Puheet

Kokoomuksen hyvinvointipoliittinen seminaari, Helsinki

Kokoomuksen on luotava oma uskottava hyvinvointimalli

Arvoisa Kokoomuksen herra puheenjohtaja,
hyvät naiset ja herrat,

Länsimaisen sivistyksen kulmakiviin kuuluu huolenpito yhteiskunnan vähäosaisista. Hyvinvointiajattelun ytimeen kuuluu koko teollistuneessa maailmassa yhteisymmärrys yhteiskunnan järjestämien peruspalveluiden tärkeydestä. Näistä peruslähtökohdista ei vallitse erimielisyyttä myöskään tämän päivän Suomessa. Näistä kysymyksistä ei ole ideologista näkemyseroa suomalaisten puolueiden välillä. Se, että me olemme kokoomuslaisia – että me olemme porvareita – että me emme ole sosialisteja – näkyy kuitenkin monina selkeinä eroina suhteessa sosialidemokraattiseen ajatteluun.

Tämän eron selkiyttäminen on meidän tärkein haasteemme. Meidän on yksinkertaisesti pystyttävä osoittamaan, että me olemme eri asia kuin SDP. Meidän on pystyttävä tarjoamaan oikeudenmukainen, toimiva ja ennen kaikkea uskottava oma hyvinvointimallimme. Meidän on hahmotettava itsellemme ja osattava kertoa äänestäjille, mitä me haluamme hyvinvointipolitiikassa tehdä, jos ja kun me olemme uudelleen vallassa vuonna 2007. Haaste ei ole helppo. Aloitan helpoimmasta päästä eli siitä, mitä toimintamme ei ainakaan saisi olla.

Toimintamme ei – oppositiossakaan – voi perustua siihen, että me vaadimme aina vain enemmän ja aina vain parempaa. Lähtökohtamme ei voi olla, että me haukumme kaikki sosiaaliuudistukset riittämättömiksi ja syyllistämme hallituksen kaikista palvelutuotannossamme olevista ongelmista. Me emme voi perustaa toimintaamme siihen, että vaadimme suurempia tulonsiirtoja lapsiperheille, opiskelijoille, työttömille, vammaisille ja eläkeläisille aina sen mukaan, mistä väestöryhmästä milloinkin käydään julkista keskustelua. Emmekä me voi vaatia pienempiä luokkakokoja, lyhyempiä leikkausjonoja ja parempia vanhuspalveluja vain sillä perusteella, että yhteiskunnassa vallitsee näihin teemoihin liittyvää tyytymättömyyttä. Meidän ei tule kilpailla rahalla eikä huolenkannon syvyyttä koskevilla visuaalisilla vaikutelmilla, vaan sillä, että meillä on näiden kysymysten ratkaisuun muita paremmat keinot.

Me emme myöskään saa kopioida hyvinvointipoliittista agendaamme STM:n tai Stakesin punamultahallitukselle tuottamista toimintasuunnitelmista tai iltapäivälehtien lööpeistä. Meillä tulee olla oma hyvinvointipoliittinen asialistamme, omat tavoitteemme ja omat uudistusehdotuksemme, joiden tulee olla ankkuroituneita puolueen yleiseen poliittiseen linjaan.

Hyvät kuulijat,

Me emme ole kaikesta eri mieltä demareiden kanssa, eikä meidän tule pyrkiä sitä ehdoin tahdoin olemaankaan. Tämä koskee korostetusti kysymystä niiden ihmisten huolenpidosta, jotka eivät siihen itse pysty. Niiden asioiden, joista olemme eri mieltä, tulee perustua erilaisiin arvoihin ja erilaisiin ihanteisiin – erilaiseen näkemykseen hyvinvointiyhteiskunnasta. Tässä suhteessa meille kokoomuslaisille tyypilliset ja poliittisille kilpailijoillemme vähemmän tyypilliset aatteelliset lähtökohdat ovat mielestäni:

1) kannustavuus,
2) valinnanvapaus, ja
3) yksilön vapauden ja vastuun korostaminen

Kannustavuus liittyy elimellisesti ihmisluontoon. Iso osa inhimillisestä toiminnasta ja ponnistelusta perustuu siihen, että yksilö voi tällä tavoin parantaa asemaansa. Tätä ei tietenkään aina mitata rahassa. Koko yhteiskunnan tasolla kannustavuudella tai sen puutteella on kuitenkin olennainen merkitys niin yhteisiin tuloihin kun menoihin. Teorian tasolla kyse on ns. kannustinloukuista tai liian korkeasta verokiilasta. Käytännön politiikan tasolla kyse on siitä, että pienipalkkaisen työntekijän ja köllöttelijän välistä tuloeroa tulee kasvattaa. Tämä tarkoittaa niin verotusta kuin vastikkeettomia tulonsiirtoja koskevia päätöksiä. Vain esimerkin mainitakseni, Kokoomuksen tulee jatkaa jo hallituskaudellaan ajamaansa näkemystä ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan porrastamisesta joko työhistorian tai työttömyyden keston perusteella.

Kokoomus on yritteliäiden, ahkerien ja itseään kehittävien ihmisten puolue. Me emme ole valmiiksi kultalusikka suussa syntyneiden edustajia, vaan niiden, jotka omilla toimillaan luovat tai ainakin pyrkivät luomaan oman hyvinvointinsa. Me emme ymmärrä sitä, että Suomessa voi vielä tänä päivänä käytännössä kieltäytyä työstä. Mutta me ymmärrämme niitä aamuyöstä sanomalehtiä jakamaan meneviä tai eri palvelualoilla toimivia, itsestään vastuuta kantavia pienipalkkaisia ihmisiä, joita samaan tai jopa parempaan tulotasoon pääsevien vapaamatkustajien asema demoralisoi. Me uskomme, että ihmisten tulee lähtökohtaisesti tehdä jotakin oman hyvinvointinsa eteen. Ja me uskomme, että heitä tulee näistä ponnisteluista palkita.

On selvää, ettei kannustavuus sovi ylimmäksi ohjenuoraksi läheskään kaikissa sosiaali- ja terveyspoliittisissa kysymyksissä. Puheenjohtajan esille ottama ajatus turvakerroksesta onkin trampoliinia parempi ilmaisu esim. vanhuksia, sairaita tai lapsia koskevien etuuksien ja palvelujen ollessa kyseessä. Työttömyyden vastaisessa taistelussa turvakerros ilman trampoliinia on kuitenkin yliasutettu. Kun demareiden lähtökohta on, että yhteiskunta pitää huolta kaikista, ja että eiköhän joku tästä huolimatta viitsi kantaa myös oman kortensa kekoon, meillä lähtökohta on se, että ihminen ottaa vastuun itsestään ja yhteiskunta tulee apuun vasta, kun se on tarpeen.

Hyvät kuulijat,

Ajatelkaapa jos Suomessa olisi vain valtion ja kuntien ylläpitämiä ruokakauppoja. Olen aivan varma, että niin ruoka kuin juoma olisi tällöin kalliimpaa, laatu huonompaa ja jopa saatavuus kyseenalaista. Itse asiassa vanha kunnon Neukkula osoitti tämän aikanaan surullisen kuuluisalla tavalla.

Kun Kokoomus puhuu valinnanvapaudesta julkisten peruspalvelujen yhteydessä, me puhumme itse asiassa samasta asiasta. Valinnanvapaus – esimerkiksi mahdollisuus valita julkisen, kolmannen sektorin tai yksityisen päivähoidon tuottajan välillä – on jo sinänsä hyvä ja yksilön asemaa vahvistava asia. Lisäksi se luo aina tervettä kilpailua, mikä puolestaan luo tehokkuutta. Tästä puolestaan hyötyvät kaikki – niin veronmaksajat alentuneina kustannuksina kuin asiakkaat parantuneena palvelujen laatuna.

Demareiden ajattelu perustuu julkisen sektorin itseisarvoiseen korostamiseen. On hyvä huomata, että meidän lähtökohtamme ei ole siten vastakkainen, että yksityinen vaihtoehto olisi aina parempi. Kyse ei ole siitä, onko julkinen tai yksityinen sinänsä parempi vaihtoehto, vaan siitä, että paras vaihtoehto on sellainen, jossa on vaihtoehtoja. Meidän lähtökohtamme ei ole säästäminen säästämisen riemusta, vaan se, että haluamme samoilla verovaroilla enemmän ja parempaa.

On aivan selvää, että meillä tulee jatkossakin olla julkisia kouluja, päiväkoteja ja terveysasemia. Olisi kuitenkin hienoa, jos muillakin kun kaikkein rikkaimmilla olisi näissä asioissa todellisia vaihtoehtoja. Tilannehan on tänään se, että myös yksityisiä palveluja on useimmilla aloilla tarjolla, mutta yhteiskunnan tympeä asenne niitä kohtaa johtaa siihen, että vain varakkaimmilla on niihin mahdollisuus. Kokoomus haluaa kuitenkin, että kaikki suomalaiset voisivat valita aiempaa enemmän. Ei se ole epätasa-arvoista, että ihmisillä on oikeus valita, vaan se, että vain osalla on tähän mahdollisuus. Kyllä kansa tietää, mikä sille on parasta, ei sitä tarvitse demariholhousvaltion heille kertoa.

(Esimerkki Tukholman asunnottomia koskeneesta palvelusetelijärjestelmästä)
Käytännön tasolla valinnanvapauden lisääminen on periaatteessa helppoa. Julkista palvelutuotantoa tulee monipuolistaa ja erilaisia palvelusetelijärjestelmiä edistää – liittämättä niihin kuitenkaan jo nyt ylikorkeata veroprogressiota entisestään kiristäviä elementtejä.

Demareiden hyvinvointimalli – kutsuttiinpa sitä sitten paapovaksi, passivoivaksi tai holhoavaksi – on vaikuttanut myös ihmisten välisiin suhteisiin. Käytännössä tämä näkyy yksinäisyytenä, heitteillejättöinä ja ihmisten sosiaalisen turvaverkon hajoamisena.

Meidän kokoomuslaisten mielestä koti on edelleen koulua tärkeämpi paikka yksilön kehityksen kannalta. Meidän mielestämme vanhemmilla on edelleen ensisijainen vastuu lapsistaan ja lapsilla hieman myöhemmässä vaiheessa vanhemmistaan. Meidän mielestämme yhteiskunta ei yksinkertaisesti voi ottaa toisen ihmisen paikkaa lähimmäisenrakkauden osoittajana. Olen varma siitä, että aikuisen aito kiinnostus teini-ikäisen lapsensa kasvukivuista tai keski-ikäisen omalle seniori-ikäiselle vanhemmalleen uhraama keskusteluhetki on sellaista arjen hyvinvointia, jota ei voi rahassa mitata. Tosiasia on, ettei yhteiskunta voi millään rahalla, eikä millään keinoilla myöskään lopullisesti päihittää sosiaalista syrjäytymistä ja segregaatiota, koska tämä ilmiö on suurelta osin seurausta ihmisen välinpitämättömyydestä, ei yhteiskunnan luoman sosiaalisen turvaverkon puutteellisuudesta.

Yhteiskunta käyttää paljon rahaa ja energiaa erilaisiin valistuskampanjoihin ja ennaltaehkäisevään työhön. Milloin valistetaan alkoholin tai tupakan haitoista, milloin liikennekäyttäytymisen merkityksestä. Olisiko kohta aika valistaa ihmisen vastuusta lähimmäisensä hyvinvoinnista. Politiikassa on kyse arvoista, ei vain julkisten varojen käytöstä.

Hyvät kuulijat,

Me epäonnistuimme vaalien alla pyrkiessämme osoittamaan, että veronalennukset ja hyvinvointipalvelujen turvaaminen eivät ole ristiriidassa keskenään. Hallituksen toimet tämän jälkeen ovat kuitenkin osoittaneet, että me olimme oikeassa. Tosiasia on kuitenkin, että verotuksen ja hyvinvoinnin keskinäinen yhteys mielletään edelleen varsin vahvaksi, ja että monet vetävät edelleen yhtäläisyysviivat verotuksen tason ja hyvinvoinnin tason välille. Meidän tehtävämme on osoittaa tämä syvään iskostunut käsitys virheelliseksi.

Verotuksen taso on myös ehkä olennaisin yksilön ja yhteiskunnan suhdetta määräävä tekijä. Verotus on yhteiskunnan pakkovallan käyttöä ja rajoittaa lähtökohtaisesti yksilön itsemääräämisoikeutta. Ottamatta sinänsä kantaa verotuksen tasoon, yksilöllä tulisi olla korostettu oikeus edellyttää, että verovarat ainakin käytetään tehokkaasti.
(Pohdiskelua eri sektoreihin panostetuista kansainvälisesti katsoen matalista bkt-osuuksista)

Hyvät kuulijat,

Päiviö Hetemäki totesi aikanaan, että ”poliitikko elää aina eilispäivää, koska hän on riippuvainen valitsijoista, joiden ajattelu pohjautuu eilisiin kokemuksiin”. Margaret Thatcher puolestaan on tokaissut, että ”poliitikon tehtävä ei ole miellyttää kaikkia”.

Kokoomuksella on kaikki mahdollisuudet nousta maan johtavaksi hyvinvointipuolueeksi. Tämä edellyttää kuitenkin irtautumista eilispäivän kokemuksista. Me emme voi menestyksekkäästi ryhtyä edunjakokilpasille sulle-mulle -punamultapuolueiden kanssa, emmekä me voi uskottavasti heittäytyä vasemmistopuolueita sosiaalisemmiksi. Mutta me voimme vakuuttaa ihmiset siitä, että yhteiskuntamme kaipaa lisää kannustavuutta, valinnanvapautta ja ihmisen vastuuta itsestään sekä lähimmäisistään ilman, että tämä mitenkään vaarantaisi peruspalveluiden laatua tai saatavuutta, tai että se mitenkään muutenkaan murentaisi hyvinvointiyhteiskuntamme perusteita.

Tässä työssä ei kuitenkaan saa ehdoin tahdoin pyrkiä miellyttämään kaikkia, koska tämä johtaisi vain sellaisiin latteuksiin ja ympäripyöreyksiin, joilla ei sen paremmin voiteta vaaleja kun muuteta maailmaakaan.