Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaalle 32 miljoonaa euroa energiatukea

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi 2.4.2015 Metsä Fibre Oy:lle 32 120 000 euroa energiatukea Äänekoskelle suunnitellun biotuotetehtaan investointeihin. Tukea myönnettiin laitoksen uutta teknologiaa sisältäviin energiakonsepteihin. Biotuotetehdas edistää uusiutuvan energian tuotantoa, energiansäästöä sekä energian tuotannon ja käytön tehostamista sekä niihin liittyvää uuden teknologian käyttöönottoa.

Uusi biotuotetehdas rakennettaisiin Metsä Fibren nykyisen Äänekosken sellutehtaan alueelle. Tehtaan suunnittelu alkoi vuoden 2013 alussa ja investointipäätös on tarkoitus tehdä tänä keväänä. Yrityksen tavoitteena on aloittaa tuotanto tehtaalla vuoden 2017 elokuussa.

– Hallitus on määritellyt biotalouden yhdeksi Suomen tulevan kasvun kärjeksi. Metsä Fibren biotuotetehdas on monella tapaa ainutlaatuinen ja lisäksi suurin metsäteollisuusinvestointi Suomeen kautta aikojen. Sen ympärille on rakenteilla aivan uudenlainen teollinen ekosysteemi, jossa puuta hyödynnetään monipuolisesti ja resurssitehokkaasti erilaisten perinteisten ja uusien tuotteiden valmistukseen, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

– Tehdas luo uutta kestävää kasvua Suomen metsistä kasvaviin maailmanlaajuisiin tarpeisiin. Tehdas on suunniteltu siten, ettei se käyttäisi lainkaan fossiilisia polttoaineita. Päinvastoin tehdas tuottaisi poikkeuksellisen suuren määrän uusiutuvaa sähköä verkkoon, ministeri muistuttaa.

Tehdas käyttäisi vuosittain raaka-aineena noin 4,5 miljoonaa kuutiota havupuuta ja kaksi miljoonaa kuutiota koivua. Se tuottaisi vuodessa noin 1,3 miljoonaa tonnia sellua ja olisi valmistuessaan maailman suurin havupuusellutehdas.

Yrityksen tavoitteena on, että kaikki tehtaan tarvitsema energia tuotettaisiin uusiutuvista energialähteistä ja että tehtaan energiatehokkuus olisi mahdollisimman korkea. Tehtaan tuottama uusiutuva energian määrä on poikkeuksellisen korkea ja olisi merkittävä lisä Suomelle vuodelle 2020 asetetun uusiutuvan energian tavoitteen kannalta.

Havu- ja koivusellun sekä uusiutuvan energian lisäksi tehdas tuottaisi muita puuhun perustuvia biotuotteita.

Uusien energiakonseptien myötä voidaan korvata muuta sähköntuotantoa ja välttää raskaan polttoöljyn käyttöä. CO2-päästövähenemä on arvioitu olevan yhteensä noin 518 000 tonnia vuodessa. Myös tehtaan vaikutukset ilmanlaatuun alittavat selvästi nykyisen lainsäädännön vaatimat raja-arvot. Hankkeelle on jo myönnetty ympäristölupa.

Hankkeen suora työllisyysvaikutus on noin 2 500 henkilötyövuotta. Lukuun sisältyy koko arvoketjun työpaikat, joista suurin osa sijoittuu metsä- ja logistiikkaketjuun. Rakentamisen aikainen työllisyysvaikutus on noin 6 000 htv:tä suunnittelussa, rakentamisessa ja muissa tehtävissä.

TEM:n tukipäätös tehtiin ehdollisena, koska myönnetty tuki ylittää Euroopan komission ympäristö- ja energiatuen suuntaviivoissa mainitun 15 miljoonan euron rajan.

Lisätiedot:
ylitarkastaja Pekka Grönlund, TEM, puh. 029 506 4815
elinkeinoministerin erityisavustaja Laura Manninen, puh. 050 361 7511