Toimiva kaupunki on siistimpi

Siisteys ja puhtaus ovat tärkeitä asioita arkipäivässä. Jokainen ymmärtää siisteyden merkityksen vaikkapa sairaalassa tai ravintolan keittiössä. Kotonakin arki sujuu mukavammin, kun paikat ovat järjestyksessä. Yleisellä siisteydellä, miten sen sitten mieltääkin, on iso merkitys myös kaupunkitasolla. Toimiva kaupunki on siistimpi.

Siisteyteen on kiinnitetty huomiota myös Helsingissä. Käynnistimme ensimmäisenä vuotenani kokonaisvaltaisen kiinteistöstrategian laatimisen kaupungille. Kiinteistöstrategiassa luodaan polku sisäilmaongelmaisten tilojen korjaamiseksi tai korvaamiseksi, jotta helsinkiläisille mahdollistetaan puhdas sisäilma ja terveelliset sekä turvalliset opiskelu-, työskentely- ja asiointitilat. Haaste on mittava, eikä sitä ratkaista hetkessä. Nykytilaan on kuitenkin pakko saada olennaista parannusta.

Puhtaan sisäilman ohella kaupungin katujen, puistojen ja julkisten tilojen siisteys on toimivan kaupungin keskeinen tunnuspiirre. Siistimpi kaupunki lisää mm. turvallisuuden tunnetta merkittävästi. Ja toki arjen nautittavuutta. Kaupunkihan on hyvää elämää varten.

Viimeksi tällä viikolla sain kiitosta kansainväliseltä vierailijaryhmältä siitä, että Helsinki on siisti kaupunki. Roskia ei ollut lojunut ainakaan heidän kulkureiteillään. Eräältä kaupunkilaiselta sain toisaalta hiljattain palautteen, että hänen 700 metrin kotimatkaltaan ei ollut löytynyt yhtään roska-astiaa. Kantakaupungissa. Tulevaisuuden Helsinki voi siis olla vielä siistimpi.

Tarvitsemme lisää roska-astioita ja yleisön käytössä olevia vessoja. Suurin tarve lienee erityisesti kantakaupungissa ja tärkeimpien turistikohteiden läheisyydessä, mutta ei vain siellä. Roskiksia pitää myös tyhjentää ja vessoja siivota riittävän usein, jotta kaupunki pysyy siistinä.

Meillä on myös peiliin katsomisen paikka. Rakkaan kotikaupunkimme siisteys on kiinni myös meistä itsestämme. Katujen siisteys paranee vain, jos on sekä riittävästi roska-astioita että viihtyisyyttä vaalivia ihmisiä.

Esimerkkejä siitä, miten kaupungistamme saa vielä siistimmän, on monia muitakin. Kuulen mielelläni myös kaupunkilaisten näkemyksiä asiasta. Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, jotta Helsinki olisi vielä siistimpi?

***

#vuosipormestarina
Toimiva kaupunki 1/10

Tässä blogisarjassa tarkastellaan toimivan kaupungin konseptia kymmenen adjektiivin kautta peilaten sekä siihen, mitä valtuustokauden ensimmäisenä vuotena on jo tehty, että siihen, mitä toimivamman kaupungin rakentaminen seuraavaksi voisi tarkoittaa. Sarja kytkeytyy Helsingin visioon olla maailman toimivin kaupunki. Sitä mitä tällä konkreettisesti tarkoitetaan, ei ole strategiassamme selkeästi määritelty muutamia esimerkkejä lukuun ottamatta, vaan se huokuu johtavana ajatuksena ikään kuin rivien välistä. Toimivuus tarkoittaa monenlaisia asioita. Sitä, että arki on sujuvaa ja helppoa. Sitä, että systeemi pelaa. It simply works on tapa ilmaista asia englanniksi. Kyse on pitkälti ajatus- ja toimintatavasta. Siitä, että haluamme Helsingin olevan päivä päivältä aina hieman parempi.

Kymmenen adjektiivia ja muutamat esimerkit eivät tietenkään ole koko kuva siitä kaikesta, mitä Helsingissä pitää tehdä ja mihin seuraavaksi aion ryhtyä. Ne ovat kuitenkin hyvä alku.