Blogi

Kaksi tulokulmaa varhaiskasvatukseen

Politiikassa puhutaan liian usein rahasta ja liian harvoin sisällöistä. Näin myös ajankohtaisessa keskustelussa maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Itse ajatusta – maksuttomasta varhaiskasvatuksesta – on helppo kannattaa, mutta vielä tärkeämpää olisi mieltää mistä on kyse.

Koulutus, sivistys ja osaaminen ovat Suomen menestystarinan tärkeimmät peruspilarit. Jatkossakin voimme rakentaa tulevaisuuttamme vain tämän varaan. Tätä taustaa vasten on oikeastaan hämmentävää, että emme miellä riittävästi vuosia ennen oppivelvollisuuden alkua tärkeinä oppimisen kannalta. Suomalaislapset aloittavat koulun kansainvälisesti vertaillen varsin myöhään, esiopetus 6 vuotiaana ja oppivelvollisuus 7- vuotiaana.

Meillä voisi olla paljon voitettavaa, jos ikäluokka laajemmin olisi järjestetyn opetuksen piirissä jo nuorempana, kutsutaan asiaa sitten millä nimellä tahansa. Joka tapauksessa se olisi linjassa kansallisen pyrkimyksen kanssa, jossa ajatus on turvata suomalaisen koulutuksen ja peruskoulun asema maailman parhaana myös jatkossa. Kysymys vaikkapa yli 3-vuotiaiden organisoidusta maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on siksi ennen kaikkea koulutuspoliittinen kysymys. Suomen tarina on pitkälti suomalaisen koulun tarina. Tähän tarinaan kuuluu myös varhaiskasvatus.

Helsingin olisi maan pääkaupunkina ja suurimpana kaupunkina luontevaa olla tiennäyttäjä ja ladunavaaja tässäkin.

Lähipalveluiden turvaaminen on tämän päivän Helsingissä ehkä kiperin varhaiskasvatukseen liittyvä kysymys. Joillain alueilla päiväkoti- tai esikoulupaikkaa joutuu hakemaan aivan liian kaukaa. Ongelma koskee erityisesti uusia kaupunginosia sekä alueita, joissa täydennysrakentaminen on merkittävää.

Osin kyse on väestöennusteiden epäonnistumisesta. Kasvavat lapsimäärät joissain kaupunginosissa ovat päässet yllättämään kaupungin. Suurempi ongelma on, että kaupunki reagoi muuttuneisiin olosuhteisiin usein liian hitaasti. Byrokraattisuus ja raskasliikkeisyys kuvaavatkin sitä paremmin kuin ketteryys ja joustavuus. Hallinnonalojen välinen yhteistyö ei ole tarvittavan tiivistä. Hallinnon siiloutuminen on vielä liian vahvaa. Julkisten rakennusten muuntojoustavuudessa on edelleen paljon toivomisen varaa.

Kyse on tässäkin enemmän asenteesta ja toimintatavoista sekä yleisestä organisoinnista kuin rahasta. Kaupunkia pitääkin kehittää nopealiikkeisemmäksi, joustavammaksi ja palveluhenkisemmäksi. Samalla on osattava hyödyntää järjestöjen ja yksityisen sektorin usein dynaamisempaa otetta. Olennaista on hyvät ja lähellä sijaitsevat laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut, ei se kuka niitä käytännössä pyörittää.

Varhaiskasvatuksen kaksi tärkeintä seikkaa ovat sisältö ja merkityksen näkeminen osana suomalaista kasvatus- ja koulutusjärjestelmää sekä palvelun saavutettavuus. Oikeaan aikaan, laadukkaasti ja läheltä.