Sote-valinnanvapaus

Valinnanvapauden toteuttaminen on vireillä olevan sote-uudistuksen tärkein, mutta myös vaikein elementti. Julkiselta sektorilta edellytetään nyt sellaista yksityisen sektorin ja markkinamekanismin tuntemusta, jossa se ei perinteisesti ole ollut hyvä. Yksityistä sektoria pitää osata hyödyntää antamatta sille kuitenkaan perusteettomia rahastusmahdollisuuksia.

Moni sosiaali- ja terveysalan yritys on viime vuosina tahkonnut hyvää tulosta. Yksi, vaikkakaan ei ainoa, syy suuriin voittoihin on yksityisen sektorin julkista sektoria olennaisesti parempi tuottavuus. Tätä tehokkuusetua olisi tyhmä olla käyttämättä, sen verran paljon rahaa maassa soteen kulutetaan. Ilmiö ei kuitenkaan ole kaikilta osin eettisesti ongelmaton, vaikka yhteiskunta kokonaisuutena hyötyisikin ja vaikka vaikkapa ruoalla, lääkkeillä ja vessapaperilla on rahastettu iät ajat.

Markkinatalous on heikkouksistaan huolimatta talousjärjestelmänä ylivoimainen. Se perustuu kilpailulle, joka tuottaa laatua ja luo tehokkuutta. Hinta ja laatu ratkaisevat. Ilman markkinamekanismin voimaa ruoka, lääkkeet ja vessapaperikin olisivat kalliimpia ja huonompia.

Valinnanvapaus on keskeinen osa tätä yhtälöä. Kuluttajan, asiakkaan pitää voida valita, jotta markkinamekanismi voisi tuottaa lisäarvoa. Hinta ja laatu ovat olennaisia kysymyksiä myös sotessa. Julkisrahoitteisissa palveluissa kyse on veronmaksajien rahojen säästeliäästä käytöstä ja kansalaisten oikeudesta hyvään hoitoon. Valinnanvapaus, oikein toteutettuna, edistää näitä molempia. Valinnanvapaus on myös tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymys: hyväosaiset ovat aina voineet valita, nyt tätä herkkua on ajateltu tarjota koko kansalle.

Sotea ei kuitenkaan voi kokonaan markkinaehtoistaa. Sektorin kilpailulle avaamisessa pitää ottaa huomioon sen erityisluonne. Sote-toimiala on aina erilainen, poikkeava, monella tapaa omintakeinen.

Kahvi- tai lenkkimakkaramarkkinat eivät edellytä monimutkaista lainsäädäntöä valinnanvapauden toteuttamiseksi. Kenenkään ei tarvitse määräajaksi sitoutua samaan tomaattien toimittajaan. Kukaan ei saa väestömäärään perustuvaa maksua maitotoimituksistaan riippumatta siitä, kuinka paljon maitoa valittu asiakasryhmä kuluttaa.

Markkinatalouden etujen ohella on hyvä mieltää, että kapitalisti on usein lainsäätäjää ovelampi ja juonikkaampi. Tämä aiheuttaa sitä enemmän haasteita mitä laajemmin säännellystä ja luonteeltaan moniulotteisemmasta sektorista on kyse. Isoin virhe olisi jättää markkinamekanismi hyödyntämättä, mutta melkoinen riski piilee myös sinisilmäisessä suhtautumisessa sen automaattiseen siunauksellisuuteen. Valinnanvapauden toteuttaminen on vaativa taitolaji.

Yrittäjä ansaitsee sote-sektorillakin voittonsa, isonkin sellaisen ollessaan kilpailijoita olennaisesti etevämpi. Olennaista on, että lopputulos on aiempaa parempi – asiakkaan ja veronmaksajan kannalta perusteltu.

Suorastaan kohtalonkysymys on, että systeemi säilyttää legitimiteettinsä. Tässä on yrityskentällä itsellään iso vastuu: kansan oikeudentuntoa koettelevat terveysfirmojen kannustinjärjestelmät, väärin viritetyt pörssilistautumiset, laillisuuden rajoja koetteleva aggressiivinen verosuunnittelu; ylipäänsä liiallinen ahneus… niin, kannattaa miettiä kenen etua se pitkässä juoksussa hyödyttää. Markkinoilla on myös mahdollisuus pilata oma markkinansa.

Sote-uudistuksessa on kyse megalomaanisesta hankkeesta, joka lienee vertaansa vailla suomalaisessa poliittisessa historiassa. Relevantteja ulottuvuuksia on lukuisia. Tavoite on erinomainen, mahdolliset hyödyt suuria.

Jokaisen markkinataloususkovaisen hartain toive on, ettei tätä historiallista tilaisuutta tumpeloida – suuntaan tai toiseen – liian vajavaisella markkinaymmärryksellä. Sipilän hallitus on nyt todella paljon vartijana. Innon ja päättäväisyyden ohella nyt tarvitaan osaamista, taitoa ja vastuullista harkintaa – valtioviisautta.