Blogi

26.5.1994 – Pieniä suuria tarinoita Kokoomuksesta

Soitin Ben Zyskowiczille hieman kuuden jälkeen aamulla. Ben heräsi puheluuni, minä olin vasta matkalla kotiin nukkumaan. Kyseinen päivä, torstai 26.5.1994, sekä alkoi että päättyi osaltani ikimuistoisesti.

Olin viettänyt vuorokauden kuusi ensimmäistä tuntia (ja toki ison osan edellispäivästä) pääministerin virka-asunnossa neuvottelemassa maataloussektorimme turvaksi kootusta ns. kansallisesta tukipaketista, jota Keskusta vaati EU-jäsenyytemme ehdoksi.

Soitin Benille, joka toimi eduskuntaryhmämme puheenjohtajana, kotimatkallani taksista. Kerroin hänelle yön tapahtumista ja kehotin varautumaan vaikeaan ja raskaaseen päivään. Tuolloin en vielä tiennyt, että tulisin viettämään samaisen vuorokauden kahdeksan viimeistä tuntia Kokoomuksen eduskuntaryhmän

kokouksessa arvioimassa, voiko Kokoomus hyväksyä Kesärannassa synnytetyn ratkaisun.

Panokset päivän mittelöissä olivat kovat. Muodollisesti neuvottelut koskivat maataloutta, mutta käytännössä pelissä oli Ahon hallituksen pystyssä pysyminen ja – mikä kaikkein tärkeintä – Suomen EU-jäsenyys.

Suomesta tuli EU:n jäsen, hallitus pysyi kasassa ja maatalous sai takeensa. Päivän tapahtumista sai kuitenkin alkunsa kehityskulku, jonka seurauksena Salolainen joutui eroamaan Kokoomuksen puheenjohtajan paikalta. Kaikkien mainittujen tapahtumien osalta lopputulos olisi voinut olla toinenkin.

Toimin keväällä 1994 ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaisen erityisavustajana. Koska Salolainen oli myös puolueen puheenjohtaja, minulla oli puolueen ns. ykkösavustajana oikeus olla paikalla hallituksen neuvotteluissa. Vastasin tuossa roolissani myös valmistautumisestamme hallituksen vääntöihin. Olin koonnut joukon kokoomuslaisia tai ns. ”meitä lähellä olevia” maatalousasiantuntijoita, joiden kanssa palaveerasimme viikkokaupalla pyrkien muodostamaan puolueelle kantaa tukipakettiin. Vähintään yhtä kiihkeästi pyrimme pitämään itsemme ajan tasalla sen suhteen, mitä Keskusta asian suhteen milloinkin suunnitteli. Luimme, opiskelimme ja draftasimme – aihetta, josta en etukäteen tiennyt enkä ymmärtänyt juuri mitään.

Kesärannan neuvotteluihin tullessamme olimme hyvin valmistautuneita. Ennen kaikkea olimme vakuuttuneita siitä, että tukipaketista oli tulossa ylimitoitettu. Kovin vähän oli silti tehtävissä. Pääministeri Aho yksinkertaisesti tarvitsi tukipakettinsa. Sen piti näyttää riittävän massiiviselta, jotta Keskustan eduskuntaryhmä ja kenttäväki pysyisivät edes jotenkuten kasassa. Aholla oli tässä jaossa hyvät kortit. Hän tiesi, että Kokoomus halusi ennen kaikkea jäsenyyden, mutta että tämä ei onnistuisi ilman Keskustan ja ennen kaikkea Keskustan puheenjohtajana toimivan pääministerin selkeää myötävaikutusta. Hän tiesi myös, että Kokoomus tiesi tämän.

Itse neuvotteluissa Salolainen sysäsi vetovastuun neuvotteluista valtiovarainministeri Viinaselle, olihan perimmiltään kyse rahasta. Viinanen puolestaan sysäsi vetovastuun takaisin Salolaiselle, olihan hän puolueen puheenjohtaja. Oletan molempien ymmärtäneen, että kello oli jo lyönyt. Kyse oli vain siitä, kumman kontolle jo alun perin epärealistiseksi tavoitteeksi asetetussa tukipaketin kohtuullistamisessa epäonnistuminen laitettaisiin. Salolaiselta oli tässä tilanteessa loogista kytkeä tukipakettiin vaatimuksensa ylimääräisestä veronkevennyksestä. Viinaselle oli yhtä loogista lama-ajan valtiovarainministerinä vastustaa tätä.

Kun pakettia käsiteltiin Kokoomuksen eduskuntaryhmässä, kokous venyi lähes yhdeksäntuntiseksi. Tämä lienee ennätys puolueen historiassa. Ryhmässä osa ajatteli, että tukipakettisopu kannattaa hylätä, ja että tämän seurauksena neuvottelut avattaisiin uudelleen, jolloin Kokoomus menestyisi niissä paremmin. Neuvottelutulosta puolustaneet arvelivat, että näin ei kuitenkaan kävisi, ja että riskinä olisi jopa hallituksen kaatuminen. Olennaista olisi mahdollisimman suotuisan polun rakentaminen onnistuneelle EU-projektille, vaikka siitä vähän lunnasrahoja jouduttaisiinkin maksamaan. Lopulta eduskuntaryhmä hyväksyi esityksen äänin 17–14.

Avustajilla ei ole tapana käyttää puheenvuoroja eduskuntaryhmän kokouksissa. Olin itse tuona iltana kuitenkin useaan kertaan äänessä. Yhden puheenvuoroni jälkeen sain Ilkka Kanervalta kirjelappusen, jossa hän vuolaasti kehui puheenvuoroani. Kanerva on aina ollut hyvä huomioimaan muut ihmiset, myös itseään olennaisesti alempana rankingissa olevat.

Myös Keskusta äänesti tukipaketista. Merkittävästä julkisuusvoitostaan huolimatta 12 keskustalaista kansanedustajaa äänesti sopua vastaan, innokkaimpana Paavo Väyrynen, joka esitti koko EU-jäsenyyden hylkäämistä.

Kesärannan yössä päätettiin myös EU-kansanäänestyksen päivämäärästä. Kokoomus sai tässä tahtonsa läpi: Suomessa päätettiin äänestää ennen Ruotsia ja Norjaa. Kokoomukselle naureskeltiinkin tapahtumien jälkeen yleisesti sillä, että Keskusta sai miljardit ja Kokoomus kansanäänestyspäivän.

Tuleva historiankirjoitus kuitenkin kertoo, että kansanäänestyspäivä oli taktisesti hyvä ratkaisu, ja että Kokoomus – ja ennen kaikkea Suomi ja sen kansa – saivat EU-jäsenyyden. Tämä olisi, ei ehkä todennäköisesti mutta kuitenkin mahdollisesti, jäänyt saamatta, jos olisimme äänestäneet vasta Ruotsin ja Norjan jälkeen ja varsinkin, jos kansallista tukipakettia koskeneet neuvottelut olisi loppukeväästä ajettu karille. Niin ikään tiedämme tänään, että vain vajaa vuosi myöhemmin aloittanut Lipposen hallitus leikkasi tukipaketista 700 miljoonaa markkaa. Kokoomus toimi tuolloinkin valtiovarainministeripuolueena.

Toukokuun 26. päivän tapahtumat johtivat puolueen sisällä mm. puheenjohtajan vaihdokseen samaisena kesänä. Ennen kaikkea ne johtivat kuitenkin EU-jäsenyyden toteutumiseen. Kokoomus muutti tuolloin Suomea, osin puheenjohtajansa ja osin kannatuksensa kustannuksella. Mutta me muutimme Suomea, hyvin merkittävällä tavalla.

Gallupit tulevat ja menevät. Vaalitkin tulevat ja menevät. Jopa puheenjohtajat tulevat ja menevät. EU jäsenyys kuitenkin on ja pysyy. Sitä ei vuonna 1994 onnistunut Paavo Väyrynen kaatamaan eikä sitä nyt, 17 vuotta myöhemmin, kaada Timo Soinikaan. Kokoomukselta se vaati isänmaan hyväksi uhrauksia, jotka tuolloin saattoivat tuntua suurilta, mutta jotka tänään asettuvat toisenlaiseen valoon.

Kun 26.5.1994 aamukuudelta herätin Ben Zyskowiczin, tiesin, että päivästä tulee vaikea ja raskas. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka historiallinen päivästä isänmaamme kannalta tulikaan.