Homekouluista päästävä eroon – pysyvästi

Käynnistin asuntoministerinä vajaat kymmenen vuotta sitten maan ensimmäiset kosteus- ja hometalkoot, joiden tehtävänä oli saattaa alulle maan rakennuskannan tervehdyttäminen kosteus- ja homeongelmista. Myönnän kernaasti, että ajatus tuli osin silloiselta pääministeri Matti Vanhaselta. Tuija Braxin johtama eduskunnan tarkastusvaliokunta kiinnitti voimallisesti asiaan huomiota muutama vuosi myöhemmin. Asiasta on puhuttu jo vuosia, paljon on saatu aikaankin, silti välillä tuntuu, että maamme oppii aika hitaasti.

Kosteus- ja homeongelmat eivät synny itsestään. Niiden taustalla on aina selkeitä virheitä. Virheet voi jakaa suunnittelu-, rakennus- ja hoitovirheisiin, joilla kaikilla on tutkimusten mukaan suuri rooli ongelmien kehittymisessä.

Kosteus- ja homeongelmien korjaaminen on kallista ja vaivalloista. Sitäkin käsittämättömämpää on, että merkittävä osa korjauksista epäonnistuu ja ongelmat palaavat pian uudelleen. Kysymys kuuluu: miksi virheistä ei opita, vaikka ne ovat sekä terveyden että talouden kannalta todella merkittäviä.

On hyvä huomata, että ongelmia on huomattavan vähän yksityisissä liike- ja toimitiloissa ja varsin vähän myös yksityisessä asuntokannassa. Murheet kasautuvatkin julkisiin rakennuksiin: kouluihin, päiväkoteihin, sairaaloihin ja kasarmeihin. Tämä on erityisen huolestuttavaa siksi, että näissä rakennuksissa aikaa viettävät lapset sekä monesti muita heikommassa ja avuttomammassa asemassa olevat. Heillä ei käytännössä myöskään ole vaihtoehtoja valita viettävätkö he aikaansa näissä rakennuksissa vai ei.

Kysymys on korostetusti julkisen sektorin ongelmasta. Mainituilla rakennuksilla on omat erityispiirteensä. Hyvällä syyllä voidaan silti kysyä, onko kunta- ja valtiosektorin käytännöissä rakennuttajana ja kiinteistöjen ylläpitäjänä jotain pahasti pielessä. Lukuisten käytyjen keskustelujen ja itse asiassa jo yleisen elämänkokemuksen perusteella voi päätellä, että näin saattaa hyvin olla.

On tärkeää, että kosteus- ja homeongelmat korjataan ja poistetaan, pahimmat ongelmapesäkkeet priorisoiden. Tämän lisäksi on välttämätöntä käynnistää todellinen ryhtiliike sen varmistamiseksi, että aiemmista virheistä otetaan opiksi. Kyse on aidosti vakavasta terveyskysymyksestä. Ei riitä, että murheet saadaan hetkeksi pois silmistä, vaan niistä pitää päästä pysyvästi eroon. Eikä uusia ongelmia enää saisi päästää syntymään.

Tehtävä ei ole helppo. Kyse on kansallisesta suurhaasteesta. Kyse on kuitenkin myös kansallisesta häpeätahrasta. Siksi siihen on kiinnitettävä asianmukaista huomiota.