaamme.
Vaikka meillä ei olisikaan varsinaista vaikutusvaltavajetta, vaikutusvaltaamme voidaan ja tulisi aina pyrkiä kohentamaan. Koko sodan jälkeinen politiikkamme on itse asiassa heijastusta juuri tästä. Linjamme, jonka mukaan olemme johdonmukaisesti liittyneet kaikkiin relevantteihin kansainvälisiin organisaatioihin ja myös pyrkineet aktiivisesti niitä kehittämään, on ollut oikea.

Nato-jäsenyys olisi luonteva jatke harjoittamallemme länsiorientoituneelle ja yhteistyöhakuiselle ulkopolitiikallemme. Jäsenyys vahvistaisi sekä kansallista turvallisuuttamme että kansainvälistä vaikutusvaltaamme.

Kansainvälinen tilanne on tällä hetkellä suotuisa johtopäätösten tekoon.
Kotimaisessa keskustelussa tulisi siksi vihdoin osata irtautua kylmän sodan aikaisesta kiertelystä ja kaartelusta. Suomen paikka on Natossa.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsinki