Tulevaisuuden kaupunki perustuu erilaisiin kumppanuuksiin

Poliittinen keskustelu pyörii useimmiten yksittäisten asioiden tai hankkeiden ympärillä. Tämä on ymmärrettävää ja loogista. Niistä on helppo olla jotain mieltä, puolesta tai vastaan. Vähemmälle huomiolle jää, että isompi muutos voidaan usein saada aikaan julkisten organisaatioiden toimintamalleja uudistamalla ja modernisoimalla.

Helsinki voisi hyvin olla kansainvälinen edelläkävijä uuden poliittisen kulttuurin ja modernien toimintatapojen kehittäjänä ja käyttöönottajana. Kaupungin toiminta-ajatusta, toimintamallia ja toimintatapaa voisi hyvin uudistaa siten, että lähtökohtana on aidosti moderni, kumppanuuteen perustuva palveluorganisaatio.

Kaupungin tulisi olla avoin, helposti lähestyttävä, sujuva ja yhteistyöhakuinen. Uudistuvan toimintamallin pitäisi perustua laaja-alaiseen kumppanuuteen kuntalaisten, kansalaisyhteiskunnan ja paikallisen elinkeinoelämän kanssa. Sen sijaan, että kysymme mitä kaupunki voi ja mitä sen pitää tehdä, kysyisimme kenen kanssa kaupunki voi yhdessä tehdä mitäkin. Ja miten kaupunki voi edesauttaa muiden toimijoiden keskinäistä kumppanuutta.

Kaupunkiorganisaatiosta pitää rakentaa alusta, jolla eri toimijat löytävät vaihtuvilla kokoonpanoilla ratkaisuja aikamme haasteisiin. Elämme maailmassa, jossa julkisen vallan kaikkivoipaisuus on kuollut, ja jossa asiat tulee hahmottaa, suunnitella ja toteuttaa eri tahojen yhteistyössä. Kaupungin pyrkimyksenä ja johtoajatuksena tulee olla osallistaa kaikki, myös itsensä, uudenlaiseen ennakkoluulottomaan yhteistyöhön.

Tulevaisuuden kaupunki perustuu erilaisiin kumppanuuksiin. Vahva on sellainen kaupunki, joka tunnistaa oman rajallisuutensa, mutta pystyy kokoamaan erilaisia alliansseja ja kannustamaan muita yhteiskunnan toimijoita tekemään sellaisiakin asioita, joita on saatettu ajatella kuuluvaksi kaupungin kontolle. Ja ylipäänsä mitä vaan, mikä kasvattaa kaupungin elinvoimaa, elävöittää sitä ja luo uusia virikkeitä ja mahdollisuuksia kaupunkilaisille.

Kaupungin toimintatapoja voi monella muullakin saralla edelleen modernisoida. Helsingistä pitää kehittää maailman johtava e-kaupunki. Olennaista on myös panostaa byrokratian ja liturgian vähentämiseen ja arjen sujuvuuteen. Kaupungin kaiken toiminnan pitää kummuta ajatuksesta, että olemme kuntalaisia varten tarvittava palveluorganisaatio. Ihan vain yhden esimerkin ottaakseni, meillä on vielä pitkä matka siihen, että erilaiset katutyöt suunniteltaisiin, ajoitettaisiin ja toteutettaisiin tavalla, josta liikenteelle aiheutuvat haitat minimoitaisiin.