Tarinani

Lapsuusvuodet

Vanhempani asuivat Tehtaankadulla syntyessäni. Lumi suli sinä aikana, jonka äitini vietti Kätilöopistolla. Päivä oli 3.4.1965. Kello löi syntymähetkellä 13.55. Strategiset mitat olivat 50,5 cm ja 3480 g. Paino on sittemmin lähes 25-kertaistunut, pituus vain 3,5-kertaistunut. Isäni oli juristi, äitini Ruotsista siirtolaistunut kotitalousopettaja. Perheeseen syntyi myös pikkuveli. Isäänsä ja isoveljeään seuraten hänestäkin tuli juristi, tosin kovapalkkaisempi.

lapsuusvuodet

Lapsuudenkoti oli kaksikielinen ja kaksikulttuurinen. Oppia tuli erityisesti hyvistä käytöstavoista sekä sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä. Uskon edelleen, että koti on lapsen kehityksen kannalta koulua tärkeämpi paikka. Ruotsin kielen taidostani on ollut varttuneemmalla iällä paljon iloa.

Muutimme keskustasta Konalaan ollessani vain vuoden vanha ja sieltä Puistolaan ollessani 4-vuotias. Puistolassa asuimmekin koko kouluaikani. Lapsuuden kesät vietimme aina maalla. Kun omaa mökkiä ei ollut, vuokrasimme kesäpaikan milloin mistäkin. Tutuiksi tulivat niin Tammisaari, Västanfjärd, Jämsä, Laukaa kuin Pieksämäkikin. Kovin maaseutumaista oli tosin silloinen pohjoishelsinkiläinen kotimiljöömmekin. Lapsuusajasta mieleeni ovatkin jääneet erityisesti erilaiset pihaleikit, pallopelit ja luonnonläheisyys, mutta myös hienot saksanseisojakoiramme ja kotonamme vallinnut taloudellinen niukkuus.

Kouluvuodet

Kouluvuosina keskeisimmät kiinnostuksen kohteeni olivat kaikki mahdolliset urheilulajit (erityisesti jalkapallo), tytöt ja keskiolut – vaihtelevassa järjestyksessä. Asialliset hommat kuitenkin aina hoidettiin. Olin luokkani paras tai parhaiden joukossa koko kouluajan ja lukiokin päättyi laudaturin papereihin.

kouluvuodet

Lukuaineista suosikki oli matematiikka, opettelinpa numeropäätäni mainostaakseni lukioaikana ulkoa piin ensimmäiset 500 desimaalia. Sittemmin olen päätynyt siihen, että äidinkieli on kouluaineista tärkein. Liikuntaakin pitäisi lisätä, tosin eri syystä.

Opin myös tienaamaan omat käyttörahani. Erilaisia mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä tuli jaettua aika lailla. 15-vuotiaasta ylioppilaslakkiin vietin kesäni ja monet talviviikonloput ravintola El Grecossa, ensin tiskaajana, sitten kylmäkkönä ja lopulta kokkiharjoittelijana.

Isänmaan palveluksessa

armeija

Urheilutausta, partioharrastus ja merihenkisyys veivät koulun jälkeen Rannikkojääkärikouluun, jonne piti silloin vielä erikseen pyrkiä. Intissä opittiin, että ”sää ei ole este, korkeintaan hidaste”. Sama koskee monia muitakin asioita elämässä. Asenne on tärkeintä. Hyvällä asenteella voi saavuttaa melkein mitä tahansa, huonolla asenteella moni helppokin asia muodostuu ylivoimaiseksi.

Reserviupseerikoulu (ainakin 1. kiväärikomppania) oli rannikkojääkärikoulutukseen verrattuna lähes lepokoti. Minulle RUK:n kohokohta oli etuoikeus saada toimia joukkueenjohtajana legendaarisella Kirkkojärven marssilla. Pärjäsimme loistavasti. Sissikomppanian kaverit eivät varmaan vieläkään ole toipuneet tappiostaan.

Armeija-ajan jälkeen osallistuin muutamiin kertausharjoituksiin ja vuonna 1998 valtakunnallisille maanpuolustuskursseille, joiden kriisiajan simulaatioharjoituksissa sain kunnian toimia pääministerinä. Myöhemmin minut ylennettiin reservin kapteeniksi, mikä lämmitti kovasti sotaveteraani-isäni mieltä.

Opiskeluvuodet

Minun piti pyrkiä kauppakorkeakouluun, mutta viime hetkellä muutin mieleni ja päätinkin seurata isääni oikeustieteelliseen. Koska en ensimmäisellä kerralla suhtautunut valintakokeisiin riittävällä kunnioituksella, vietin kuitenkin ensin välivuoden rakennustyömaalla töitä paiskien. Ura raksalla päättyi hieman ennen aikojaan, kun minut uhattiin pudottaa hissikuiluun, ellen liittyisi ammattiliittoon. En liittynyt.

Opiskelijaelämää koettiin yllin kyllin, samoin ylioppilaspolitiikkaa. Edellisestä on anekdoottina mieleeni jäänyt pari perättäistä voittoa Pykälän legendaarisessa kaljaviestissä, jälkimmäisestä vuosi samaisen oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Pykälän hallituksen puheenjohtajana. Aikaa vietettiin myös Domus Academican C-salissa. Valmistuminen koittikin varsin pikaisesti, 3 vuoden ja 3 kuukauden kuluttua opintojen aloittamisesta. Tutkintotodistustakin kelpaa edelleen näytellä. Oikeustieteen latinankielisestä terminologiasta suosikkini on edelleen pacta sunt servanda (sopimukset ovat sitovia).

Suoritin myös joitakin perusopintoja ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenilla. Nämä opinnot jäivät sittemmin, kun OTK-tutkinnon suoritettuani työelämä vei mennessään. Käväisin myös jatko-opiskelijana Uppsalassa, missä vierähti mukavasti puoli vuotta. Opintojen jälkeen jäin yliopistolle, ensin vuodeksi assistenttina ja perään toiseksi vuodeksi tutkijana. Työpaikka on edelleen ainoa, jossa en viihtynyt. Vika ei ollut yliopiston, vaan minun. Kesti aikansa tajuta olevansa väärässä paikassa.

Poliittisena avustajana

Ben Zyskowiczin houkuttelemana hakeuduin vuonna 1992 kokoomuksen eduskuntakansliaan töihin, mistä alkoi kahdeksanvuotinen taival politiikan avustajatehtävissä. Toimin kaikkiaan kolmen eri ministerin erityisavustajana – kolmessa eri hallituksessa (Ahon hallitus sekä Lipposen 1. ja 2. hallitukset).

ek6

Ministeriesimiehistäni Pertti Salolainen ja Kimmo Sasi toimivat tuolloin ulkomaankauppaministereinä ja Sauli Niinistö oikeusministerinä. Salolaisen avustajana olin silloin, kun liityimme Euroopan Unioniin ja Sasin avustajana silloin, kun Suomi oli ensimmäistä kertaa EU-puheenjohtajana. Salolainen ja Niinistö olivat avustajakaudellani myös kokoomuksen puheenjohtajia ja pääministerin sijaisia. Tänä aikana toimin myös kokoomusryhmän ns. ykkösavustajana osallistuen lukuisiin hallituksen neuvotteluihin ja mm. sen iltakouluihin säännöllisesti. Olen edelleen sitä mieltä, että kyvykkäällä ministerin avustajalla on enemmän vaikutusvaltaa kuin rivikansanedustajalla – ja että tämä ei ole suuri vääryys.

Kolme vuotta vierähti myös kokoomuksen kansainvälisten asiain sihteerinä. Satojen ja taas satojen keskusta-oikeistolaisten poliitikkojen ja poliittisten avustajien tapaaminen kymmenien ja taas kymmenien eri teemojen ympärillä opetti ja avarsi paljon. Ratkaisut, joihin Suomessa on tietyissä asioissa päädytty, ovat todellakin vain eräitä ratkaisuvaihtoehtoja.

Helsingin kunnallispolitiikassa

Helsingin kaupunginvaltuustoon tulin valittua ensimmäisen kerran vuonna 1996. Neljä vuotta aiemmin olin jäänyt 12 äänen päähän – nyt valinta oli selvä. Vuonna 2000 äänimäärä parani jälleen ja vuonna 2004 se yli tuplaantui. Kunnallispolitiikassa ura urkeni muutenkin nousujohteisesti. Ensin rivivaltuutettuna ja jäsenenä terveyslautakunnassa, sitten liikuntalautakunnan puheenjohtajaksi ja tämän jälkeen kaupunginhallitukseen. Seuraavan askeleen eteenpäin otin tultuani vuonna 2003 valituksi Kokoomuksen eli pääkaupungin suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajaksi.

Vuonna 2005 seurasin kaupunginjohtajaksi valittua Jussi Pajusta kaupungin ehkä tavoitelluimmalle luottamusmiespaikalle, kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Pääkaupunkiseudun yhteistyön tiivistyessä minusta tuli ikään kuin viran puolesta myös Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan ja Helsingin seudun (14 seudun kaupunkia ja kuntaa) yhteistyökokouksen puheenjohtaja.

Ensimmäisen ministeripostin myötä jouduin keväällä 2007 luopumaan kunnallispolitiikan aitiopaikoilta. Valtuustoa en toki tuolloinkaan jättänyt. Siellä on ministerinkin hyvä seurata ja vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin. Vuoden 2008 vaaleissa tulin valituksi jo neljännelle valtuustokaudelleni, tällä kertaa siis ministeriasemasta ponnistaen. Ääniä tuli mukavasti, pitkälti yli 7 000 – olinpa valtakunnallisestikin koko maan kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas.

Asuntoministerin pestin päätyttyä vuonna 2011, olin kansanedustajan työn ohella jälleen valmis toimimaan kotikaupungin keskeisissä luottamustoimissa. Vuonna 2012 toimin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana, kunnes uusi ministerin tehtävä taas vei mennessään. Vuosi 2012 kunnallispolitiikan saralla oli muutoinkin varsin menestyksekäs. Henkilökohtainen äänimääräni nousi lähes 7900:n, minkä turvin minusta tuli koko valtakunnan ääniharava.

Helsingissä on 600 000 asukasta eli enemmän kuin esimerkiksi Luxemburgissa tai Islannissa ja melkein 2,5 kertaa enemmän kuin Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa. Pääkaupunkiseudulla asukkaita on noin miljoona ja Helsingin seudulla vielä reilusti enemmän. Pääkaupunkiseutu tuottaa maan bruttokansantuotteesta noin kolmanneksen. Vaikka työskentely tämän alueen keskeisissä luottamustehtävissä oli työntäyteistä, olen täysin vakuuttunut, että eduskuntatyö ja kunnallispolitiikka ainakin minun tapauksessani täydensivät hyvin toisiaan. Olin parempi helsinkiläisvaikuttaja, koska minulla on jokapäiväinen kontakti valtakunnanpolitiikkaan ja olin parempi kansanedustaja, koska olin aidosti ja syvällisesti perillä kotikaupunkini ja oman vaalipiirini asioista. Valtuustosta jouduin lopulta eroamaan kesken viidennen valtuustokauteni vuonna 2015, kun uudet työhaasteet veivät Luxemburgiin.

Urheilubisnestä ja liikunnan iloa

Vuonna 2001 olin toiminut erilaisissa valtakunnanpolitiikan avustajatehtävissä yhtä mittaa kahdeksan vuotta. Olin ajautunut politiikkaan sattumalta, vaikka minun markkinatalousorientoituneena ihmisenä alun perin piti hankkiutua yksityiselle sektorille. Sinänsä en kyllästynyt politiikkaan. Halusin kuitenkin myös lisää itsenäisyyttä. Poliittiset avustajahommat ovat vaativia ja vastuullisia, mutta silti avustajan hommia. Politiikkaa en halunnutkaan jättää, mutta päätin, että jatkossa teen sitä omissa nimissäni.

Löysin tuolloin paikkani Suomen urheiluliiton kokonaan omistaman markkinointiyhtiö Track & Field Finland Oy:n toimitusjohtajan paikalta, jossa vietin pari vuotta aina siihen asti kun tulin valituksi eduskuntaan. Toiminta pk-yrityksen johdossa oli kiehtovaa, vauhdikasta ja opettavaista. Pienessä, noin miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävässä ja keskimäärin noin viisi henkilöä työllistävässä yrityksessä toimitusjohtajan tehtäväkenttä on laaja. Erityisesti minua ilahdutti se, että siinä sai itse osallistua kaikkeen mahdolliseen, ja että siinä loppujen lopuksi oli myös vastuussa kaikesta mahdollisesta. Ymmärrän nyt entistä paremmin maan lukuisia pienyrittäjiä.

Elämäkerta2

Työ oli palkitsevaa myös siinä mielessä, että siinä sai yhdistää halun toimia yksityisellä sektorilla ja toimia sen lainalaisuuksien mukaan omaan rakkaaseen harrastukseen eli urheiluun ja tätä kautta tehdä välillisesti työtä suomalaisen liikuntakulttuurin edistämiseksi. Erityisesti Helsinki City Marathonilla, Helsinki City Runilla ja Suomi-Ruotsi – yleisurheilumaaottelulla on erityinen paikka sydämessäni, olinhan aikanaan niitä järjestämässä ja kehittämässä.

Kansanedustajaksi

Pyrin eduskuntaan vuonna 1995, ikääni ja tunnettuisuuteeni nähden kohtalaisella menestyksellä. Vuoden 1999 vaalit jätin väliin, mikä oli varmasti viisas päätös jo sen takia, että Sauli Niinistö tuli ja imuroi Helsingistä huimat 30.000 ääntä, mikä ei jättänyt paljoa tilaa ainakaan nuoremmalle miespuoliselle juristille. Vuoden 2003 vaaleihin lähdin kuitenkin tosissani. Tulos oli sen mukainen – paikka Arkadianmäeltä irtosi 4657 äänellä.

Kampanjoin vaaleissa sloganilla ”aito oikeistolainen, oikea helsinkiläinen”. Oikeistolaisuudella viittasin siihen, että suomalainen porvaristo ansaitsee sen, että myös sen edustajat ovat oikeasti porvareita, eivät ei-sosialistiseen kaapuun piiloutuneita ”puolidemareita”. Halusin myös olla tekemässä oikeistolaisuus-sanasta jälleen hyväksyttävän.

Eduskunnassa nuorempi parlamentaarikko ei paljoa pääse valitsemaan omia valiokuntiaan tai muita luottamustehtäviä. Juristina minut pistettiin lakivaliokuntaan ja EU-asioita mm. kahden ulkomaankauppaministerin matkassa seuranneena suureen valiokuntaan. Kaksikielistä taustaani vasten myös paikka Pohjoismaiden Neuvoston valtuuskunnassa selittyi luontevasti.

KokeiluArkinen aherrus eduskunnassa varsinkin oppositiopuolueen nuoremman polven edustajana oli yllättävän vauhdikasta ja vaativaa. Kaikesta oletetaan olevan perillä. Mitä ihmeellisimpiin asioihin pitäisi olla vahva näkemys valmiina. Vahva käsitykseni on, että pitkän päälle eduskuntatyössäkin voi vaikuttaa vain osaamalla ja hallitsemalla asiat. Tämä vie aikansa. Tarvitaan malttia ja pitkäjänteisyyttä. Asennetta. Varsinkin eduskunnassa kaikki riippuu pitkälti juuri itsestä, omasta aktiivisuudesta ja asenteesta.

Vaalikauden puolivälissä siirryin lakivaliokunnasta perustuslakivaliokuntaan, joka on yksi eduskunnan arvostetuimmista – mutta myös työläimmistä valiokunnista. Keväällä 2006 ura vei eteenpäin myös omissa joukoissa, kun minut valittiin eduskuntaryhmämme varapuheenjohtajaksi. Osana puoluejohtoa päiväni alkoivat tämän jälkeen täyttyä yhä enemmän erilaisista sisäisistä palavereista. Se, että sai konkreettisesti olla mukana hahmottelemassa kokoomuksen tulevia vaali- ja hallitusohjelmatavoitteita oli kuitenkin mitä palkitsevinta.

Ministeriksi

Vuoden 2007 eduskuntavaaleihin lähdin sloganilla ”Helsinkiläisten kansanedustaja”. Tämä oli luontevaa, olinhan istuva Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Julkisuuttakin olin tässä yhteydessä saanut ihan mukavasti, varsinkin oltuani yksi keskeisimmistä läntisen Sipoon Helsinkiin liittämistä ajaneista päättäjistä.

Itse vaaleissa onnistuin lähes tuplaamaan äänisaaliini hieman yli 9000:een. Äänimäärä parani koko kaupungissa, mutta suhteellisesti eniten Itä-Helsingissä.

Vaalien jälkeisissä järjestäytymisissä sain kunnian tulla valituksi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Tärkeämpää oli kuitenkin Kokoomuksen mainio vaalimenestys yleisesti sekä sitä kautta auenneet ovet hallitusneuvotteluihin. Vaalitulos oli historiallinen, sillä kyseessä oli ensimmäinen puhtaasti vaalituloksen perusteella muodostettu porvarihallitus Suomessa yli 40 vuoteen. Hallitusneuvotteluissa vastasin Kokoomuksen osalta kunta- ja aluepolitiikasta sekä muista sisäministeriön ja oikeusministeriön alaan kuuluvista kysymyksistä.

Kannaltani suurin asia oli kuitenkin valinta Vanhasen II hallituksen asuntoministeriksi. Vastuulleni annettiin tässä roolissa kaikki asumiseen, rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyvät asiat sekä hieman myöhemmin myös pohjoismaiseen yhteistyöhön kuuluvat kysymykset. Tulin tätä kautta nimitetyksi ministeriksi sekä ympäristöministeriöön että ulkoasiainministeriöön.

virkavala

Asuntoministerinä vaikutin merkittävästi mm. rakennusten energiatehokkuuden edistämiseen. Vielä vahvempi kädenjälki varmaankin jäi pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisessä, joka oli yksi kärkihankkeistani. Käynnistin myös rakennusten kosteus- ja hometalkoot ja rakentamisen normitalkoot. Iso merkitys oli myös toteuttamani rakennusmääräysten muuttaminen tavalla, joka mahdollisti meilläkin puurakentamisen käynnistämisen myös kerrostalojen osalta.

Jälkeenpäin varsin onnistuneeksi osoittautui kansainvälisen finanssikriisin iskettyä rakennusalalla toteutettu elvytys, joka silloin piti rakentamisen rattaat pyörimässä ja työmaat käynnissä.

Ehkä eniten huomiota sain kuitenkin holtittoman kauppakeskusrakentamisen suitsijana. Kauppapalvelujen saavutettavuuden turvaaminen erityisesti ikäihmisille, ympäristö- ja ilmastoarvojen edistäminen sekä eurooppalaisen kaupunkikulttuurin puolustaminen muodostivat vahvan perustan vastustaa huonosti suunniteltua kauppakeskusrakentamista keskusta-alueiden ulkopuolelle.

Kysymys on edelleen ajankohtainen erityisesti pienten ja keskisuurten seudullisten ja maakuntakeskusten elinvoiman turvaamisessa. Helsingin, Tampereen ja Turun keskustat pärjäävät kyllä aina, mutta moni pienempi kaupunkikeskusta voi kuihtua – ja on eräissä tapauksissa näin jo tehnyt – vääriin paikkoihin rakennettujen kauppakeskusten takia. Vaikka markkinataloutta ja vapaata yritteliäisyyttä kannatankin, kaikella on rajansa. Käytin tässä taistossa usein käsitettä vastuullinen markkinatalous, joka mielestäni hyvin kuvaa sitä, mistä on kysymys.

Kaikkinensa asuntoministerikausi oli mitä antoisin. Neljässä vuodessa saa tehtyä yhtä sun toista, mutta eräissä asioissa se on auttamattoman lyhyt ajanjakso. Vaikkapa kohtuuhintaisen asuntotuotannon edistäminen ja asuntomarkkinoiden vakauttaminen pääkaupunkiseudulla vaatii olennaisesti pitemmän tarkastelujakson. Asuntokantamme uudistuu vain noin prosentilla vuosittain eli kovin nopeita ratkaisuja ei ole edes teoriassa aikaansaatavissa.

Suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajana

washington

Vuoden 2011 eduskuntavaalit jäävät historiaan ”jytkystä” ja sen vaikutuksesta koko puoluekenttään. Historiallista oli myös Kokoomuksen nousu suurimmaksi puolueeksi. Menestyin itse taas mainiosti henkilökohtaisen äänimääräni noustua taas ollen tällä kertaa yli 11 000.

Hallituksen muodostaminen osoittautui poikkeuksellisen hankalaksi ja hallitusohjelmaneuvottelut venyivät ennätyspitkiksi. Lopulta Jyrki Kataisen six-pack saatiin pystyyn. Toimin puolueeni puolesta vetovastuullisena neuvottelijana taas lähinnä kunta-asioita käsitelleessä ryhmässä. Ohjelman valmistuttua kuntaosiota pidettiin sen helmenä, muutama vuosi myöhemmin tunnelma oli aika lailla muuttunut.

Kun arkinen työ lähti käyntiin, löysin itseni eduskuntaryhmämme puheenjohtajan paikalta. Hallitusryhmän vetäjän rooli eduskuntatyössä on erityinen, pääministeripuolueen ryhmyrin rooli aivan erityinen. Näköalapaikka on hieno, koordinaatiotehtäviä yllin kyllin. Kyse on eräänlaisesta luottopakin hommasta, porukka pitää saada pysymään mukana, kokonaisuus kasassa. Kaikessa olennaisessa saa ja pitää olla mukana, silti tahti vaikkapa ministeritehtäviin verrattuna on olennaisesti leppoisampi.

Mitä moninaisimpien tehtävien joukosta mieleeni jäi etuoikeus olla keskeisesti juoksemassa kasaan itsenäisyyden 95-vuotisjuhlapäätöstä, jolla olennaisesti parannettiin veteraaniemme oikeutta asianmukaiseen kuntoutukseen. Erityistä iloa minulle tuotti myös tehtäväni valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana, josta jouduin ministerisalkun takia surukseni luopumaan, juuri kun olin päässyt vauhtiin mm. liikkumattomuuteen liittyvien asioiden nostamisessa poliittiselle agendalle.

Elinkeinoministeriksi

Marraskuussa 2012 siirryin taas hallitukseen, tällä kertaa elinkeinoministeriksi. Tehtävä on yksi hallituksen haastavimmista, ainakin sen monipuolisuuden tulokulmasta. Vastuulle kuuluu kirjaimellisesti kaikki maan ja taivaan väliltä, jopa maan alta, kuuluuhan salkkuun niin avaruusasiat kuin kaivoskysymyksetkin.

Ajankohta oli myös mitä haastavin. Globaali murros oli koetellut elinkeinorakennettamme kovalla kädellä, taloutemme perinteiset kivijalat olivat isoissa vaikeuksissa, työpaikkoja oli menetetty kymmeniä tuhansia ja kaiken kukkuraksi kilpailukykymme oli päässyt rapisemaan. Taloutemme uudistumisen edistämisestä tuli kuin luonnostaan keskeisin haasteeni.

Alkukautta leimasivat muutamat korkean profiilin yritystapaukset. Kuvaavaa oli, että vain 15 minuuttia sen jälkeen kun Tasavallan presidentti nimitti minut uuteen tehtävään, esittelin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa STX:n telakka-asiaa ja vielä samana päivänä olin pitämässä tiedotustilaisuutta Talvivaaran ongelmista. Hieman myöhemmin agendalleni nousi vahvasti myös Fennovoima, kiistelty ydinvoimahanke, jolle edellinen eduskunta oli myöntänyt periaatepäätöksen.

Elinkeinoministeri on TEM:n ns. ykkösministeri. Vastuulle kuuluivat niin elinkeino- ja innovaatioasiat, energiapolitiikka kokonaisuudessaan kuin alueiden kehittäminenkin. Lisäksi salkussani olivat pari vuotta VM:stä rahoitusmarkkinoihin liittyvät kysymykset. Puuhaa todellakin riitti. Jo tehtäväkentän luonteeseen kuului myös vahva kansainvälinen ulottuvuus. Osana tätä ryhdyin myös säännöllisesti vetämään businessvaltuuskuntia omilla vienninedistämismatkoillani.

Euroopan investointipankkiin

Sipilän hallituksen tultua nimitetyksi toukokuun lopussa 2015 ministeripäiviä minulle kertyi kaikkiaan 2451. Seuraavat haasteet minua odottivat Luxemburgissa, jonne siirryin Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi 1.9.2015.

EIP on maailman suurin julkinen rahoituslaitos. Työ on jännittävällä tavalla yksityisen ja julkisen sektorin rajapinnassa. Missio on edistää EU:n yleisiä tavoitteita, ennen kaikkea talouskasvua, mutta se tehdään pankkitoiminnan keinoin. Vastuullani on pankin lainananto Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Baltian maissa, Venäjällä, Keski-Aasiassa sekä suurimmassa osassa itäisiä kumppanimaita. Tämän lisäksi salkkuuni kuuluvat mm. rahoittamiemme hankkeiden laadullinen arviointi sekä pankin laajat neuvontapalvelut kuten myös kaupunkikehittämiseen liittyvä toimintamme (EIP:n ns. Urban Lending on noin 20 miljardia euroa vuodessa).

Lähtö maailmalle oli luontevaa hävittyäni Kokoomuksen puheenjohtajavaalin Alexander Stubbille 2014, ja kun kohdalle vielä osui ainutlaatuinen kansainvälinen tehtävä, jota suomalaisista on minua ennen hoitanut vain Sauli Niinistö. Ennen kaikkea kyse on hienosta mahdollisuudesta kehittyä ja uudistua.

Yksityiselämästä

Poliittiseen uraan liittyy nykyään yhä selkeämmin kysymys oman yksityisyyden rajoista. Tässä suhteessa pyrin itse olemaan hyvin pidättyväinen. Esimerkiksi häihini kielsin sinne tyrkyllä olleita toimittajia ja kuvaajia tulemasta. Monet politiikan henkilöitymiseen, viihteellistymiseen ja pinnallistumiseen myönteisemmin suhtautuvat kollegani pitävät minua hölmönä. Itse kunnioitan näin itseäni enemmän.

Muutama perusasia on kuitenkin hyvä todeta. Minulla on veli sekä yksi veli- ja yksi sisarpuoli. Molemmat vanhempani ovat jo siirtyneet tuonpuoleiseen. Olen itse toista kertaa naimisissa. Vaimoni on eläinlääkäri ja toimii pieneläinkirurgian professorina Helsingin yliopistossa. En ole erityisen uskonnollinen, mutta uskon vahvasti kristilliseen etiikkaan.

Asun Luxemburgissa. Kotimaan asunto sijaitsee Töölössä. Harrastan lukemista, pihatöitä ja kaikenlaista liikuntaa, erityisesti golfia, lenkkeilyä, kaukalopalloa ja tennistä. Olen enemmän ilta- kuin aamuihminen. Juon mielelläni punaviiniä – ja syön mielelläni pastaa ja jäätelöä.